Eero Tikka

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Eero Tikka on mies, jonka nimi muistuttaa lukihäiriöisten mielestä sanaa "erotiikka". Eero tikka nousi kansan suurta arvostusta nauttivaksi kulinaariseksi suunnannäyttäjäksi julkaistuaan blogissansa mitä mehukkaimpia valmistusohjeita uhanalaisten eläimien nauttimiseksi.

Kulinaariset saavutukset[muokkaa]

Tikan mukaan söpöt eläimet maistuvat parhaalta. Kommunistihipit voivat olla eri mieltä, mutta tikka on oikeassa, muut väärässä. Kyseessä on tieteellisestikin todistettu "hoivaamisvietti". Söpöistä eläimistä maukkaimmalta maistuu saimaannorppa, joka valkoviinikastikkeessa haudutettuna on sen muutaman vuoden vankilatuomion arvoista, joka norpan nauttimisesta seuraa. Tikka ei ole koskaan tappanut norppia, eikä myöskään ole kehottanut tappamaan norppia. Toiseksi maukkain söpö eläin tikan mukaan on panda, ja kolmanneksi parhaalta maistuu tuoreeltaan hengiltä kuristettu laulujoutsen.

Työ eläinsuojelun parissa[muokkaa]

Tikka tunnetaan myös innokkaana eläinaktivistina. Tikan mukaan paras tapa uhanalaisten eläinten pelastamiseen on niiden käyttäminen ruuan tuotantoon. Sen sijaan että uhanalaisia eläimiä suojeltaisiin, tikka ehdottaa niiden valjastamista ravintolateollisuuden tarkoitusperiin, ikään kuin jatkona henkilökohtaiseen suhtautumiseensa uhanalaisiin lajeihin. Tämän pohjalla on tärkeily siitä, että jotta ihminen voi jatkossakin nauttia esimerkiksi tasmanialaista pussiahmaa, on lajin tietenkin pysyttävä hengissä. Ja harva asia tällä planeetalla saa helpommin ja suurempia muutoksia aikaan kuin huuliaan rahanahneina lipova, rahan perässä juokseva ylikansallinen yhtiö, joka saa jo nyt kovat tilit uhanalaisten eläinten myynnistä ruuaksi.