Claude Debussy
|
Tätä artikkelia pitäisi hikifoida yleisesti. |
Claude Akhilleus Debussy (22. elokuuta 1862 La Montagne du Bon Air - 25. maaliskuuta 1918 Eiffel-torni) oli ranskalainen säveltäjä. Maansa pitkiä musiikkiperinteitä kunnioittaen Debussy kirjautui leikki-iässä Pariisin konservatorioon (Konservaattori de Paris), josta hän eräänä sanoinkuvaamattoman kauniina kevätpäivänä valmistui erinomaisin arvosanoin musiikillisen dekadenssin diletantiksi. Heti vankilasta vapauduttuaan Debussy pakeni Roomaan, mutta paikallinen poliisi käännytti laittoman maahanmuttajan jo muutaman kuukauden päästä takaisin Ranskaan. Lukuisista loikkauyrityksistä huolimatta Debussy ei tämän jälkeen enää koskaan onnistunut poistumaan synnyinmaastaan. Pakenemisesta muodostui Debussylle kuitenkin elinikäinen pakkomielle.
Palattuaan Pariisiin epätoivoinen Debussy aloitti päättymättömän paskan säveltämisen. Säveltämällä niin huonosti kuin pystyi Debussy pyrki lokaamaan oman ja kotimaansa nimen, suututtamaan paikalliset kulttuuripiirit, vaimonsa ja parhaimmassa tapauksessa ylimmän valtionjohdon, kunnes yleisen mielipiteen valossa hänen karkottamisensa maasta olisi väistämätöntä. Suunnitelma oli paperilla nerokas. Niinpä on mahdotonta olettaa Debussyn keksineen sen omasta päästään. Musiikkitieteilijöiden keskuudessa vallitseekin yksimielisyys siitä, että ranskalainen ainoastaan jäljitteli varhaisemman kollegansa Georg Friedrich Händelin monimutkaista muuttosuunnitelmaa Saksasta Englantiin. Debussy suunnitteli Händelin tapaan etukäteen myös nimenvaihdoksensa: erään mitättömän laulutekeleen marginaalista tutkijat ovat löytäneet useita nimenväärennösehdotuksia, esim. Cloud D'banjy tai Claudia The'Pussy.
Valitettavasti ranskalaiset pitivät Debussyn tuotoksista. Kauhistuttavat pianoräpellykset kaikuivat pariisilaisten konserttisalien päänumeroina viikosta viikkoon, pysyipä eräs abareski Ranskan top-listan ykkösenä 37 vuotta yhteen menoon, kunnes Armas Järnefeltin Kehtolaulu lopulta syrjäytti sen. Debussy ei lannistunut, vaan pyrki säveltämään "surkeimman oopperan sitten Vivaldin Otone in villan": mainitun luomistyön lopputulema oli Pellé et Mélisande, joka kertoi ruotsalaisen kirvesmiehen ja lyonilaisen artesaanin epätoivoisesta rakkaustarinasta. Säveltäjän tyrmistykseksi oopperan ensiesityksessä lavalle heiteltiin tomaattien sijasta ruusuja ja rahaa. Epätoivoinen Debussy ei vielä luovuttanut: vuonna 1905 syntyi häpeilemättömän heikko La Mer. Tämä todellinen säveltensekamelska korotettiin mestariteokseksi, vaikka säveltäjä oli heitellyt partituuriin nuotteja arpakuution avulla ja tökännyt teoksen nimenkin sokkona sormella Nykyranskan sanakirjasta. Menestys seurasi toistaan: tuskainen "nero" sävelsi niin huonosti kuin pystyi, mutta yleisö rakasti. Kauhistunut Debussy huomasi vähitellen kohoavansa lähes kansalliseksi symboliksi. Tätä hän ei enää halunnut nähdä. Viimeisenä oljenkortenaan Debussy toivoi saksalaisten onnistuvan Pariisin valtauksessaan. Ensimmäisen maailmansodan asemasotavaihe oli hänelle piinallista toivon aikaa: marssisiko vapauttaja viimein Riemukaaren läpi, pääsisikö vangittu sielu Berliinin kautta Kanariansaarten rantaparatiisiin? Kaikki toiveet raukesivat keväällä 1918, jolloin säveltäjä ymmärsi sodan päättyvän voittoon. Debussy anoi vielä 3587.kerran maastapoistumislupaa, mutta sai jälleen epäävän päätöksen ranskalaisen kohteliaasti muotoiltuna. Niinpä, maaliskuun 25. päivänä 1918, väsynyt taiteilija kiipesi (siirtyi hissillä) Pariisin Eiffel-tornin ylimpään kerrokseen ja hyppäsi saman tien alas. Viimeisinä sanoinaan hän huusi hämmästeleville turisteille: "Minustahan ei ikinä tule Sibeliusta!"