Cygnus

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Saatoit myös tavoitella Uno Cygnaeusta.
Joutsen, tuo uljas rutakkojemme ruhtinas.

Joutsen (Cygnus) on valkoinen lintu. On olemassa mustakaulajoutsenia ja valkoisia joutsenia. Joutsenilla on siivet, joilla ne voivat nousta lentoon. Lisäksi niillä on ns. höyhenpeite ja eräänlaiset räpylät ja pitkä kaula. Joutsen on Suomen kansallislintu. Joutsenet pitävät ääntä, joka tulee niiden nokista.

Alku[muokkaa]

Joutsenet polveutuvat tiettävästi dinosauruksista, koska ovat lintuja. Tertiäärikaudella joutsenia ei vielä ollut, jos niiden kantamuoto eli silloin. Henkilö, joka ei usko evoluutioteoriaan, saattaa pitää joutsenia esimerkiksi Cernunnoksen tai Maitreyan ilmenemishahmoina tai sieluttomina koneina, jotka laulavat Talvikuninkaan saagaa vaimon huomenlahjaksi saaman sormuksen sisäisessä puutarhassa. Salama voi tappaa joutsenen.

Loppu[muokkaa]

Joutsenet eivät ole vielä kuolleet sukupuuttoon, joka saattaakin harmittaa monia, kuten esimerkiksi sorsia. Joskus tulevaisuudessa se saattaa niitä harmittaa niiden ollessa sen partaalla. Rumia ankanpoikasia se taas ei taida haitata ensinkään, koska eläimenä ankka on mitä on. Joutsenten ampuminen sorsina metsästyskauden aikana on kännisten metsästäjien (n. 94 % harrastajista) yleinen huvi.

Muuta[muokkaa]

Joutsenet tulee ja vie meidän naiset! Mainittakoon, että mustat joutsenet ovat perin harvinaisia.
  • Joutsenet lisääntyvät viemärisuolen avulla.
  • Joutsenilla on keuhkot, joilla ne ottavat happea ilmasta.
  • Joutsenet ovat tasalämpöisiä. Niiden ruumiinosien käyttö spiritistisissä rituaaleissa on fysiikan lakien mukaan mahdollista.
  • Joutsenilla on höyhenpeite, joka on yleensä valkoinen, paitsi jos siihen joutuu öljyä. Yleensä TV:stä näkee tästä huolimatta kuitenkin merimetsoja yleisemmin kuin joutsenia, ei joutsenia yleisemmin kuin merimetsoja silloin, kun TV:stä näytetään öljyllä sotkeutuneita lintujen höyhenpeitteitä. Joutsenen voi tappaa ampumalla aseella. Yleensä joutsenia ammuttaessa aseesta sinkoaa luoti, joka osuu joutseneen liian kovalla voimalla ja se kuolee. Jos joutsen ei kuole, se jää kitumaan. Sitä kutsutaan eläinrääkkäykseksi, jos ampuja huomaa kidunnan, mutta voi olla, että jonkun mielestä kituva joutsen on erittäinkin juuri tuolloin hupia. Tämä joku voi pitää joutsenien rääkkäämisestä ja saattaa olla jollekin toiselle ihmiselle sukua. Hänkin voi pitää joutsenista. Joutsenia on mahdollista teurastaa ja käyttää ruokana.
  • Joutsenet kykenevät lisääntymään joidenkin ihmisten kanssa. Tällöin tuloksena on yleensä kahden munan kaksosraskaus, jossa kummassakin on kaksi vauvaa. THL suosittelee mahdollisuuksien mukaan välttämään joutsenen ja ihmisen keskinäistä lisääntymistä, sillä seurauksena saattaa olla sukupuoliteitse leviävä lintuinfluenssa tai kymmenvuotinen sota.
  • Joutsenen alalaji X-1 on musta.
Bee.svg Tämä eläinlaji on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Laajentamalla kantaa saat sen ehkä selviytymään.