Downin syndrooma

Hikipedia

Downin syndrooma on pahanlaatuinen oireyhtymä, oireina hulluus, pään epämuodostuminen, luotaantyöntävä rumuus, tyhmyys ja arveluttava ilomielisyys. Sairaudessa elimistöön on päätynyt marsilaisia matoja, jotka syövät potilaan aivoja pala palalta. Lopulta potilas haurastuu ja tuhoutuu.

Downin syndroomaan sairastunut tarvitsee paljon läheisten tukea. Joskus potilaalle voi tulla päähän matojen aiheuttama reikä, joka täytyy kipsata. Madot voivat syödä myös muita ihmiskehon osia. Erityistä herkkua ovat maksa, aortta, peräsuoli ja ruokatorvi.

Downin syndrooma on parantumaton tauti, sillä matoja ei voi tappaa. Ne ovat immuuneja kaikille tunnetuille myrkyille.

[muokkaa] Sairauden vaiheet

Itämisaika on viisi päivää. Sitten potilas vaikuttaa sekoavan tyystin päästään. Öisin hän voi kävellä ikkunalleen ja naurahtaa kuivasti: "ihanan kallista". Hän ei nuku ja voi päivällä seisoa alastomana kaupungin keskustassa rukoilemassa itse keksimäänsä Jumalaa tai vaikka Bill Gatesia.

Tajunta heikkenee. Alkaa esiintyä löyhäpäisyyttä, ajan- ja paikantaju destruktoituu. Potilas ei muista enää mitään ja hänen reaktionsa ovat tilanteisiin täysin sopimattomia. Hautajaisissa hän voi esimerkiksi masturboida, nauraa tai syödä karkkia, ja bussissa hän heittelee kuskia pyyhekumin palasilla. Toiminnassa ei ole mitään logiikkaa.

Kun madot ovat syöneet aivoista puolet, potilas alkaa hortoilla. Tasapaino katoaa. Joskus kaikki raajat halvautuvat ja perna pihviintyy. Potilaalle kehittyy eriskummallisia mielihaluja. Hän saattaa vaatia esimerkiksi päästä naimaan ala-asteaikaista rehtoria tai sitten hän saattaa himoita papuja.

Lopun alkua on se, kun potilas unohtaa nimensä, sukupuolensa, kasvonsa ja naureskelee nähdessään kuvansa peilistä. Hän ei tunnista läheisiään ja voi vaikka tappaa tunkeilevan äitinsä. Lopulta potilaasta tulee yhtä maailmankaikkeuden kanssa.

[muokkaa] Jälkipyykki

Omaisten on korjattava potilaan sairautensa aikana aikaan saamat hulluudet. Jos hän on korvannut vessan lavuaarin kannabisviljelmällä, muutos täytyy kumota mitä pikimmiten.

Yleensä omaiset ovat helpottuneita, että potilas on vihdoinkin poissa häiritsemästä. Sairastuneilla on tosin tapana kummitella kuoleman jälkeen. Heidän sielunsa eivät sinkoudu toiseen ulottuvuuteen, vaan jäävät vaeltamaan kotikonnuilleen ikuisessa kadotuksessa. Paha läsnäolo on erityisen voimakasta jouluisin ja kuoleman vuosipäivinä.

Joskus talossa alkaa tapahtua kummallisia asioita. Jos nyt ei ihan Saatanan tarvitse tulla kylään, valot voivat sammua itsekseen, voi alkaa kuulua selittämättömiä ääniä, voidaan saavuttaa yhteys edesmenneeseen potilaaseen. Toisaalta nämä ovat yleensä merkkejä alkavasta skitsofreniasta.

Potilaan kuolema tulee, kun enää 20 % aivoista on jäljellä. Jäljellä olevat aivot syödään loppuun, ja sen jälkeen madot leviävät haisevan ruumiin verenkierron mukana muualle elimistöön. Madot eivät varsinaisesti kuole koskaan, vaan ne lisääntyvät jakautumalla hamaaseen maailmanloppuun saakka. Siksi haudan on oltava niin suuri, että se jaksaa ainaisesti. Kun madot kiivastuvat, niillä on ihmeellisiä aggressioita, jotka voivat särkeä jopa ruumisarkun.

[muokkaa] Yleistä paskanjauhantaa

Downin syndroomaa sairastavat miehet, naiset, pojat, tytöt, 11-vuotiaat ja 89-vuotiaat, opettajat, lääkärit, huumediilerit, poliisimiehet ja kehitysvammaiset mielisairaalapotilaat siinä missä kuvitteelliset henkilöt, unien eläimet, rock-muusikot ja sinäkin.