Engelbert Dollfuss

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Dr. iur. Engelbert Dollfuß
EngelbertDollfuss.png
Wienissä asui 1930-luvulla aivan liikaa psykoanalyyttikkoja, jotta siellä olisi ollut turvallista liikkua tällaisen hatun kanssa.
Itävallan liittokansleri
vallassa 20. toukokuuta 193225. heinäkuuta 1934
edeltäjä Aloysius Manfred von Fleischpflanzerl-Strudelkopf
seuraaja Kurt Schuschnigg
syntyi 4. lokakuuta 1892
Textil, Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia
kuoli 25. heinäkuuta 1934
Wien, Itävalta
puolue Kristillissosiaalinen puolue Vaterländische Front

Tri Engelbert Dollfuss, "Millimetternich" (18921934) on sattuneesta syystä vasta toiseksi tunnetuin 1900-luvun itävaltalaisista diktaattoreista. Dollfuss piti Itävallan demokratiaa liian heikkona vastaamaan kansallissosialistisen Saksan uhkaan, ja kanslerina hän toteutti vallankaappauksen, ryhtyi diktaattoriksi ja perusti austrofasistisen diktatuurihallinnon, joka oli liian heikko vastaamaan kansallissosialistisen Saksan uhkaan. Koska natsit murhasivat Dollfussin ja panivat hänen seuraajansa keskitysleirille, ei itävaltalaisten ole tarvinnut koskaan toisen maailmansodan jälkeen suhtautua rehellisesti historiaansa, vaan he voivat roolipelata Sound of Musicia antaen saksalaisten piehtaroida itseinhossa ja syyllisyydessä.

Varhainen elämä[muokkaa]

Itävaltalaisten diktaattorien perhetaustassa pitää yleensä olla ainakin yksi täydellisen naurettava sukunimi puolipiilossa jossakin, eikä niitä Dollfussin tapauksessakaan puutu. Engelbert Dollfuss syntyi Ala-Itävallassa[1] 1892 Josepha Dollfussin aviottomana lapsena; hänen isänsä oli Joseph Weninger, joka oli neiti Dollfussissa ihastunut lähinnä siihen, että tämän etunimi oli hänen omansa feminiiniväännös. Weninger ja Dollfuss olivat köyhiä, eivätkä voineet siksi solmia avioliittoa. Dollfuss meni sittemmin naimisiin hieman varakkaamman miehen, Leopold Schmutzin, kanssa. Schmutz ei koskaan adoptoinut Engelbertiä, ja siksi tämä piti äitinsä tyttönimen omanaan. On makuasia, onko Dollfuss paremman kuuloinen nimi kuin Schmutz (saks. lika). Engelbert Dollfuss sai hartaan katolisen kasvatuksen, minkä tiedetään yleisesti ottaen tuottavan huomattavan tasapainoisia ja henkisesti terveitä yksilöitä. Nuoren Dollfussin henkistä hyvinvointia epäilemättä kohensi tieto siitä, että hän oli haureudesta syntynyt syntinen pikku paskiainen.[2]

Opiskeluajat[muokkaa]

Engelbert Dollfuss harvinaisessa nuoruudenvalokuvassa lukionsa orkesterissa. Dollfuss on keskellä seisovan klarinetistin takana, mistä häntä ei lyhyytensä vuoksi näy.

Kuten on diktaattoreille sopivaa, lähti Dollfuss opiskelemaan teologiseen seminaariin tähtäimessään pappisura. Hän vaihtoi sittemmin alaa oikeustieteeseen ja taloustieteeseen. Paljonpa apua siitäkin oli: Dollfuss päätyi tekemään valtiopetoksen[3] ja kuvittelemaan, että korporatismi olisi järkevämpi politiikka kuin marxismi.[4]

Kun ensimmäinen maailmansota syttyi 1914, ilmoittautui Dollfuss innokkaana vapaaehtoisena Serbiaa valloittamaan. Kun hänet viimein kääpiökasvuisuudestaan (pituus 125 cm) huolimatta otettiin riveihin, ei hän päätynytkään marssimaan Belgradiin, vaan jäi sen sijaan italialaisten vangiksi osana Itävallan sodanjohdon ovelaa hävitään lopullisemmin kuin yksikään imperiumi ikinä -taktiikkaa. Sodan jälkeen Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia hajosi, keisarillinen hovi lakkautettiin, ja jäljelle jäi noin kuuden miljoonan asukkaan Itävallan tasavalta. Tynkä-Itävalta tarvitsi tynkäpersoonallisuuksia hallintoonsa, ja Dollfuss palasi opintoihinsa mielessään virkamiehen tai poliitikon ura.

Wienin yliopistossa Dollfuss liittyi katoliseen opiskelijajärjestöön. Hänen yliopistouransa huipennus oli esittää katolisten saksankielisten ylioppilasjärjestöjen kattojärjestön kokouksessa sääntömuutosta, joka olisi sallinut jäsenyyden vain niille miehille[5], joiden suvut ovat ainakin isovanhemmista alkaen juutalaisvapaat. Näiden tärkeiden puuhasteluidensa lomassa Dollfuss solmi lukuisia ystävyyssuhteita, ja kumma kyllä sittemmin hänen hallintoonsa päätyi lähes pelkästään sakkia, joka oli hoilannut hänen kanssaan juomalauluja vuosijuhlissa. Opiskelijajärjestöaktiviteeteistaan huolimatta Dollfuss jopa valmistui, ja väitteli itsensä vuonna 1922 oikeustieteen tohtoriksi aiheenaan tappimaisten mätämunien akateeminen ylikompensaatio.

Poliittinen ura[muokkaa]

Koska Dollfuss oli pohjimmiltaan roomalaiskatolisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä naurettava maalaistollo, liittyi hän hyvin nuorena Itävallan kristillissosiaaliseen puolueeseen. Tämä kiihkokatolisten kääpien 1800-luvun jälkipuoliskolla perustama konservatiivinen liike keskittyi itävaltalais-katolisen kansallistunteen nostattamiseen saksalaista protestanttisuutta vastaan. Itävallan miespuolisten kristillissosiaalitanttojen ajatukset olivat niin sekavia ja typeriä, että ne kelpasivat jopa paavi Leo XIII:n kiertokirjeisiin.[6]

Presidentti Wilhelm Miklasin valtiomiesmäiselle viisaudelle ja poliittiselle älylle veti vertoja vain hänen komeutensa.

Agraaristen katolisten turvenuijien asialla Dollfuss toimi erinäisissä sieluakalvavan tylsissä virkamiestehtävissä maatalousministeriössä ja raideliikenteen parissa. Vuonna 1931 hänestä tehtiin maa- ja metsätalousministeri, ehdottomasti minkä tahansa hallituksen painavimpia salkkuja.[7] Seuraavana vuonna kuitenkin hallitus hajosi, kun liittokansleri Manfred von Fleischpflanzerl-Strudelkopfin aivot homehtuivat altistuttuaan talven 1931—32 aikana liialliselle kosteudelle. Itävallan presidentti Wilhelm Miklas joutui nimeämään uuden hallituksen muodostajan. Tilanteessa, jossa talouslama koetteli pahoin maailmansodan rauhanteossa teollisuuskeskuksensa menettänyttä Itävaltaa, jossa naapurivaltioiden poliittinen kehitys vaikutti epävakaalta ja kansallinen yhtenäisyys kyseenalaiselta, päätti Miklas viisaasti valita uuden hallituksen johtoon Dollfussin, tuntemattoman mitättömyyden, joka oli siihen asti nysväillyt raiteiden pakkasvaurioiden ja purotaimenen kalastuskiintiöiden parissa. Isoksi plussaksi Miklas katsoi sen, että Dollfussilla oli peräti vuoden kokemus liittovaltion hallituksen toiminnasta.

Dollfuss ei antanut välittömästi vastausta presidentin pyyntöön, vaan sulkeutui yöksi kirkkoon vaivatakseen Jumalaa urakehityksellään. Koko yön kestäneen rukoilun jälkeen Jumala alkoi olla täydellisen kyllästynyt koko asiaan ja päätti ihan kiusallaan rangaista koko Itävaltaa: Hän kehotti Dollfussia hyväksymään presidentin tarjouksen. Dollfuss poistui aamun koittaessa seesteisenä kirkosta, kävi kylvyssä ja söi niukan aamiaisen,[8] minkä jälkeen hän ilmoitti presidentille Jumalan suostumuksesta.

Dollfuss diktaattorina[muokkaa]

Dollfuss vannoi virkavalansa 20. toukokuuta 1932. Hän muodosti koalitiohallituksen, jossa olivat kristillissosiaalisten neropattien lisäksi edustettuina Landbund[9] ja kristillissosiaalisperäinen Heimatbund,[10] maan ainoat valtavirran kristillisosiaalejakin nuijemmat poliittiset liikkeet. Dollfussin hallituksella oli Itävallan parlamentissa murskaava yhden äänen enemmistö. Murskaava, sillä se riitti tekemään hänestä diktaattorin.

Maaliskuussa 1933, kun Dollfussin hallitus oli vastoin kaikkia odotuksia onnistunut horrostamaan hallituspalatsissa lähes kokonaisen vuoden, syntyi parlamentissa hämminkiä ääntenlaskussa. Koska voimasuhteet olivat tiukat, tapahtui perin harvinaislaatuinen näytelmä. Parlamentin puhemies, sosialidemokraattisen puolueen vahva vaikuttaja Karl Renner, erosi puhemiehistöstä voidakseen ottaa osaa äänestykseen. Rennerin briljantti strategia petti sikäli, että hän ei ollut osannut ottaa huomioon, että myös ensimmäinen ja toinen varapuhemies, jotka edustivat muita puolueita, eroaisivat hänen esimerkkinsä innoittamina samasta syystä. Koska Itävallan valtiosääntöoikeus oli hieman puutteellinen, päädyttiin tilanteeseen, jossa uutta puhemiestä ei voitu nimittää ennen istunnon päättymistä ja jossa istuntoa ei voitu päättää ilman puhemiestä.

Dollfussin mielestä olisi turha edes yrittää ratkaista ongelmaa, ja niinpä hän käski presidenttiä julistamaan istuntokauden toistaiseksi päättyneeksi. Presidentti Miklas teki aina kaiken, mitä kuka tahansa keksi käskeä. Kun edustajat yrittivät muutamien päivien kuluttua palata työpaikalleen, komensi Dollfuss koko Wienin poliisivoimat eristämään parlamentin ja estämään edustajien pääsyn rakennukseen. Siihen vaadittiin koko kaupungin kaikki poliisit, sillä Itävallan parlamentti on järjettömän kokoinen, yli 13000 neliön uusklassinen mauttomuuskompleksi. Dollfuss käytännössä lakkautti koko kansanedustuslaitoksen ja hallitsi yksin hätätila-asetuksilla.

Austrofasisti asialla[muokkaa]

Dollfuss pummaa ohikulkijoilta savukkeita ja sympatiaa Kansainliiton päämajan edustalla Genevessä 1933.
Dollfuss ei koskaan kyennyt kilpailemaan Hitlerin kanssa karismassa tai katu-uskottavuudessa.
Mussolini toivottaa Dollfussin tervetulleeksi valtiovierailulle Roomaan 1933.

Dollfuss katsoi natsismin pahimmaksi vihollisekseen varsinkin sen jälkeen, kun hänen maanmiehensä, muuan Adolf Hitler, nousi naapurivaltio Saksan kansleriksi. Karismaattinen ja värikäs Hitler tuotti epätoivottua kilpailua nimekkäimmän ja suosituimman itävaltalaisen diktaattorin asemasta, mitä Dollfuss ei voinut sietää. Kokeiltuaan peilin edessä erilaisia Aatua näyttävämmiksi[11] tarkoitettuja jakaus- ja viiksimalleja Dollfuss hylkäsi diktaattoristailauslinjan ja ryhtyi nopeasti toimiin Itävallan kansallissosialistisen liikkeen tukahduttamiseksi. Pian diktatuurinsa alettua hän kielsi Itävallan natsipuoleen. Saksalaisen natsismin jälkeen Dollfuss piti maansa pahimpana uhkana neuvostotyyppistä stalinistista kommunismia, ja niinpä hän kielsi pian natsien jälkeen myös kommunistit. Diktaattorit ovat usein herkkiä kilpailulle omimmalla alueellaan. Päästyään puolueiden kieltämisen makuun Dollfuss päätti viedä homman loppuun ja kieltää ne loputkin, mukaan lukien sosialidemokraatit. Erityisen epäilevästi Dollfuss suhtautui sosialidemokraattien voimakkaaseen juutalaisedustukseen ja piti ylipäänsä sosialidemokratiaa (jälleen) yhtenä juutalaisten juonena. Hänelle ei tullut mieleen olettaa, että juutalaisten suhteellisen suuri osuus sosialidemokraattien joukossa saattoi johtua myös siitä, että se oli Itävallan puolueista ainoa, joka hyväksyi juutalaiset jäsenikseen.

Lakkautuslistalle päätyi tavallaan myös Dollfussin oma kristillissosiaalinen puolue, joka yhdistettiin väkisin muun hallituskoalition kanssa uudeksi Isänmaalliseksi rintamaksi (Vaterländische Front). Näin ollen kaikkien vastustajien oli oltava epäisänmaallisia, ja miksi valtion intressissä olisi sallia avoimen epäisänmaallisten puolueiden toiminta? Käy järkeen tämä.

Itävaltalaisten kansallisosialistien erot saksalaisiin puoluetovereihinsa olivat lähinnä kosmeettisia.

Dollfussin järjestelmää kutsutaan austrofasismiksi, vaikka hän ei koskaan edes käynyt Australiassa. Sen sijaan tyyli ja ajatukset olivat enimmäkseen plagiaatteja muista ulkomaista. Plagiointikohu asetti väliaikaisesti kyseenalaiseksi myös Dollfussin akateemiset oppiarvot, mutta asia soviteltiin, kun Dollfuss lupasi kahdenvälisissä sopimuksissa maksaa rajatut tekijänoikeuskorvaukset wieniläisten leipomotuotteiden muodossa Mussolinille, Salazarille ja paavi Pius XI:lle.

Austrofasismi tuomitsi sekä markkinatalouden että sosialismin suosien korporatiivis-koprofiilista talous- ja työmarkkinajärjestelmää. Sentimentaalisessa katolisessa fetisismissään austrofasismi on lähempänä Salazaria ja Francoa kuin Mussolinia. Pohjimmiltaan se on hyvin itävaltalaista, eli kitschiä.

Ulkopoliittisesti Dollfuss asemoi Itävallan Saksaa vastaan pyrkien läheisempiin väleihin Italian ja Unkarin kanssa. Yllättävää kyllä, sekä Italia että Unkari suhtautuivat myönteisesti ajatukseen sachertorttua kitaansa mättävien tylsämielisten nahkahousujen muodostamasta puskurivyöhykkeestä uudelleenvarustautuvan, laajenemisesta skitsona rähjäävän Saksan ja omien rajojensa väliin. Konseptuaalisesta komiikasta innostuneen Mussolinin[12] mielestä oli hillittömän hauskaa pitää Hitler mahdollisimman huonoissa väleissä tämän synnyinmaan kanssa, ja niinpä il Duce meni jopa takaamaan Itävallan itsenäisyyden Saksan laajenemispyrkimysten varalta.

Tilanteen kiristyminen[muokkaa]

1930-luvun Euroopassa oli sekä luvattoman helppoa että vaarallista joutua huonoihin väleihin natsien kanssa, ja niinpä jo parin kuukauden sisällä natsipuolueen kieltämisestä Dollfuss joutui murhayrityksen kohteeksi. Armeijasta kansallissosialististen aktiviteettien vuoksi hyllytetty 22-vuotias natsi Rudolf Dertill yritti ampua Dollfussin lokakuussa 1933 aiheuttamatta vahinkoa. Ehkä hän ei siis ollut sihtinsäkään puolesta parasta sotilasainesta. Tosin on myönnettävä, että Dollfussiin oli vaikea osua tämän kitukasvuisuuden takia.

Helmikuuhun 1934 mennessä Itävallasta oli perinteinen Gemütlichkeit kadonnut, ja 12.2. kehkeytyi Linzissä riita omenastrudelien hinta-laatusuhteesta. Kiista eskaloitui nopeasti sisällissodaksi, jota jaksettiin käydä neljän päivän ajan virka-aikojen puitteissa. Konflikti päättyi, kun Dollfuss komensi tykistön tulittamaan Wienin esikaupunkialueella sijaitsevaa leipomokompleksia. On arvioitu, että nelipäiväisessä sisällissodassa saattoi tuhoutua ainekset jopa tuhanteen strudeliin.

Ständesstaat[muokkaa]

Dollfuss piti tiukentuneissa olosuhteissa tarpeellisena luopua hätätila-asetushallinnosta. Hän kutsui huhtikuussa 1934 kaverinsa illalliselle, missä hyväksyttiin kolmannen Jägerschnitzelin jälkeen Itävallan uusi perustuslaki. Kyseessä oli itse asiassa hätäinen ja paikoin kieliopillisesti käsittämätön online-käännös Portugalin Estado Novon perustuslaista. Lisäksi kuuden sektlasillisen jälkeen Dollfuss ja hänen kamunsa yksimielisesti säätivät lain, joka teki kaikista hänen ja hänen kamujensa siihenastisista touhuista retroaktiivisesti laillisia. Kyllä huomaa, etteivät oppivuodet oikeustieteellisessä menneet hukkaan.

Uuden perustuslain myötä Itävallan nimestä pudotettiin kaikki hankalasti määriteltävät tasavallan kaltaiset tulkinnalliset ja epämääräiset käsitteet, ja uudeksi nimeksi julistettiin Itävallan federatiivinen valtio. Yleensä tästä valtiojärjestelmästä, jonka Dollfuss loi masturboidessaan paavi Pius XI:n Quadragesima Anno -kiertokirjeelle, käytetään nimeä Ständesstaat. Se ei varsinaisesti tarkoita mitään, mutta sisältää pari hauskaa saksalaista suhuäänneettä.

Murha[muokkaa]

Torttuviipale, jonka taakse Dollfuss piiloutui pelastautuakseen murhaajiltaan. Viipaletta säilytetään nykyisin Wienin Hofburgin Schatzkammerissa Itävallan kruununjalokivien vieressä.

Heinäkuun 25. päivänä 1934 kymmenen natsin joukko tunkeutui kanslerinvirastoon Wienin keskustassa tarkoituksenaan luovuttaa Dollfussille muutamia luoteja lahjana Hitleriltä ja toteuttaa kansallissosialistinen vallankaappaus, jonka jälkeen Itävalta voisi liittyä Suur-Saksaan. Kansleri Dollfuss yritti pelastautua piiloutumalla Sacher-torttuviipaleen taakse, mutta lopulta natsit osuivat hänen päähänsä, kunhan vain malttoivat tähdätä riittävän lähelle lattianrajaa. Natsit siis päihittivät Dollfussin tämän ollessa siinä tilassa, jossa suurina ja rohkeina sotureina tunnetut natsit mielellään kohtaavat vastustajansa: aseettomana ja yksin.

Dollfussin kuoltua kansallissosialistit käynnistivät aseellisia kapinoita eri puolilla valtakuntaa. Hitler suunnitteli jo viikonloppuna istuvansa Wienin oopperakahvilassa maalaten paskoja kuvapostikortteja, mutta matkaan tuli mutkia, kun Mussolini kieltäytyi hyväksymästä kansallissosialistien toimia asettuen tukemaan austrofasisteja. Dollfuss oli 500 shillinkiä pystyssä Mussolinille pelivelkojen muodossa, ja il Duce pelkäsi menettävänsä saatavansa, jos natsit syrjäyttäisivät Itävallan fasistit. Natsit yrittivät oikeuttaa Dollfussin murhan osana vähämielisten eliminointikampanjaa, mutta Mussolini oli taipumaton. Kun Hitler ei ollut valmis sotaan, joka ei ollut joko läpihuutojuttu tai täydellisen mielipuolinen yritys, päätyi Saksa tuomitsemaan vallankaappausyrityksen. Siihen sekaantuneet itävaltalaisnatsit painuivat maan alle, pakenivat ulkomaille tai päätyivät hirteen. Itävallan hallinto osoitti loistavan kykynsä ratkaista panttivanki- ja linnoittautumistilanteita, kun se laukaisi kanslerinviraston natsilinnoittautumisen uhkaamalla räjäyttää koko sen siiven Hofburgin palatsista tuhannen päreiksi.[13]

Dollfussin karismattoman tylsämielistä austrofasistista linjaa valittiin puolueessa jatkamaan nuhjuinen opetusministeri, sivutoiminen nöyhdänkerääjä Kurt Schuschnigg.

Engelbert Dollfuss haudattiin Hietzingin hautausmaalle Wieniin. Hänen hautajaisiinsa osallistui arviolta puoli miljoonaa itävaltalaista, joista suurin osa tosin tuli paikalle nähdäkseen maailman pienimmän ruumisarkun.

Katso myös[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Kartassa Ala-Itävalta on Ylä-Itävallan itäpuolella, sillä haista paska.
  2. Haureus ja synti ovat tässä katolisen opetuksen mukaisia arvostelmia; Dollfussin pikkupaskiaisuus on tieteellinen fakta.
  3. Yleensä lievästi laittomaksi tulkittu toimenpide, kuten oikeustieteilijän pitäisi tietää
  4. Se on itse asiassa yksi harvoista vielä marxismiakin typerämmistä, mutta taloustieteilijän ei yleensä odotetakaan ymmärtävän. Mitään.
  5. Järjestöön saivat liittyä vain miehet, sillä katolisten mielestä tiede ei sovi naisille, ja lisäksi naisten läsnäolo olisi voinut häiritä yleistä joviaalia homostelua.
  6. Kristillissosiaalisen ajattelun voimahahmoja Itävallassa oli Wienin pitkäaikainen pormestari Karl Lueger (Ääntyy ”Lueeger”, ei kuten ”Lüger”, tod. näk. siksi, että saks. Lüge = valhe), joka tuli kuuluisaksi antisemitististä kampanjoistaan. Jalo traditio.
  7. Kukapa ei tietäisi esim. nykyisen maa- ja metsätalousministerimme nimeä?
  8. Itävallassa se tarkoittaa keskimäärin kolmea suklaakuorrutettua Wienerschnitzeliä kurkkusalaatin ja kermavaahdon kera.
  9. Landbund oli porvarillinen puolue, joka edusti niitä itävaltalaisia maalaisia, jotka halusivat asua Saksassa, mutta eivät viitsineet nähdä vaivaa muuttaa sinne, joten päätyivät ajamaan Itävallan liittämistä Saksaan. Landbundin nimi kääntyy suomeksi jotakuinkin muotoon Maalaisliitto, ja se onkin periaatteessa kuin Suomen Maalaisliitto, jos Maalaisliitto olisi ollut selkeästi epäisänmaallinen. Tarkemmin ajatellen Landbund on kuin Maalaisliitto.
  10. Heimatbund eli ”Kotimaaliitto” oli äärikonservatiivikatolisten puolisotilaallisten Heimwehr-häiriköintijoukkojen parlamentaarinen siipi. Sen raison d’être oli vuoroviikoin haastaa riitaa vasemmistolaisten häiriköintikaartien kanssa ja vuoroviikoin vastata näiden provokaatioihin.
  11. Dollfuss itse käytti verbiä überhitlern, ylihitleröidä
  12. Ehkä johdonmukaisin tapa käsitellä Mussolinin ideologiaa on tulkita hänet pieruhuumoriin mieltyneeksi kansainvälispoliittiseksi trolliksi.
  13. Alun perin psykologiseksi neuvottelijaksi hälytettiin lähistöllä asunut Sigmund Freud, mutta hänen teoriansa Dollfussin murhasta ”impotentin isähahmon kastroinnin sublimaationa” ei vakuuttanut linnoittautujia antautumaan. Lisäksi nämä tietysti kieltäytyivät neuvottelemasta juutalaisen kanssa.