Bruce Dickinson

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Bruce Dick-in-son on USA:sta kotoisin oleva akustista sähköbassoa soittava sellisti. Hän tuli kuuluisaksi kauheista niskavaivoistaan. Bruce löi itsensä läpi suurella floppisinglellään "Gimmegimmegimme", mistä suomalaisbändi ABBA teki coverversion. Sen jälkeen Iron Maiden-yhtyeen oboen soittaja löysi Dickinsonin ja otti hänet bändiinsä. Aikaisemmin Dickinson toimi keski-ala-järvisuomen työvoimatoimiston työvoimaneuvojana ja hänet on palkittu kaksi kertaa Vuoden Markkuna vuonna 1998.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Bruce Dickinson syntyi USA:ssa vuonna 1967. Hänen vanhempansa lähettivät Brucen Arizonalaiseen orpokotiin tämän ollessa 10 kuukautta vanha. Syytä ei tiedetä. Dickinson kasvoi orpokodissa seitsemän vuoden ikään, kunnes hänet potkittiin sieltä liian hyvän käytöksen vuoksi. Tämän jälkeen hän turhautui ja alkoi kiertelemään Amerikkaa. Hän kierteli maata 14-vuotiaaksi asti yksin, ja hankki (varasti) akustisen sähköbasson. Sen jälkeen hän teki ensimmäiset albuminsa, jotka myivät 1 000 kappaletta pelkästään USA:ssa ja hän tuli kuuluisaksi niskavaivoistaan. Brucen debyyttilevystä julkaistiin suuri floppisingle GIMMEGIMMEGIMME vuonna 1988. Näiden tapahtumien jälkeen Iron Maidenin oboisti löysi hänet ja palkkasi Dickinsonin bändiinsä kahdella hapankorpulla. Brucesta tuli nyt superjulkkis ja hänen kasvonsa olivat Aku Ankka-lehden takakannessa. Bruce julkaisi sekä soolourallaan että Iron Maidenissa monia levyjä ja singlejä, joista suurin osa jäi kriitikoiden haukkumiksi, surkeiksi tekeleiksi. Ainoastaan hänen soolouransa kolme vinyyliä ovat ainoat levytykset, jotka ovat saaneet kehuja. Nyt Dickinson on hyllyttänyt soolouransa ja elelee Pariisissa muiden Iron Maidenin jäsenten kanssa. Hän on juuri saanut perheenlisäystä ja suunnittelee muuttavansa nimensä Bruce Dick In Son:iksi

[muokkaa] Diskografia

[muokkaa] Albumit

  • Squares from Dickinson (1988)
  • monkeyworks (1989)
  • Tattoeed Billionairewoman (1990)
  • Life with drugs(1993)
  • The Aboriginal Wedding(1994)
  • Cream for me, Bastard! (2000)
  • Metla Revoltion (non-best) (2001)
  • sex with Bruce. And your mom (2002)
  • Dick In ass (2004)

[muokkaa] Singlet

  • GIMMEGIMMEGIMME (1988)
  • Back of the Elephant (1989)
  • Bruce goes to bed (live -96) (1995)
  • ass destruction on Balcony (1996) (eka sinkku Iron Maiden -oboistin kanssa!)
  • This is paper yeah (1999)
  • I'm cool gay yeahyeah (2000)

[muokkaa] Vinyylit

  • I made this for money (1996)
  • Music into movie "Täältä tulee Pyjamabanaanit!" with clarinet (1986)
  • Funny noises from ass hole (1988)

[muokkaa] Biografia

[muokkaa] Nykyinen kokoonpano

[muokkaa] Entiset jäsenet

Henkilökohtaiset työkalut