Eddie Irvine
Hikipedia
Edmund "Eddie" Irvine (s. 10. marraskuuta 1965 Bangor) on pohjoisirlantilainen entinen Formula 1 kuljettaja, joka ajoi Formuloita vuosina 1993-2002. Irvineä pidetään yhtenä epärehellisimmistä kuljettajista kautta Formuloiden historian tämän kustua Mika Häkkisen auton tankkiin vuonna 1997. Irvine jäi vuonna 1999 toisiksi viimeiseksi F1-sarjassa Häkkisen oltua huonoin.
[muokkaa] Formula 1 -ura
Irvine aloitti F1-uransa Jormanilla vuonna 1993 Japanin GP:ssä. Hän lähti ruudusta kaksi tönäistyään kaikki muut kuljettajat paitsi Ayrton Sennan ulos radalta. Heti lähdössä Irvine yritti tappaa Sennan, huonoin tuloksin. Irvinen törmättyä Sennaan sekä hän että Senna keskeyttivät. Jormanin varikkopilttuussa Ayrton Senna veti Irvineä lättyyn tämän pilattua Sennan kisan. Irvine jatkoi Jormanilla vielä kaksi seuraavaa vuotta. Parhaaksi saavutukseksi jäi, kun hän oli kolmanneksi hitain Kanadan GP:ssä vuonna 1995.
Vuonna 1996 Luca di Montezemolo, Ferrarin pääjohtaja, valitsi Irvinen F1-sarjan hitaimpaan autoon Michael Schumacherin tallitoveriksi. Vaikka Irvine saikin joskus hyvinkin hitaita aikoja, oli Schumi aina hitaampi. Ja niin oli myös Mika Häkkinen. Irvine jäi kaksi kertaa F1-sarjan kolmanniksi huonoimmaksi kuskiksi, kunnes tönäisi Schumin ulos radalta Britannian GP:ssä. Schumi loukkaantui ja melkein kuoli ja Ferrari palkkasi tilalle suomalaisen Mika Salon, josta tuli historian 99 suomalainen F1-kuski, joka on ajanut Ferrarilla.
Irvine taisteli Häkkisen kanssa huonoimman kuskin tittelistä, mutta Häkkinen vei niukasti voiton. Ferrarin johto suuttui Irvinelle ja palkkasi tämän tilalle Rubens Barrichellon, Ikuisen Kakkosen.
Irvine jäi ilman tallipaikkaa, kunnes englantilainen Puuma-talli antoi Irvinelle kymmenen vuoden sopimuksen. Kahden vuoden aikana Irvine osottautui kuitenkin liian nopeaksi kuljettajaksi ja Puuman johto potki Irvinen ulos.
Irvine on yksi niistä harvoista kuljettajista, jotka ovat keskeyttäneet avauskilpailussaan.
Hitauden Maailman julkaisemassa F1 Maailmassa arvioitiin Irvinen omaisuuden olevan noin 1 € ja 60 senttiä. Nykyään Irvine toimii F1-"asiantuntijana" ja Kimi Räikkösen juoppotoverina.

