Chikan
”Kun koulutyttö on valmis, Chikan ilmaantuu.”
~Zen-Chikanilainen sananlasku
”Millainen ääni kuuluu yhden käden chikanituksesta?”
~Zen-Chikanilainen sananlasku
Chikan (jap 痴漢, チカン, tai ちかん) on henkilö, joka kourii tai muin tavoin koskettelee naisia Japanin yleisissä kulkuvälineissä. Myös miehiin kohdistuvaa Chikan- toimintaa esiintyy, mutta se on harvinaisempaa. Chikan- ongelma on Japanissa suuri ja juontaa juurensa satojen vuosien taakse historiaan. Useista uudistuksista huolimatta Chikanien Salainen Vejeskunta kukoistaa yhä.
Historia ja Veljeskunnan synty[muokkaa]
Chikan- ilmiö alkoi nykykäsityksen mukaan 1600- luvulla Edo- kauden Japanissa kun Tokugawa shogunaatti myönsi naisille oikeuden matkustaa kaupunkien välillä ja sisällä ilman miespuolista saattajaa. Noin vuosi uudistuksen jälkeen ilmoitettiin ensimmäiset havainnot Chikaneista. Kouriminen eli chikanitus tapahtui usein täysissä vankkureissa, joissa tekijää oli hankalaa havaita. Alkuaikoina Japanin eri prefektuureissa kutsuttiin Chikaneita eri nimillä. Pohjoisen maakunnissa heitä nimitettiin nimellä Chokkun Gok, joka voi tarkoittaa joko liikkuvaa uhkaa tai uhkaa liikkuessa. Etelässä nimitys oli Hagoushi, joka tarkoittaa alunperin kieroon kasvanutta puuta. Edon alueella nimitys oli Chikan, joka pian levisi koko maahan.
Veljeskunta[muokkaa]
On arveltu, että Chikanien Veljeskunta syntyi hyvin pian ongelman ensiesiintymisen jälkeen. Sen perustajina pidetään kolmea ikivanhaa Chikansukua, joiden nimet ovat edelleen hämärän peitossa. Nämä kolme sukua toimivat ensin erillään toisistaan eri puolilla maata ja hankkivat valtaa. 1620- 1630- luvulla tapahtui klaanien yhdistyminen. Seuraavat vuosikymmenet olivat synkkää aikaa Japanin naisille. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 750 000 naista tuli chikanitetuiksi ympäri Japania noina aikoina. Tekijöitä ei useimmiten saatu kiinni heidän taitojensa ja viekkautensa ansiosta. 1600- luvun lopussa Chikaneista kiersi jo villejä huhuja ja myyttejä, joiden mukaan heillä olisi yli- inhimillisiä kykyjä välttää kiinnijäänti ja kadota pimeään.
Seuraavan vuosisadan aikana Chikanit soluttautuivat vastustamattomasti Japanin yhteiskuntaan. Salaisen Veljeskunnan jäseniä toimi mm. oikeuden tuomareina ja samuraina, jotka ironisesti olivat usein määrätty vartioimaan kulkuvälineitä Chikanien varalta. Kaoottinen tilanne ja ihmisten jatkuva epävarmuus johti suuriin Chikanvainoihin.
1700-luvun Chikanvainot[muokkaa]
Matalan profiilin sota Chikaneita vastaan karkasi pian käsistä ihmisten alkaessa syyttää toisiaan chikaniudesta. Useita satoja ihmisiä telotettiin tai vangittiin syyttä. 1700- luvun Japanissa chikanituksesta sai lähes poikkeuksetta kuolemantuomion. Tämä oli traagista ottaen huomioon, että usein telotettujen joukossa myös vahinkotapauksia, joissa oletettu Chikan oli vaunun heilahtaessa vahingossa koskettanut vierellään matkustanutta naista. Chikanit olivat myös taitavia lavastamaan syytön matkustaja Chikaniksi. Yleinen taktiikka oli ensin chikanittaa jotakuta ja paniikin alkaessa livauttaa toisen kanssamatkustajan käsi naisen kimonoon ja sitten syyttää häntä Chikaniksi. Teon onnistuessa oikea Chikan poistui paikalta usein juhlittuna sankarina Chikanin paljastamisesta.
Chikanit ja Meiji-restauraatio[muokkaa]
1800- luvun lopulla Japania ravisteli Meiji- restauraatio, jossa Japania alettiin pikaisesti modernisoimaan ja Tokugawa shogunaatti syöstiin vallasta. Restauraatiossa mm. Japanin armeija uudistettiin ja Japani aloitti kaupan länsivaltojen kanssa. Virallinen teoria kertoo restauraation syyksi länsimaiden painostuksen, mutta erään chikankartanon raunioista esiin kaivettujen dokumenttien perusteella voidaan varmuudella sanoa, että Meiji- restauraatio oli todellisuudessa Chikan Veljeskunnan salajuoni. Ajatuksena oli länsimaistaa Japani, jotta maahan saataisiin suurempi julkinen liikenne, joka tietysti mahdollistaisi Chikan toiminnan laajenemisen. Suunnitelma toimi ja nykyään Japanissa on yksi moderneimpia ja ruuhkaisimpia metro- ja junaverkostoja.
Nykyaika[muokkaa]
Taistelu Chikaneita vastaan jatkuu, mutta syvälle juurtuneet asenteet ja Veljeskunnan salainen vaikutus yhteiskuntaan vaikeuttavat tilannetta. Vuonna 2001 Japanin salainenpoliisi julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan joka kolmas oikeuden tuomari olisi salaa Chikan ja Veljeskunnan jäsen. Tämän vuoksi oikean Chikaninkin kiinnijäädessä häntä ei usein saada telkien taakse ja uhrien pelko ja suru jatkuu. Useat naiset ovat raportoineet poliiseista, jotka olisivat viitanneen kintaalla chikanitusraportteihin ja jopa joukkochikanittaneen naisia. Monet naisista kertovat, että poliisit ovat uhkailleet heitä jos he ovat halunneet raportoida tapahtuneesta chikanituksesta.
Vuoden 2005 Chikanskandaali[muokkaa]
Vuonna 2005 poliisi aloitti suuroperaation Tokion metrossa soluttaen useita poliiseja naisiksi naamioituneina juniin. Operaatio johti satojen Chikanien pidätyksiin. Heidän joukossaan oli myös oikeuden ylituomari ja yhteisön arvostettu jäsen, Yoshi Kamatsuki. Hänen salkustaan löydettiin myös dokumentteja, jotka sisälsivät aikatauluja ja paikkoja tulevista Chikan- tapaamisista ja iskuista.
Tapaus herätti suurta kohua Japanissa ja kiinnijääneille vaadittiin pitkiä tuomioita. Poliisi kuulusteli kaikkia kiinnijääneitä, mutta kukaan ei myöntänyt olevansa Chikan tai luovuttanut tietoja Veljeskunnan toimista tai rakenteesta. Kuukausi ennen viimeistä oikeudenkäyntiä Kamatsuki ja useat muut Chikanit tekivät seppukun eli Chikanien rituaalisen itsemrhan, joka kuuluu Chikan- koodistoon kiinnijäämisen tapauksessa.
Kaiken kaikkiaan operaatio oli poliiselle menestys, mutta silti vain raapaisu ongelman pintaan. Chikaneita on edelleen miljoonia ja he jatkavat iskujaan metroissa ja junissa. Nykyään Tokiossa on pelkästään naisille varattuja metrovaunuja chikanien tuoman uhan välttämiseksi. Vuosittain Japanissa pidätetään neljätuhatta (4000) Chikania
Chikan taktiikat[muokkaa]
Chikan iskee ruuhka- aikoina tupaten täynnä oleviin metrojuniin. Hän asettuu paikoilleen ja alkaa tarkkailla uhriaan, joka on usein yksin matkustava nainen. Seuraavaksi Chikan ahdistaa naisen esimerkiksi kulmaan, josta pakeneminen on mahdotonta. Tätä seuraa chikanitus, joka saattaa kestää pahimmassa tapauksessa jopa 10 minuuttia pysäkkivälin ollessa pitkä.
Chikan saattaa pelkän ulkoisen hyväilyn lisäksi tunteutua naisen alusvaatteisiin ja tehdä tuhojaan. Taitaviempien Chikanien tiedetään jopa saattaneet naisia raskaaksi ilman että ympärillä olleet ihmiset olisivat huomanneet. Chikanit usein lisäävät nautintoaan toimien ryhmissä. Chikanitukseen saattaa osallistua jopa viisi Chikania kerralla. Tämä toimintatapa pienentää jo ennestään pientä kiinnijäämisen riskiä.
Seuraava vaihe on pako, joka alkaa metron saapuessa asemalle tai uhrin alkaessa taistella vastaan. Pakoreitti on jo ennalta tutkittu tarkoin. Chikanjoukko hajaantuu usein poliisin hämäämiseksi. Edelleen myös lavastukset ovat ongelma. Taitava Chikan lavastaa helposti jonkun syyttömän ennen pakoaan paikalta. Enemmän aiheesta ja Chikan- taktiikoista loytyy Youtubesta hakusanalla Chikan.
Chikanit populaarikulttuurissa[muokkaa]
Vuonna 2002 julkaistu kirja Chikankure (Chikanin Tie), joka valottaa Chikanin elämäntapaa ja toimintaa. Kirjassa esitetään villi salaliittoteoria, jonka mukaan itse Japanin keisari Akihito olisi Chikan.