Hömppäpedia:Elvislandia
Hikipedia
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Yleistä Elvislandiasta ja sen sijainnista
Elvislandia on mystinen alue oletettavasti Pohjois-Ranskan ja Etelä Korean välillä (Sieltä Elvisfanit ovat sitä ainakin viimeaikoina etsineet). Elvislandian on kuvailtu olevan sanoinkuvaamattoman kaunis, suuri kaupunki jonka toista laitaa rajaa Alppien vuoristo ja toisella laidalla jylisevät Niagaran putoukset. Kaupunki on käveltävissä päästä päähän ja takaisin alle puolessa tunnissa tammesta tehtyjä pitkospuita pitkin, jotka kiertävät sen nähtävyydet hyvin tarkkaan, eikä pienempiäkään monumentteja ja näköispatsaita jätetä väliin. Alueen kasvillisuus on niin laaja, ettei maapallon tunnetuinkaan botanisti Tohtori Sykerö ole onnistunut pysymään sen perässä. (Joka tosin saattaa johtua siitä ettei Tohtori Sykerö ole koskaan käynyt lähelläkään Elvislandiaa.)
[muokkaa] Elvislandian Etsintä
Useat tahot ovat yrittäneet etsiä Elvislandiaa ja viedä sen rikkauksia, mutta kukaan joka sitä on lähtenyt etsimään, ei ole päässyt perille. Yksi kuuluisimmista etsijöistä on Indiana Jones, joka etsintöjensä aikana on löytänyt vain pieniä todisteita sen olemassaolosta, sekä sellaista rihkamaa kuten Graalin Maljan, Liiton Arkin ja oikean Longinuksen keihään. Indiana Jones on myös löytänyt dokumentteja kaupungin asukkaista ja suunnattomista rikkauksista jotka vain odottavat ottajaansa(ilmeisen turhaan). Elvislandiasta on löydetty myös muita todisteita, ja uskotaankin että Elviksen kappale "Promised Land" ei kerrokaan luvatusta maasta vaan Elvislandiasta.
[muokkaa] Elvislandian politiikka
CIA uskoo että Elvislandia on yksi Al-Qaida terroristiliikkeen toimipisteistä ja on siksi turvallisuusriski USAlle. Indiana Jonesin kääröistä kuitenkin käy ilmi ettei näin ole, vaan Elvislandiaa hallitsee triumviraatti joka koostuu Haisulista, Origamista ja Chuck Norriksesta, jotka noudattavat Elviksen kolmea lakia:
1. Älä tapa, teurasta, murhaa, nirhi, fragaa, viipaloi tahi muutenkaan vahingoita lähimmäistäsi, tai ihmistä joka on vähän vähemmän läheinen.
2. Älä varasta mitään mikä toiselle kuuluu, tai on kuuluvinaan.
3. Älä viilaa toisten naisia, mutta jos sen teet niin soita omallesi "Love Me Tender" jottei hän kyrpiintyisi enempää.
Näiden lakien avulla triumviraatti siis päättää omista, ja muidenkin asioista.
[muokkaa] Elvislandian ruokakulttuuri
Elvislandian ruokakulttuuriin ovat suuresti panostaneet esimerkiksi Teletapit ja eräs nahkiaisten alalaji joka asuu ainoastaan Alppien ja Niagaran Putousten välisessä kyrvikössä, joka sattumoisin sijaitsee Elvislandian alueella.

