Eino Grön

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eikka taitaa mikinmaistelun siinä missä Jorma Pulkkinenkin.
Eino ”Ebba” Grön on suomalainen gospelmuusikko, jonka hurja menneisyys paljastuu oikeastaan lähinnä kasaanlyödyn littinenän myötä. Oikeasti Eino Grön on harras ja nuhteeton kansalainen sekä ahkera kirkossakävijä varsinkin silloin, kun hänellä on siellä esiintyminen.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Kuran juuret

Eino Grönin uran alkuun sattuivat Junnu Vainion piipahtaminen kansakoulunlopettajan tehtävissä sekä Oskari Olavi Virran kuolema. Olavi Virta testamenttasi perintönsä juuri Eino Grönille mutta pahoitteli samalla Grönin runsasta alkoholinkäyttöä. Sittemmin Grön "luopui alkoholista" mutta samalla uhrattiin myös taiteellinen luovuus. Eino Grön vaipui tavanomaiseksi viikonloppukeikkailijaksi keksimättä oikeastaan mitään omintakeista, mikä onkin ominaista juuri suomalaisille lavatanssitaiteilijoille.

[muokkaa] Enemmän kiirettä, vähemmän aikaa

Vuosikymmenet Eikka heitti keikkaa ja läppää pitkin ja poikin maata ja vaipui vähitellen paikallistason suuruudeksi ja lopulta tavanomaisuudeksi. Syksyn sävel -kilpailun loppuhistoriassa Eikka teki rehabilitaationsa ja nousi hetkeksi otsikoihin kappaleellaan Enemmän kiirettä, vähemmän aikaa.
Argentiinassa alati myhäilevä Eikka muistuttaa suomentaitoista vastaantulijaa, miksi hän oikeastaan on paikalla.

[muokkaa] Muiden asioiden lomassa

Eikka on ollut tukihenkilö sekä Tapani Kansalle että Hectorille. Varsinkin Etelä-Amerikan valloituksessa Eikka on usein ollut mukana hyödyntämässä nyrkkeilyllistä erikoisosaamistaan. Argentiinalaisilla areenoilla Eikka on vain kieltäytynyt katoamasta, ja tämä on osittain aiheuttanut kauhunsekaisia pakotunnelmia paikallisessa väestössä. Suomi on sentään

tosiasiallisesti tangon kotimaa, on Eikan julistus ollut. Eikka tunnetaan myös kovana automiehenä ja häntä fanittavat vakuutusyhtiöt mielellään lunastavat Eikan kulkupelit keikkamatkojen päätteeksi kun tämä on "vahingossa" pyyhkäissyt ojaan. On kaavailtu, että Eino Grön ja Tapani Kansa löisivät hynttyyt yhteen ja osallistuisivat seuraaviin Neste Rally Finland -kisoihin.
Eikan keikkailua 60-luvulta.

[muokkaa] Eikan Kappaleita

[muokkaa] Studioalbumit

[muokkaa] Kokoelmalevyt

[muokkaa] DVD-julkaisut

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut