Eduskunta

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli eduskunnasta.
Kansanedustajan virkaunivormu
Kansanedustajan virkaunivormu

Suomen eduskunta on Suomen perustuslain määräämä kansaa vastustava elin, joka koostuu 200 kansanedustajasta. Istuntosalissa on kuitenkin vain 199 paikkaa, koska puhemies on useimmiten kahvilla. Kansalaiset valitsevat vaaleilla joko Kekkosen suosiman ehdokkaan tai varman kuoleman. Nykyään Kekkosen kuoltua yhä useammat kuitenkin uskaltavat äänestää muitakin puolueita kuin keskustaa. Eduskunnan eli partamentin vuotuista työjaksoa nimitetään valiopäiviksi, eli maito on silloin kahviloissa täysin ilmaista. Puolueet rahoittavat vaalimenonsa hämäräperäisillä lähteillään (KMS).

Eduskunnan kuuluisi teoriassa valita Suomelle hallitus, mutta käytännössä sen tekevät Paavo Lipponen ja Keskustan puheenjohtaja. Eduskunnan vuorostaan kuuluisi valvoa ja pohtia hallituksen toimintaa, mutta useimmiten koko salissa on paikalla vain kolme edustajaa.

Eduskunnan historia

Eduskunta on laittanut suomalaispoliitikot seuraavaan tärkeysjärjestykseen: presidentti, puhemies ja kansanedustajat.
Eduskunta on laittanut suomalaispoliitikot seuraavaan tärkeysjärjestykseen: presidentti, puhemies ja kansanedustajat.

Suomen Eduskunta sai syntynsä vuonna 1918 Suomen Valtakunnan kaaduttua omaan mahdottomuuteensa. Suomen ensimmäiset ja tähän mennessä ainoat korruptiottomat eduskuntavaalit järjestettiin vuonna 1922, jolloin Lapuanliike sai valtaisan äänivyöryn ja perusti NATO:n. Lapuan Liike hallitsi suomessa aina Kekkosen nousuun sakka, jonka jälkeen RKP ja Keskusta kaappasivat vallan. Vasta Kekkosen kuoltua Suomeen tuli ensikertaa sinipunahallitus, jonka muodostivat SDP ja Kansallinen hajaannus.

Viimeisimpien vaalien (1983–2007) tulokset

puolueet vaalit 1983 vaalit 1987 vaalit 1991 vaalit 1995 vaalit 1999 vaalit 2003 vaalit 2007
Kansallinen hajaannus 44 53 40 39 46 40 50
Suomen kristillinen liitto/Kristillisdemokraatit 3 5 8 7 10 7 7
Ruotsalainen kansanpuolue 11 13 12 12 12 9 10
Paavo Lipposen puolue 1 1 1 1 2* 1 -
Remonttiryhmä - - - - 1 -
SMP/Perussuomalaiset/Lapuanliike 17 9 7 1 1 3 5
Keskustapuolue 38 40 59 44 48 55 51
Luonnonsuojelijat 2 4 10 9 11 14 15
Ekologinen puolue - - - 1 - - -
Nuorsuomalaiset - - - 2 - - -
SKDL/Vasemmistoliitto 27 16 19 22 20 19 17
SDP 57 56 48 63 51 53 45
Deva/Suomen kansan sinivalkoiset 2 4 1 - - - -
Åländsk samling 1 1 1 1 1 1 1
Liberaalit - - 1 - - - -
POP 1 - - - - - -
Ääliöiden puolue - - - - 4 4 4
Muumien kommunistinen puolue 16 29 33 11 17 13 20
*Paavo Lipponen saavutti leveysrajan, joka pakotti hänet ottamaan kaksi paikkaa.

Katso myös


Ynder Könstrykstsiön!
Tämä artikkeli on harvinaisen vaisu, koska se on keskeneräinen.
Palaa artikkelin pariin hieman myöhemmin ja saatat saada siitä jotain irti.
Henkilökohtaiset työkalut