Bullet for My Valentine
Hikipedia
Bullet for My Valentine (Tunnettu myös nimellä BWTF) on Whalesissa 1998 tai vuonna 1999 perustettu metalcore-yhtye, jossa on 316 jäsentä (105 taustakitaristia/laulajaa, 105 soolokitaristia, 105 rumpalia ja 1 basisti).
Bullet for My Valentine on tehnyt jo kymmenessä vuodessa yli 20 julkaisua, joista vain yksi on mainitsemisen arvoinen. Se on yhtyeen uusin tuotos - Ice-cream fire.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Yhtyeen historia
Yhtyeen aloitti laulaja ja taustakitaristi Matias Tukkimäki, sekä hänen 104 lastaan. Koska laulajia on niin paljon, voi musiikissa kuulla kuoromaisen laulutyylin. Vuonna 2000 bändiin liittyi rumpali Hirvi Tuomas (ja hänen 104 lastaan), soolokitaristi Padge Paketti (ja hänen 104 lastaan, sekä basisti Niko Crandle (joka on niin ruma ettei saa naista). Tukkimäki hyväksyi kaikki muut paitsi Nikon, joka bändin yhteispäätöksellä potkittiin pihalle kahden soinnun koesoiton jälkeen. Nikon tilalle otettin Ja Son Jai Messi, joka on britti, mutta jonka äiti oli kiinalainen (tältä Messi peri hämmästyttävän lisääntymiskykynsä). Mukaan tuli myös joku Padge, jolla ei ollut kumppania, ja tämän vuoksi bändiin tuli 316 jäsentä suunnitellun 420 sijaan. Siitä huolimatta bändi teki ensimmäiset EP:t. 2002 julkaisiin säälittävä You/Pelaat kanssani, jolta löytyy vain kaksi surkeaa kappaletta (You ja Pelaat kanssani). Sen sijaan vuonna 2004 julkaistu Bullet for My Valentine (Ep) olikin jo paljon siedettävämpi, vaikka olikin vain hitusen edeltäjäänsä laadukkaampi.
2005 BWTF räjäytti pankin sekä ravintolan julkaisulla Foot of Blood, joka ei ollut ollenkaan samaa maata kuin Bullet for My Valentine (EP). Sieltä löytyy jopa YKSI uusi kappale. Tälläinen saavutus johtuu ehkä siitä, että EP äänitettiin USA:ssa, eikä Isossa-Britanniassa, jossa vain Iron Maiden voi onnistua. EP:n nimikkokappaletta on pöllitty jopa kahteen peliin. Electronic Arts, joka valmisti kyseiset pelit, käytti nerokasta salajuonta saadakseen kappaleen haltuunsa. Yhtyeen jäsenet eivät tästä välittäneet, vaan julkaisivat ensimmäisen levynsä ja tekivät elämänsä ensimmäisen live-esityksen!
[muokkaa] Levyt
[muokkaa] The Poison
Ensimmäinen levy tuli myyntiin vuonna 2005 ja se pääsi billboardin 2000 listalle sijalle 1800-jotain... Levyltä julkaistiin neljä singleä: 4 words (to choke uppon), Suffocating Under Words of Sorrow (What Can I Do), All These Things I Hate (Revolve Around Me), ja Tears Don't Fall. Sulkuihin laitetut nimet ovat Tukkimäen keksimät, jotka olivat sisäpiirin huumoria ja joita kukaan muu ei tajunnut. Senpä vuoksi Paketti kehitti uudet nimet, jotka ovat selvästi parempia. Levy myi niin hyvin, että bändillä oli varaa lähteä kiertueelle. Se oli jo suuri saavutus, ja nyt he saattoivat kutsua itseään oikeaksi joksikin. Yhtye lämmitti Metallicaa ja Guns N' Rosesia vuonna 2006. Tukkimäki halusi päästä Metallican lämppäreiksi, koska Metallican laulajalla oli kauniit hiukset.
Myöhemmin sinä vuonna BWTF lämmitti Rob Zombia, mutta haukkui Zombit niin pohjamutiin yhden esityksen jälkeen, että lensi kiertueelta ulos.
[muokkaa] Ice-cream Fire
Toinen levy, joka siis oikeasti on ainut, joka on mainitsemisen arvoinen, oli jättimenestys verrattuna kaikkiin muihin tuotoksiin yhteensä. Levyä myytiin viikossa 24 kappaletta, ja kuukaudessa 25. BWTF pääsi monille rock-festivaaleille esiintymään, mikä oli sinäänsä tyhmää, koska yhtye ei soita rockia vaan metalcorea. Levyn musiikki oli rankempaa kuin The Poisonilla, ja sanoitukset olivat synkempiä. Se vähän hämmentää, sillä nimikkokappale kertoo Ja Sonnille jäätelöstä tulleesta närästyksestä. Koska levy oli rankempi, siitä tykättiin enemmän. Rahaa tuli virtana. Juuri kun kaikki tuntui menevän hyvin, ongelmat alkoivat ilmaantua. Hienoja keikkoja piti perua, sillä Ja Sonnin mummo oli saanut kohtauksen, ja jäsenten oli lähdettävä tukemaan mummo-raukkaa. Kun yhtye haahuili Kiinassa, heidän studionsa oli vartioimaton. Guitar Hero-pelin tekijät käyttivät tilaisuuden hyväkseen, ja varastivat kappaleen Ice-cream Fire, ja laittoivat sen uusimpaan Guitar Hero World Tour -peliin. Bändi haastoi tekijät oikeuteen, mutta eivät voittaneet juttua.
[muokkaa] Ice-cream Firen jälkeen
Ice-cream Fire-levyn jälkeen BWTF on tehnyt monia EP:itä, singlejä, sekä videoita, mutta ne ovat kaikki ollet kakkaakin arvottomampia. Se on surullinen näyttävälle tähdenlennolle loppu.
[muokkaa] Jäsenet
- Matias Tukkimäki: Taidokas laulaja, joka osaa soittaa kitaraa, rääkyä, ja kimittää. (1981-2012)
- Hirvi Tuomas: Rumpali, joka soittaa rumpuja vieteri-otteella. (1980-2012)
- Ja Sonni Jai Messi: Basisti, joka on tunnettu rumuudestaan, mutta myös taidoistaan. (1981-2012)
- Padge Paketti: Soolokitaristi, joka esittää soittavansa soolot kitaralla, mutta oikeasti soittaa suullansa.(1978-2012)
- Lisäksi yhtyeeseen kuuluu jäsenten jälkipolvi, jotka ovat kuitenkin kuolettavan tylsiä tyyppejä, eikä heistä täten ole mitään kerrottavaa.
[muokkaa] Palkinnot
Levy Ice-cream Fire on saanut paljon palkintoja, mutta ne kaikki vietiin pois, kun bändi ei osannut sen jälkeen tehdä enää kunnon musiikkia.