Cool jazz

Alla rakentamisen! Tämä artikkeli on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen. Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi.

Cool jazz on amatöörijatsareiden kehittämä jatsin alalaji. Miles Davis, joka on yksi heistä, on cool jazzin yksi merkittävimmistä henkilöistä: hän loi tämän tyylilajin ja on jopa kehittänyt useita hyväksi todettuja asteikoita.

Cool jazz on vastakohta bebopille. Siinä missä bebopparit yrittävät ripotella mahdollisimman monta nuottia peitelläkseen teknistä taitamattomuuttaan, myöntävät "coolit" jatsarit saamattomuutensa ja soittavat ylipitkissä sooloissaan usein kahdesta kolmeen pitkää ääntä.

Cool jazzin synty

Cool jazz sai alkunsa 50-luvun alussa Pori jazz -festivaaleilla. Bebop oli tuohon aikaan muodissa, ja tapana olikin sooloissa soittaa mahdollisimman monta nuottia mahdollisimman nopeasti. Miles Davis, joka on yksi tunnetuimmista porilaisnatiiveista, joutui lavalle soittamaan bebop-sooloa. Miles, joka tuohon aikaan oli vielä aloitteleva trumpetisti. Hän ei hallinnut vielä tällaista nopeaa teknistä soittoa, joten hän ei edes yrittänytkään sitä, vaan tyytyi soittamaan kolmea pitkää ääntä. Tämä oli vallankumouksellinen kokemus bebopiin tottuneelle kuulijakunnalle: yleensähän soolossa soitetaan kolmea ääntä samalle äänelle! Miles tästä inspiroituneena päätti jatkaa pitkien äänien soittamista ja teki uraauurtavan levytyksen: Birth of the Cool (1957).

Kind of Blue

Kind of Blue (suom. Jotain sinisen tapaista) on cool jazzin yksi merkittävimpiä aikaansaannoksia. Se on pornojatsilevytyksiä lukuunottamatta kaikkien aikojen myydyin levy Jatsin historiassa, ja sen sisältö on popmusiikin esikuva kaavamaisuudellaan ja yksinkertaisuudellaan. Monet jazzkriitikot ovatkin ihmetelleet, miten tämän levyn myyntimenestys on ollut mahdollista.

Albumin kappaleet

1. ”No entä sitten?”
2. ”Siipeilijä-Freddie"
3. ”Sinivihreää”
4. ”Kaikki siniset"
5. ”Flamencohahmot”

Jatsin teorian poikkeussäännöstö

Cool jazzissa noudatetaan Jatsin teoriaa pääsääntöjen mukaisesti. Ajan mittaan on cool jazzille kehittynyt oma, hienovarainen poikkeussäännöstö, jolla pyritään luomaan solistille suotuisat olosuhteet soolon aloittamiseksi.

Yleiset säännöt

Pitkät äänet

Soolossa ei saa olla eri ääniä neljää enempää, eikä ne saa kuulostaa hyviltä keskenään (Jatsin teoriaan perustuen). Tämä on yksi cool jazzin ehdottomimpia sääntöjä. Jos solisti edes vahingossa soittaa yhdenkin äänen enemmän, on soolo mennyt pilalle ja yleisö huomaa heti soittajan taitamattomuuden.

Asteikot

Cool jazzissa ei saa käyttää mitään muita asteikoita kuin modaalisia asteikoita. Myös duuri ja molli lasketaan mukaan, jos niistä puhutaan moodeina. Modaalisia asteikoita on yhteensä seitsemän.

• Doorinen on yleisin moodi. Asteikon nimi tulee englannista door (suom. ovi), joka avautuessaan antaa näkymän eksoottisille sointuyhdistelmille ja ennennäkemättömän monipuoliselle harmonialle. Näitä näkymiä ei olla kuitenkaan vielä tavoitettu.

• Flyyginen moodi keksittiin vahingossa. Vuonna 1961 Miles Davisin ollessa esiintymässä Village Vanguardissa, oli keikkapaikalla erittäin epävireessä oleva flyygeli. Pianisti huomasi tämän vasta keikan juuri alettua, ja muut soittajat ihmettelivät suuresti mitä pianisti siellä soitteli. Miles keskeytti jo puolivälissä olevan kappaleen ja meni pianistin luokse selvittämään ongelmaa. Miles soitti hetken aikaa flyygelillä ja ihastui tämän soittimen alennettuun sekuntisäveleen, joten hän päätti laittaa jamit pystyyn. Keikan päätyttyä hän julisti kuulijakunnalle: "Minä olen keksinyt uuden asteikon, täten nimeän sen flyygiseksi!"

• Lyytistä moodia käytetään yleensä läpikirjoitetuissa kappaleissa. Ei siksi, että se kuulostaisi hyvältä vaan siksi, että sitä käytettäessä kappaleen kirjoittajan taitamattomuus ei välittyisi kuulijoille.

• Miksolyytinen moodi on muunnelma lyytisestä. Sitä käytetään kappaleissa, jotka ovat pääasiassa läpikirjoitettuja mutta joissa on silti kirjoittamattomia kohtia. Miksolyytinen moodi pohjautuu täysin lyytiseen moodiin, mutta sitä sekoitetaan muihin moodeihin, jotta jälleen kuulijakunta ei saisi vihiä kappaleen kirjoittajan taitamattomuudesta.

• Lokrinen (lyh. engl. Sher-Lockrian) on moodi. Ei tiedetä.

• Krooninen moodi on suosittu etenkin pitkissä, hitaasti itseään toistavissa kappaleissa.

• Kryptinen on moodi, josta kukaan ei ole saanut vielä selkoa. Ei edes Miles Davis. Tämä moodi on erittäin suosittu free jazzissa, vaikkakin sen soittajat eivät tiedä tällaisen moodin olemassaoloa. Moodin käyttöä suositellaan käytettäväksi ainoastaan hienostuneimmissa muusikkopiireissä, jossa se voidaan tulkita avantgardiseksi mullistuksenomaiseksi säveltaiteeksi vaikka muut pitävät sitä vain kakofoniana.

Olosuhteiden luomiseen liittyvät seikat

Hypnoottinen tunnelma

Solistin maine kärsii, jos yleisö huomaa soittajan taitamattomuuden. Tämä voidaan välttää täysin, jos pianisti, rumpali ja basisti ottavat tehtäväkseen hypnotisoida kuulijat. Soittamalla äärimmilleen veeenytettyjä ja laajennettuja sointuryppäitä pianisti helpottaa solistin elämää huomattavasti. Lisäksi, kun rumpali kelluvan svengaavan rumpubiitin kanssa ohjaa bassokuviota kävelemään, voi solisti viimein turvallisesti aloittaa soittamisen ilman maineen menettämisen pelkoa.

Lautaskomppi

Rumpalilla on erittäin tärkeä rooli ylläpitää tasaisen epärytmistä, kulkevaa biittiä, joka on hypnoottisen tunnelman luomisen perusta. Yleensä rumpali käyttää lautasia, mutta joskus myös virveliä ja bassorumpua. Art Blakeyllä oli tapana käyttää lautasten lisäksi veitsiä ja haarukoita, mutta yleensä riitti pelkkä olutlasi.

Laajennetut soinnut

Cool jazz -yhtyeet ovat bebop-yhtyeiden tapaan yleensä melko pieniä, joten soittajien lukumäärää on kompensoitava. Cool jazzissa ei voi soittaa mahdollisimman montaa nuottia mahdollisimman nopeasti, joten sointuja on laajennettava entisestään. Tässä peruskikkoja:

• Cm7 muuttuu Gm7♯9Δ11dim13/C:ksi. Tässä lisätään sointuun ääniä, mikä on yksi yleisimmin käytetyistä keinoista sekoittaa yleisön alitajunta. Tämä sointu voi lisäsäveliensä takia suututtaa jotkut lisäsäveletöntä nuottivaliota noudattavat luomupianistit.

• Cm7 muuttuu Cm7♭♭9♭♭11sus2(J♭sus#A♭DF):ksi. Tästä sointu on pidätetty ja siltä on vähennetty ääniä antamalla sille sakot.

• G♯ muuttuu G♯majA♭:ksi. Yksinkertainen mutta tehokas efekti, kun sointujen monimutkaisuudelle ei ole tarvetta (yleensä soolon päätyttyä).

Pianisti voi myös halutessaan käyttää eri moodeja. Äänten tulee olla tällöin mahdollisimman epäharmonisen kuuloisia ja eivät missään nimessä saa kuulostaa hyviltä keskenään (Jatsin teoriaan perustuen).

Kävelevä bassokuvio

Kävelevä basso (engl. walking bass) on hyvin yleisesti käytetty kuvio, jossa basisti harhauttaa kuulijat soittamalla pitkiä, toisissaan kiinni olevia epäpuhtaan kuuloisia säveliä (Jatsin teoriaan perustuen). Basistin on myös kuunneltava lautaskomppia jotta voidaan toteuttaa nuottien (ja soittajien) keskinäinen epärytmisyys. Jos basisti noudattaa näitä ohjeita, voi hän saada bassokuvion lisäksi yleisön kävelemään pois paikalta ympäri lavaa.