Deep Purple

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli tai osio ei välttämättä edusta neutraalia näkökulmaa.
Neutraali näkökanta kiinnostaa kovasti myös keskustelusivulla.

Deep Purple on englantilainen laulu- ja soitinyhtye, jossa on vuosien aikana tappanut aikaansa julmettu joukko eritasoisia rämpyttäjiä.


Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Perustaminen (1967–1968)

Etsijöiden entinen pönttömaakari Krissi Kutri otti vuonna 1967 yhteyttä englantilaiseen liikemieheen Toope Edwardsiin ja ehdotti, että tämä alkaisi maksimoida rahallista tuottoa perustamalla nuorista pojista lauman, jonka avulla typeriä kuulijoita voisi rahastaa. Ensin yhtyeeseen hankittiin kirkkourkuri Joni Herra, joka soitti höyryhammondia. Itse Herra otti yhteyttä sessiokitaristina tunnettuun Riku Mustalisään, jonka hän suostutteli tulemaan Hampurilaiselta koe-esiintymiseen. Curtisilta meni kuitenkin pupu pöksyyn ja hän lähti kotiin. Herra ja Mustalisä jatkoivat yhdessä. Kuolaavaksi basistiksi otettiin Herran ja Mustalisän vanha soittokumppani Niki Simppeli. Kokoonpano oli valmis kiljuja Roti Eevanssin ja pönttöpaukuttaja Jani Paiseen tultua mukaan. He olivat soittaneet joskus aikaisemminkin. Yhtyeen nimeksi tuli Chris Curtisin ehdotuksen mukaan Muka Rundilla. Kevään 1968 lyhyen Tanskan-kiertueen (kaksi keikkaa, viisi katsojaa järkkärit mukaanluettuina) jälkeen nimeksi muutettiin Diip Pööpöl Riku Mustalisän isoäidin käskettyä niin.

[muokkaa] Suosion huipulla ja pohjalla

Ekalla kokoonpanolla koko touhusta ei tullut mitään, koska kukaan ei viitsinyt tulla kuuntelemaan bändiä. Herra ja Mustalisä olivat kypsyneet Eevanssin kiljuntaan ja siihen, että Simppeliltä valui kuola aina bassolle ja aiheutti oikosulkuja. Siispä herrat Herra ja Mustalisä lemppasivat tyypit Englannin kanaaliin eräällä turistimatkalla ja ottivat tilalle kirkkokuorosta Jani Kiljujan heiluttamaan huuliaan, sekä Rookeri Hanskasen pitelemään bassoa kuivana. Tätä menoa jatkui muutaman vuoden, kunnens Kiljuja ja Mustalisä totesivat, että maailma on liian pieni heille kahdelle, ja Kiljuja lähti litomaan Hanskasen kanssa. Seuraavien vuosien aikana Mustalisäkin väsyi tyhjiin katsomoihin, samalla kun uusi joikaaja ja basisti sekoittivat koko korttipakan perusteellisesti. Vuonna 1976 viimeiset alkuasukkaat, Herra ja Paise olivat niin tympääntyneitä uusiin tyyppeihin, että lähtivät kotiin löhöämään ja panivat bändin telakalle.

Vuonna 1984 kaikki toisen kokoonpanon äijät olivat niin persaukisia, että päättivät kerätä vanhat luunsa yhteeen vielä kerran, jotta hilloa alkaisi virrata vanhoja riffejä rämpyttämällä. Tätä menoa ja miehistövaihdoksia on jatkunut aina tähän päivään asti. Alkuperäisistä tyypeitä on jälkellä vain Paise, joka tosin ei huitomiseltaan ole kaiketi edes huomannut, että äijiä tulee ja menee kuin mustalaisia hevosmarkkinoilla. Edelleen bändi kerää ikätovereitaan kuuntelemaan samaa tarinaa, jossa joku sekopää poltti hotellin Alpeilla Juustomaassa.

[muokkaa] Diskografia

[muokkaa] Studioalbumit

[muokkaa] Virallisia livealbumeja

joilla levy-yhtiöt lihottavat kassaansa

[muokkaa] Arkisto-livealbumeja

Onhan noita kuvattu, mutta ovat niin surkeita, ettei kannata mainostaa.

[muokkaa] Kokoelma-albumeja

Samoja muutamia biisejä on kierrätetty lukuisia kertoja, jotta levy-yhtiö pääsisi taas rahastamaan.

[muokkaa] Videotallenteet

Arska otti kerran isoisän vanhan kaitafilmikameran keikalle, mutta unohti ottaa linssisuojuksen pois, onneksi.

Kuva:Information.gif Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole.
Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla.
VAROITUS!! Tämä sivu kertoo hevi- tai metallibändistä!
Tälläisiä sivuja on Hikipediassa jo muutenkin aivan liikaa. Ynnä tämä sivu on kaiken lisäksi aivan turha ja tylsä. Tämä sivu ei tee täällä muuta kuin rasittaa serveriä ja Hikipedian lukijoita. Mikäli sinulla on sanottavaa tästä turhasta artikkelista, sano se keskustelusivulla.
Henkilökohtaiset työkalut