Crysis

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Crysiksen laatikon kansi. Sisältää huomattavan määrän ongelmanratkaisutehtäviä.
Crysiksen laatikon kansi. Sisältää huomattavan määrän ongelmanratkaisutehtäviä.

Crysis on vuonna 1986 julkaistu lapsille suunnattu videopeli. Pelin sisältö koostuu lähinnä lyhyistä ongelmanratkaisutehtävistä, joten grafiikkaan ja fysiikkamoottoriin ei ole satsattu paljoakaan. Peli saikin arvosteluissa eniten kritiikkiä vanhentuneesta grafiikkamoottoristaan. Kritiikkiä on myös annettu pelin voimakkaasti kommunistisesta teemasta ja erityisesti pohjois-korealaisesta propagandastaan. Valmistaja on kuitenkin kommentoinut kritiikkiä seuraavasti: "Pelin on tarkoitus kehittää älyä pulmanratkaisutehtävien avulla, joten grafiikka on toissijainen asia. Pääasia on, että pelaajat nauttisivat pelistä lapsiystävällisenä ja väkivallattomana ajanvietteenä eivätkä yhdistä poliittisia näkemyksiä siihen."

[muokkaa] Juoni

Crysiksen juoni on melko yksinkertainen, sillä peli koostuu lähinnä lyhyistä ongelmanratkaisutehtävistä. Juonessa on kuitenkin muutakin kertomisen arvoista, joten pääpiirteet voi olla hyvä kertoa. Peli alkaa vuonna 2020, kun yhdysvaltalaiset vangitsevat kansainvälisen arkeologitiimin kaukaisella Tyynenmeren paratiisisaarella. Apuun lähetetään pohjois-korealainen erikoisjoukko, joka jakaa pelin kuluessa oikeutta pahoille amerikkalaisille. Myöhemmin käy kuitenkin ilmi, että saarella on muitakin asukkeja kuin ihmiset, ja pian avaruuden olennot hyökkäävät ja pelin kentät muuttuvat avoimista ja valinnantäyteisistä pieniksi ja yksitoikkoisiksi putkijuoksuiksi. (Mainittua "juoksua" on kuitenkin vain pieni osa, sillä peli koostuu suurimmalta osin pulmanratkaisutehtävistä). Pelin aikana päästään jos minkälaisten vempaimien ohjaimiin, joita tässä on kuitenkin turhaa esitellä. Viimein pelin päähenkilö pääsee pois saarelta ja lentää pohjois-korealaiselle laivalle, jossa tapahtuukin jo pelin viimeinen taso. Lopusta päätellen jatkoa on odotettavissa piankin, sillä loppu oli melkoinen cliffhangeri.

VAROITUS!
Edellä oleva tekstiosuus sisälsi juonipaljastuksia. Et toivottavasti ehtinyt spoilautua lukemalla, että Guille ja Teté naivat toisensa. Ai et? No hyvä. Voit nyt sulkea tietokoneen.

[muokkaa] Hahmot

Pelin hahmot ovat toissijainen asia, sillä peli koostuu lähinnä lyhyistä ongelmanratkaisutehtävistä. Esitellään kuitenkin pelin päähenkilö, Nomad. Hän on klassinen esimerkki videopelin päähenkilöstä: vaikka ympärillä olisi porukkaa vaikka miten paljon, hänen pitää aina tehdä kaikki työ. Hän myös haastelee yksinkertaisia repliikkejä pelin kuluessa pelaajaa huvittaakseen. Suuressa osassa ovat myös muut erikoisryhmän jäsenet ja eräs arkeologi-ihminen. Pohjois-Korean komentajat ovat pelissä myös suurehkossa osassa.

[muokkaa] Suosio

Peli on saanut suosiota lähinnä yksinkertaisten ongelmanratkaisutehtävien ja lapsiystävällisyytensä takia. Kritiikkiä on annettu lähinnä kommunistisesta teemasta ja erittäin vanhentuneista grafiikoista.

Henkilökohtaiset työkalut