Eduskuntavaalit

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suositeltu1.png

Star.svg
Tämä artikkeli on jostain käsittämättömästä syystä suositeltu sivu.
Palkintopallilla on helppo jäykistellä.

Eduskuntavaalit ovat Suomessa joka neljäs vuosi järjestettävät suuret urheilukilpailut. Kilpailun lajit ovat jaettu vaalivuodelle. Lajit, joissa kansanedustajaehdokkaiksi tituleeratut kilpailijat kilpailevat, ovat nykyvaaleissa julkisuuden keruu, suosion keruu, ja visuaalinen kampanjointi. Kaikkia lajeja kutsutaan yhteisnimellä vaalikampanja, sillä ne vaikuttavat toisiinsa. Kilpailussa palkintona on muun muassa oikeus päästä painelemaan eduskuntatalon istuntosalin istumapaikoilla sijaitsevien paneelien nappuloita.


Joukkueisiin jako[muokkaa]

Kilpailun alussa kilpailijat jakautuvat eri joukkueisiin, joita näissä kilpailuissa myös puolueiksi kutsutaan. Puolueeseen pääsy edellyttää, että kilpailijan oma ajatusmaailma vastaa puolueen asettamia raameja. Oikean puolueen löytäminen voi olla joskus suuri henkinen ponnistelu, mutta toisinaan niin sanottu "kotikenttä" löytyy yllättävänkin helposti. Joukkue voi määräytyä esimerkiksi ammatin edellyttämän ideologian mukaan. Ennen kuin kilpailija voi edes haaveilla kilpailuihin pääsystä, hänen täytyy rekisteröityä oman joukkueensa viralliseksi faniksi jo hyvissä ajoin. Kun kilpailija on ollut oman joukkueensa fani sopivan aikaa, hän voi ottaa osaa kilpailuun. Koko kilpailun ajan kilpailijan tulee olla ehdottoman uskollinen omalle joukkueelleen: minkäänlaista kumartelua keillekään muille kuin oman joukkueen kilpailijoille ja faneille ei hyväksytä.

Vaalikampanja[muokkaa]

Kampanjointi on yleisnimi kaikille eduskuntavaaleissa suoritettaville lajeille. On käyty suuriakin väittelyjä siitä, onko kampanjointi itsessään urheilulaji, ja julkisuuden keruu, suosion keruu ja visuaalinen kampanjointi vain sen "alalajeja".

Julkisuuden keruu[muokkaa]

Kilpailun ensimmäinen laji on tavallaan epävirallinen, koska julkisuutta kerätään vapaa-ajalla, ja julkkikseksi voi päästä kuka vaan. Se on kuitenkin niin olennainen osa kampanjointia, että se luetaan omaksi urheilulajikseen. Koska eduskuntavaaleissa jo kertaalleen voittaneiden kilpailijoiden, eli valmiiden kansanedustajien tulee asettaa itsensä likoon uudelleen, on tämä vaihe ainakin osalle heistä turha. Palkinnoksi saadun edustuskauden aikana muun muassa korrekti tietojulkaisu Seiska on ollut hanakka sponsoroimaan kansanedustajia kertomalla heidän seksielämästään varsin avoimesti, ja täten luomaan heille julkisuutta, vieläpä ilmaiseksi.[1] Näin ollen vanhojen kansanedustajien ei tarvitse huolehtia siitä etteivätkö he olisi tunnettuja.

Kilpailuun ensimmäistä kertaa osallistuvat kilpailijat joutuvat käyttämään enemmään aikaa (ja rahaa) julkisuuden luomiseen. Seiska ei lehden toimituksen mukaan sponsoroi aloittelijoita, koska "kohujutut" neverheard-poliitikosta tai pikkuvirkamiehestä jostain takapajulasta eivät kiinnosta ketään, ainakaan ennen kuin edellä mainitut aloittelijat harrastavat seksiä julkisesti tai päätyvät grillijonoon kännissä. Näin ollen julkisuutta ei saa valmiiksi vaan kilpailijan täytyy hankkia sitä itse. Jotkut kilpailijat ovat käyttäneet taktiikkaa, jossa he ovat avoimesti kritisoineet nykypolitiikkaa ja hallitusta niin, että rivien välistä käy ilmi se kuinka kyseisen kilpailijan ollessa kansanedustaja asiat tulisivat olemaan paremmin. Tämä joskus aivopesuunkin rinnastettu taktiikka joko toimii, tai ei toimi. Se riippuu lähinnä kilpailijan kirjoituslahjoista. Hyville, tai omasta mielestään hyville kirjoittajille julkisen median lähteet, kuten sanomalehtien yleisönosastot, chatit sekä Facebook ovatkin hyvä apu julkisuuden kartuttamisessa.

Suosion keruu[muokkaa]

Kilpailija voi kerätä suosiota juuri niin paljon kuin haluaa.

Kilpailun toinen laji on suosion keruu. Suosion- ja julkisuuden keruu eivät ole samoja urheilulajeja, sillä se, että on julkkis, ei aina tarkoita että olisi kovin suosittu (vrt. Johanna Tukiainen). Kilpailijan tulee nauttia suosiota kansan keskuudessa, sillä eduskuntavaalien tapaisissa urheilukilpailuissa myös katsojilla on oikeus äänestää voittajista, eikä sitä ratkaise automaattisesti esimerkiksi suorituksen nopeus. Suosion kartuttamiseen on monia keinoja. Pullaa ja kahvia jaetaan niin, että korvissa soi. Kilpailijan ei tarvitse olla järin karismaattinen kerätäkseen suosiota, sillä todistetusti monilla kansanedustajilla on yhtä paljon karismaa kuin lyhtypylväällä. Riittää, kun osaa puhua sen verran vakuuttavasti, että äänestäjät nielevät poikkeuksetta kaikki lupaukset, mitä kilpailija heille lupaa. Lupailu onkin yksi kilpailijoiden eniten käytetty valtti. VTT:n gallupin sekä eduskuntavaalitulosten mukaan lupaukset uppoavat ihmisiin hyvin. Gallup ei kerro, mitä mieltä lupauksista ja ennen kaikkea kilpailijoista ollaan sen jälkeen, kun palkinnot on jaettu.[2]

Visuaalinen kampanjointi[muokkaa]

Kolmas laji on kenties näkyvin osa kampanjaa. Tässä lajissa kilpailijat kilpailevat siitä, kenen vaalimainokset ovat hienoimmat ja vaikuttavimmat. Lajissa on rikottu ennätyksiä: on todettu että postilaatikkoihin jaettavilla lippulappusilla on merkittävä rooli suomalaisten kiukaan lämpiämisessä sekä kotitalouksien roskakapasiteetin nousussa, eritoten niiden ihmisten keskuudessa, jotka ovat jonkin kuppikunnan kannattajia henkeen ja vereen. Jos vieras joukkue jakaa vaalimainoksiaan tällaisen henkilön postilaatikkoon, on ilmiselvää, että mainokset menevät ennätysajassa joko a) roskiin b) saunan uuniin tai c) takkaan/puuhellaan/leivinuuniin. Ne henkilöt, jotka pitävät muusta urheilusta , kuten jääkiekosta, enemmän, laittavat kaikkien eduskuntavaalijoukkueiden mainokset joko a) roskiin b) saunan uuniin tai c) takkaan/puuhellaan/leivinuuniin. Syynä on tietysti se, että eduskuntavaalikilpailut- ja kilpailijat ovat heidän mielestään täysin turhia ihmisiä, joiden tekemiset eivät voisi vähempää kiinnostaa.


Mainostaulujen kaava on pitkälti aina sama; ne lupaukset, jotka kilpailija esittää suosion keruussa suullisesti, tiivistetään visuaalisessa kampanjoinnissa mainostaululle. Mukaan liitetään kilpailijan kuva, pelipaidan numero ja jokin iskulause, joka valoittaa kilpailijan taustoja. Sellaisia voivat olla esimerkiksi koulutustaustaa valoittava lause, tyyliin "Tradenomi tietää mistä puhuu- valitse hänet paremman tulevaisuuden takaamiseksi" tai kotijoukkueen ideologiaa valoittava lause, tyyliin "Punaisen Suomen puolesta! Jo ovat porvarit meitä tarpeeksi talloneet!". Joukko aivopestyjä vapaaehtoisia faneja sekä kilpailijan henkilökohtainen mafia lähtevät levittämään näitä julisteita torien laidoille.

Vaaliliitot[muokkaa]

Toisin kuin yleisesti luullaan, kilpailija ei kilpaile pelkästään oman hyvän puolesta. Joskus voidaan talvisodan meiningin mukaisesti uhrautua kaverin puolesta. Tämä tarkoittaa eduskuntavaalien tapaisissa urheilukilpailuissa sitä, että joukkue, jonka ajatukset leijailevat samoissa atmosfääreissä jonkun toisen joukkueen kanssa, voi muodostaa liittouman toisen joukkueen kanssa. Pienille pelureille tämä on hyvä sääntö; näin oma ajatusmaailma saadaan tyrkytettyä ilmoille vaikka väkisin, kun takana seisoo omien joukkuetovereiden lisäksi muutama muukin. Myös isommat joukkueet saavat käyttää liittosääntöä hyödyksi. On mahdollista, että liiton muodostavat myös sellaiset joukkueet, joiden ideologia ei täsmää, mutta liittolaiset haluavat näyttää isommilta.

Katsojien osuus[muokkaa]

Ennen kuin kukin joukkue vetäytyy ryyppäämään ja katsomaan omia tuloksiaan valkokankaalta niin sanottuihin vaalivalvojaisiin, pitää katsojien ottaa osaa kilpailuun. Heidän tulee äänestää muun muassa siitä, kenen lupaukset ovat kaikista vakuuttavimmat ja kenen eivät. Äänestäminen tapahtuu oman maakunnan sisällä; kilpailuissa maakuntaa kutsutaan vaalipiiriksi. Käytännössä äänestäminen tapahtuu niin, että katsoja ahtautuu pieneen koppiin äänestyspaikalla, äänestää haluamaansa ehdokasta äänestyspaperilla, pudottaa paperin laatikkoon, ja lähtee pois. Tämä toimenpide virheettömästi hoidettuna hivuttaa vaaliehdokasta askeleen lähemmäksi voittoa. Joka vuosi löytyy myös henkilöitä, jotka sabotoivat kilpailua äänestämällä vitsailumielessä. Tällöin äänestyslipukkeessa voi lukea esimerkiksi Aku Ankan tai Paavo Lipposen kaltaisia nimiä. Joskus lipukkeeseen piirretään esimerkiksi emätin tai jokin hymiö.

Vaalivalvojaiset[muokkaa]

Vaalivalvojaiset ovat kilpailun viimeinen virstanpylväs, eli eräänlainen grande finale tai suomalaisittain sanottuna loppuhuipennus ennen palkintojen jakoa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki suuret julkiset kanavat, eli Ylen kanavat, MTV3 ja Nelonen lähettävät ohjelmaa, jossa seurataan sitä, kuinka moni ihminen oikeasti uskoi kilpailijoiden lupauksiin. Samalla nähdään myös, minkä joukkueen kilpailijat ovat taitavimpia manipuloijia, sillä tämä joukkue on aina suurin. Väliin saatetaan heittää asiantuntijan arvioita politiikasta ja live-kuvaa kunkin puolueen valvojaistilaisuudesta, eli kuvaa huutavista, räyhäävistä ja humalaisista kilpailijoista, sekä joissain tapauksissa myös faneista, tuijottamassa posket punaisena framilla olevaa valkokangasta, josta sama ohjelma välittyy heille. Kun äänistä on laskettu n. 90%, ja alkaa olla varmaa kenen jutut upposivat äänestäjiin parhaiten, näytetään ajoittain myös kärkisijoilla olevan joukkueen tähtihenkilön, eli puolueen puheenjohtajan, mahtipontista ja eeppistä palkintopuhetta. Kilpailussa hävinneiden puolueiden puheenjohtajia näytetään taas puhumassa omaa puolustelupuheenvuoroaan, jossa lause "vituiks meni, ens kerralla uudestaan" selitetään laajennettuna sekä korrektilla ja hillityllä tavalla, toki omaa kuppikuntaa puolustellen.

Palkinnot[muokkaa]

Kilpailun voittaneille palkitaan, kuten tapa vaatii. Eduskuntavaaleissa käsite "palkinto" on paljon laajempi kuin esimerkiksi muussa yleisurheilussa. Mitään mitalin tai pokaalin tapaista jalometalliesinettä voittajat eivät tule saamaan. Sen sijaan voittaja ylennetään virkaan nimeltä kansanedustaja. Kansanedustajat ovat ravintoketjun kärkikastia, sillä he syövät sanojaan. He saavat virkaansa nähden hyvin tärkeitä työvälineitä, kuten torkkupeiton ja sohvan oleskelutiloihin. Kansanedustajilla on oikeus painella istuntosalin istumapaikoilla olevien paneelien nappuloita. Näillä eväillä he sitten nimensä mukaisesti "edustavat kansaa" neljän vuoden ajan, jolloin järjestetään uusi kilpailu.

Doping[muokkaa]

Keskusrikospoliisin takavarikoimaa todistusaineistoa erään dopingkohun tiimoilta. Tiedusteluista huolimatta kuvaa isommista dopingeristä ei ole tullut julki.

Kuten kaikissa muissakin urheilukilpailuissa, valitettavasti myös eduskuntavaaleissa on käytetty, käytetään, ja tullaan käyttämään dopingia. Eduskuntavaaleissa lihasten koko ei merkkaa mitään; siksi pillereiden sijasta kilpailijat käyttävät dopingia, jota kutsutaan nimellä vaaliraha. Dopingin käyttö on lisääntynyt huolestuttavasti 2000-luvulla ja ilmi on tullut useita tapauksia. Dopingia kilpailijoille ovat diilanneet niin liikemiehet kuin erilaiset ammattijärjestötkin. Doping on luonnollisesti ollut pannassa mutta lisääntyneiden tapausten vuoksi on säädetty laki, jossa kilpailija saa käyttää dopingia, kunhan ilmoittaa mikä taho dopingin hänelle on diilannut.

Triviaa[muokkaa]

  • Suomen lisäksi muuallakin järjestetään vaalien tapaisia urheilutapahtumia. Pohjois-Koreassa on muodostunut ongelmaksi se, että varteenotettavia vastaehdokkaita maan johtajalle, Kim Jong-unille ei ole jostain aivan käsittämättömästä syystä ilmaantunut.
  • Kansanedustaja ei suinkaan ole voittajan korkein aste; jotkut myyvät sielunsa eduskunnalle, ja heistä voi tulla jopa ministereitä.

Viitteet[muokkaa]

  1. Kovista ponnisteluista huolimatta Seiska ei ole vielä päässyt kilpailun viralliseksi sponsoriksi.
  2. Hikipedian saamien tietojen mukaan VTT itse asiassa teki eräänlaisen jälkigallupin vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen, mutta joutui sensuroimaan mielipiteitä niin paljon, että koko gallupia ei ollut enää mahdollista julkaista kokonaisuudessaan.

Katso myös[muokkaa]