Elsilä

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Elsilä on paskainen kylä lähellä Liminkaa. Kukaan ei halua sinne, ja jos sinne joutuu, ei pääse sieltä ikinä pois. Elsilässä ei ole mitään tekemistä. Elsilästä ei tiedä kukaan mitään, paitsi kyläläiset itse. He ovat erakkoja, joten siitäkään ei ole hyötyä. Elsilästä ei muutenkaan ole hyötyä, ainoa maatilakin kaatui, kun EU lopetti maajussien tukemisen. Elsilästä ei ole tosin haittaakaan, mikä onkin sen myönteisin piirre. Elsilässä ei voi olla vihainen, koska sosiaaliset tunteet ovat kuluneet hukkaan. Elsilä on turhempi kuin Ketunmaa. Ketunmaalla asuukin entisiä elsiläläisiä, jotka kettuilevat siellä surkeaa elämäänsä. Ketunmaalla on koulu, mutta elsiläläiset lapset eivät voi mennä sinne, koska lapsia ei ole. Elsilä on esiintynyt uutisissa esimerkkinä siitä, kuinka huonosti asiat voivat olla. Samaa uutislähetystä näytetään nauhalta lohdutukseksi saattohoidossa oleville.


[muokkaa] Nähtävyyksiä ja kuuluisia paikkoja

Elsilässä nähtävyyksiä on Elsilän Osuuskaupan tontti, jonne ei koskaan rakennettu kauppaa. Siellä asuu nykyään kolkoimmassa nurkassa kuuluisa MC Koppakuoriainen. Hän on kaupungin ainoa julkkis ja ainoa julkimo joka on ollut koko kylässä. Kirjasto, jossa ei ole kirjoja eikä nettiyhteyttä sijaitsee jossain kuusessa, ja siellä asuu alkoholisoitunut skitsofreniasta kärsivä entinen SS-mies Natsi-Saksasta. Siellä on myös lomakohde, yksi talonpoikaistyyliä edustava katoton mökki. Sisällä voi valokuvata rikkinäistä kiikkutuolia. Siellä voit pyöritellä vain peukaloitasi, jos sinulla ei ole nivelrikkoa – sellainenkin kyllä Elsilässä järjestyy. Ainoaksi syötäväksi on saatavissa omat kynnet ja sanat.

[muokkaa] Historia

Elsilässä kävi vuonna 1765 hevonen. Se lysähti heti paikalliseen ojaan. Nykyään ko. oja tunnetaan Hevosenojana. Elsilän vanhaemäntä 105-vuotiaana neitsyenä kuollessaan oli lastenlastensa ympäröimänä. Yksi lapsi oli Oulussa, toinen Pulkkilassa ja kolmas Raahessa. Elsiläläiset osallistuivat nuijasotaan posket innosta hehkuen ja nuijiaan heiluttaen. Voi sitä häpeää, kun sodan päätyttyä havaittiin, että Elsiläläiset taistelivat vahingossa vihollisen puolella. Joten kaikki sotasankarit hirtettiin pitäjän korkeimpaan kuuseen ja munat tervattiin. Elsilän kuuluisa kirkkoherra Pekka upposi Limingassa suohon tultuaan saatananpalvontamenoista. Muuta ei ole ikinä tapahtunutkaan Elsilässä ja tuskin tulee tapahtumaankaan.


[muokkaa] Elsilän tulevaisuuden aikomukset

Olla tekemättä mitään ja jäädä täysin huomioitta. Saada kaupunkiin toimiva telkkari joltain kiltiltä ketunmaalaiselta. Elsiläläiset haaveilevat myös taivaaseen pääsystä, vaikka jo helvetin viileämmät seudut olisivat heille merkittävä parannus.


800px-Taajama 571.svg.png Tämä paikka ja sitä käsittelevä artikkeli ovat tynkiä.
Estä väkivaltaiset alueliitokset laajentamalla artikkelia
.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut