Crash Bandicoot

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Crash Bandicoot.


Stop hand.png Crash Bandicoot on julistettu idiootiksi Yhdistyneiden kansakuntien
Ole oma itsesi, ja se riittää” -julistuksen liian kirjaimellisen noudattamisen vuoksi.

Crash Bandicoot on pelisarja, joka on saanut nimensä päähenkilönsä mukaan. Crash Bandicoot on pieni punainen pussimäyrä, joka joutui raahaamaan Neo Cortexille kristalleja, jalokiviä, matkamuistoja ja luoja yksin tietää mitä vielä.

Cortex keskustelee Crashin kanssa kristalleista.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Crash syntyi tietämättömänä ajankohtana pussimäyräperheeseen. Josain vaiheessa hänet kaappasi koe-eläimeksi isopäinen tiedemies Dr. Neo Cortex, jonka suunnitelma oli vallata maailma käyttäen apunaan armeijaa säteilyllä mutatisoituja austraalialaisia villieläimiä. (Cortexhan voitti tohtorinarvon Ässä-arvalla.)

Kaikki meni hyvin, kunnes Cortex erehtyi säteilyttämään sankarimme pussimäyrän ja loi sen kuvakseen. Siis kahdella jalalla kulkevaksi ja puhekykyiseksi, mutta muutoin totaaliseksi vatipääksi. Tämä vatimäyrä pääsi sitten karkaamaan Cortexin labrasta, jäi henkiin noin kolmen kilsan pudotuksesta mereen ja cbycbvöycböbfnoxbiöoxrbiöoyxeborybwuixfgach-nimiseen paikkaan noin kahdensadan peninkulman päähän. Sieltä tämä urhea nisäkäs taisteli tiensä kolmen saaren läpi, surmasi läjän muita luontokappaleita ja viskasi alas maahan lentopyörällä liikkuvan Cortexin, saipahan hän tietää, miltä sellainen ilmalento tuntuu. Tämän jälkeen Crash ja hänen iso-povinen morsiamensa Tawna purjehtivat yhdessä auringonlaskuun zeppeliinillä. Jatko-osissa Tawnaa ei nähdä, liekö Crash myynyt hänet orjaksi, sitä emme saa tietää.

Sen jälkeen Crash on liikkunut pituudessa, syvyydessä, leveydessä ja ajassa ja ollut kaikin puolin kiusallinen pieni ääliö. Crashilla on myös paha kaksoisolento Evil Crash, jonka on määrä kukistaa Crash pahuudellaan. Coco Bandicoot oli Crash Bandicootin nuorempi nörtti pississisko, joka kulutti viimeiset rahansa ihquun läppäriin.

[muokkaa] Tiimi

Crash ajaa rallia päin prinkkalaa. Taustalla voi huomata Cortexin.

Aikoinaan Cocon ja Crashin vanhemmat jättivät heidät kahden traagisesti. Myöhemmin Crash asettui asumaan autotalliin siskojensa ja Aku Aku-naamion kanssa. He muodostivat hyvän tiimin, jota Neo Cortex yritti jahdata. Pian kuitenkin heidät kaapattiin, mutta he voittivat kuin voittivatkin Cortexin tiimin ja Cortex jäätyi Uka Ukan kanssa Etelänavalle, josta selvisi kotiin kolmen vuoden päästä kaapaten Cocon ja johdatellen Crashin mukaansa. Crash selvisi ja tiimi sai Cocon pelastettua, mutta Coco Bandicoot joutui Posti-Paten kaappaamaksi, raiskaamaksi, pahoinpitelemäksi ja puukottamaksi, ja Coco kuoli 7. tammikuuta 2007 (9-vuotiaana). Crash ja muu tiimi jatkoivat kuitenkin taisteluaan Cortexia vastaan Titaanien rysäytyksellä.

[muokkaa] Ulkonäkö

Crash on onnettoman näköinen pieni ja punainen pussimäyräkoirahomo-olento joka ei edes käytä paitaa, vaan ainostaan housuja ja ihan vitun isoja kenkiä. Crash pukeutuu tuolla tavalla jopa pakkasessa ja lumituiskussa (tämän seurauksena nännit ovat surkastuneet ja tippuneet pois). Se niistä nännilävistyksistä. Nykyään hänellä on myös tatuoinnit, jotka tatuoi N Gin Crashin hävittyä hänelle pokerissa.

[muokkaa] Apulaiset

[muokkaa] Vastustajat

Crash ja Coco hieman hiprakassa

[muokkaa] Nykyisten Crash-pelejen joukkueet

Kilpailevat toisiaan vastaan ja yrittävät kukistaa toisensa.

[muokkaa] Mutantit

[muokkaa] Crashista kertovat pelit

Crash Bandicoot
Crash Bandicoot 5.jpg
Pelityyppi Temppuratasuoritus
Valmistusvuosi 1996
Tekijä Tyhmä Koira
Pääosissa Crash Bandicoot, Dr. Neo Cortex, Coco Bandicoot, Dr. N.Brio
Alkuperämaa Tonga
Radat 25


[muokkaa] Crash-pelien kehittäjät

  1. Pienisuuri Peliasema (1995-1996)
  2. Universumin parhaat pelit (2000-2007)
  3. Maailman riemupelit OY (2008-)

[muokkaa] Myöhemmät vuodet

[muokkaa] 2020-luku

Crash Bandicoot oli 2020-luvun alkaessa sairaslomalla, sillä hän oli uudenvuodenaattona 2019 loukannut itsensä ilotulitteita käsitellessään. Crash paraantui täydellisesti, muttei enää halunnut läpäistä temppuratoja tai rallikilpailuja ja luopui työstään 30-vuotisen uran jälkeen. Crash vanheni ja rupesi elämään hiljaiseloa asuinpaikassaan apulaisensa Aku Akun kanssa. Välillä Crash koki olonsa tylsäksi ja kirjoitti muutamia kirjoja. Crash kirjoitti itsestään myös paljon elämänkertoja, joista tuli sittemmin myyntimenestyksiä. Crashille merkittävin tapahtuma 2020-luvulla oli se, kun läheinen tulivuori purkautui vuonna 2028 melkein tuhoten Crashin kodin.

[muokkaa] 2030-luku

Tyypillinen 2030-luvun Crash Bandicoot

2030-luvulla Crash Bandicootista tuli menestyskirjailija. Hän sai tuon vuosikymmenen aikana valmiiksi yhteensä 48 kirjaa, joita on käännetty yli 70 kielelle. Crash Bandicoot rakensi vuonna 2031 itse itselleen lentokoneen, jolla hän alkoi lennellä ympäri maapalloa esittelemässä kirjallisuuttaan ja tapamassa ihastuneita fanejaan. Crunch toimi koneen ohjaajana ja Crash kirjoitti samalla lisää kirjoja. Vuonna 2036 Crash lähti väliaikaisesti kotisaareltaan pitkälle kiertueelle maailman ympäri ja Polar ja Pura hoitivat sillä välillä Crashin kotia. Crash vieraili kiertueella myös Suomessa vuonna 2038 ja hän palasi entistä arvostetumpana takaisin kotiin vuonna 2039.

[muokkaa] 2040-luku

Pitkän kiertueen jälkeen Crash Bandicoot joutui laittamaan huolettomasti hoidetun ja repsahtamaan päässeen talonsa takaisin kuntoon ja tuon jälkeen hän jatkoi uraansa menestyneenä kirjoittajana. Aku Aku taas alkoi salaa kadehtia Crashia, mutta hän katosi vuonna 2043 Yhdysvalloissa Amerikan kierroksella, eikä Aku Akua enää sen jälkeen ole löydetty. Vuonna 2047 tapahtui yksi Crashin elämän pelottavimmista päivistä, sillä Crash tapasi tuolloin Neo Cortexin kätyreineen ensimmäisen kerran 21 vuoteen, sillä Crash oli tavannut hänet viimeksi, kun Cortex oli yrittänyt varastaa Crashin tomaatit. Mutta kuinka ollakkaan, Cortex ystävystyi Crashin kanssa ja muutti asumaan Crashin talon lähelle ja Cortex pelasi Crashin kanssa usein shakkia, josta muuttunut Cortex oli ruvennut pitämään.

[muokkaa] 2050-luku

Crash ja Cortex elivät sulassa sovussa kotipaikassaan ja Crash kirjoitti edelleen useita kirjoja ja harrasti monenlaista Cortexin kanssa. Vuonna 2052 saarella herätti kuitenkin ristiriitaisia ajatuksia se, että Cortex oli niin hyvissä väleissä Crashin kanssa, että muutti tiimeineen Crashin ja Crunchin luo asumaan noin 300 metrin päässä sijainneesta tönöstään. Crash jopa uhattiin karkoittaa saarelta, jota ei kuitenkaan tapahtunut, mutta vuonna 2053 Crash joutui olemaan kaksi kuukautta sisällä, sillä hän sai tappouhkauksen ja sen lähettäjä osoittautui Dr. N. Brioksi, joka nolostui niin, ettei häntä ole sen jälkeen nähty. Myöskään Cortexin muuton ei ollut tarkoitus aiheuttaa pahaa, sillä Cortex tiimeineen majaili Crashin autotallissa, mutta muuttivat vuonna 2054 takaisin kotiinsa, jotta saaren kiihtynyt väki saataisiin rauhoittumaan. Vuonna 2056 saarelle iski hirveä tulva, jota koko saaren väki pakeni tulivuoren huipulle. Vuoren huippukin oli lähellä peittyä, mutta vesi alkoi laskea viimeisellä hetkellä. Vuonna 2058 tulivuori purkautui pahasti tuhoten koko saaren ja Crash ja Neo Cortex joutuivat muuttamaan pakolaisina naapurisaarelle yhdistyneiden tiimiensä kanssa.

[muokkaa] 2060-luku

2060-luku on toiseksi viimeinen vuosikymmen, jolta Crash Bandicootista saadaan tietoa. Tuolloin Crash kirjoitti enää vain harvakseltaan kirjoja, koska ideat olivat alkaneet loppua. Crashin tuolloinen asuinpaikka oli paljon kaupunkimaisempi, vilkkaampi ja saastuneempi kuin edellinen ja se on tunnettu reilusta teollisuustuotannostaan. Cortex ja tiimi työskentelivätkin läheisessä autotehtaassa aamusta iltaan ja Crash eli onnettomana eläkeläisenä talossaan. Uusivuosi 2068 on ensimmäinen sitten uudenvuoden 2019, jolloin Crash on loukannut itsensä ilotulitteiden kanssa, kun Crash lensi ylös vahingossa jättiraketilla, oka räjähti ja Crash tuli komeassa kaaressa alas. Parannuttuaan Crash pakeni kauas paikkaan, josta ei ole varmaa tietoa. Mutantit seuraavat Crashia Erittäin nopeasti.


[muokkaa] 2070-luku

Crashin elämä päättyy tällä luvulla vuonna 2074. Crashin pakopaikkaa oli tutkittu ja ilmoitettu uutisiin. Crash muutti nimittäin mutanttikansaan vuonna 2071. Hyökyaalto melkein tuhosi vuonna 2072 mutanttien hautausmaan. Mutanteista vanhimmat (saatanan) Gerttarit oli huolehtinut Crashista 7 vuotta. Crash tapasi muut monsterit. ne olivat...

Vuonna 2073 Crashia alettiin kohdella seksuaalisesti. Vuonna 2074 Crash oli lopeenkyllästynyt strippailuun. Kun Crash oli 78-vuotias, yöllä klo-24 Crash otti salavihkaa atraimen yhden Gerttarin kourista ja löi sen kiinni rintaansa. Aamulla mutanttien herättyä Gerttarikuningas huomasi tapauksen. Vitulit yrittivät parhansa mukaan parantaa Crashia mutta Crash oli kuollut. Dertit hautasivat tämän arkun. Mutanteilla oli epäilys, että Gerttari jonka atramella Crash teki itsemurhan. Tämän vuoksi Gerttari istui tyrmässä. Cortex kuoli, kun Crunch löi sitä rangaistukseksi kun tämä oli tehnyt dieselöljyauton joka saastutti paljon, koska päästi kaikki polttoaineet mikrosekunnissa. Tehtaalla sai muutenkin tehdä vain pelkkiä vähäpäästöisiä bensiiniautoja.

[muokkaa] Muuta tietoa

  1. Ripper Roo muutti tekstiilitehtaalle kutomaan pakkopaitoja jossa luki 78-9=69 &)
  2. Rilla Roon väitetään istuvan tyrmässä, koska surmasi banaanejen maahantuojat. (Apina kiistää kaiken.)
  3. Dingodile perusti Fire House yhtiön, jossa myydään tulitikuista liekinheittimiin voitettuaan lotossa.
  4. Pienenä Tiny haaveili gladiaattorin uraa, mutta päätyikin postimieheksi vuonna 2009. Tiny sai ammatinvaihdoksen ja hänestä tulikin gladiaattori. Hänen pyrkimys oli kaataa vastustaja, sivellä se bensiinillä, ja sytyttää tulitikuilla.
  5. Vuonna 2007 Polarin piti mennä kirjastoon lukemaan lisätietoa jääkarhuista, mutta tälläkin hetkellä hän on teilla tietämätttömillä.
  6. Uka Uka ja N Tropy työskentelee nuohoojina nälkäpalkalla.
  7. Pins'tripella oli hyvin huono elämä, koska Crash oli lyönyt tämän puolikuoliaaksi ja vei Tawnan tältä. (Siitä juttu että Crash on hetero.)
  8. Vaarna, Magmadon, Liete, Jäärotta & Taisto perustivat bensiinitehtaan wumpasaaren paikalle. Siellä ei todellakaan saanut käyttää TULTA :@! HAHAHAHAHAHAHAAAAAAAAAAAAAA!!!!!
  9. Karhi ja Inhomustis + Sarvikieppo ja Rapunorsu seksaantuivat ja kaivoivat kuopan joka nimettiin MUTANTTIEN 666.
  10. Arakniina sytytteli autoja tuleen bensiinin ja magman avulla.
  11. N.Oxide väitteli tohtoriksi aiheesta "Miksi Cortex aina häviää?" mutta joutuikin Kreikan hallituksen varapuhemiehen sijaisen lomittajaksi.

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä