Brennenburgin Aleksanteri
Brenneburgin Aleksanteri on Amnesiassa esiintyvä henkilö sekä yliluonnollinen olento joka kaappasi Brennenburgin edellisen Paronin, suorittaakseen tällä kokeita Prussian ilmatilassa leijuvassa lentävässä lautasessaan, ja otti tämän paikan välttyäkseen paheksunnalta, minkä kohteeksi hän olisi joutunut tavallisena kansalaisena, tekemiensä epäeettisten tekojen tultua julki. Hän on myös kostonhimoisen Danielin kohde vaikka Aleksanteri ei todellisuudessa ole paha henkilö. Kyseessä oli vain väärinkäsitys sillä eihän Aleksanteri, toisesta maailmasta tulleena, tiennyt, että vaikka kotipuolessa satunnaisten viattomien henkilöiden kiduttaminen, silpominen ja hitaasti tappaminen sekä Daniel -nimisten yksilöiden manipulointi olisikin koko perheen harrastus ettei se ollut ihmisten keskuudessa oikein suotavaa. Hän teki sen vain avatakseen madonreiän ja päästäkseen tämän kautta takaisin kotiin vaimonsa luokse josta hänet karkoitettiin liiallistesta satunnaisten viattomien henkilöiden kiduttamisesta, silpomistesta sekä hitaasti tappamisesta.
Maailmasta, josta hän on kotoisin, ei ole tarkkoja kuvauksia mitä nyt Danielin, jotka nekin on luotu suoraan hänen näkyjensä pohjalta mitkä hän sai houraillessaan Algeriassa. Hänen omien sanojensa mukaan "tämä omituinen maailma vaikutti ihan mukavalta, mitä nyt loputtomista aavikoista sekä mahdottomista geometrian opinnoista." Danielin myöhemmin matkallaan löytämästä paperilappusesta selvisi että Aleksanteri oli kironnut ihmiskunnan riittämättömän teknologian hänen yrittäessä korjata rikkonaista leivänpaahdinta ja toivoi että olisi kotipuolessa missä leivänpaahdin ei olisi alunperin edes mennyt rikki sillä eihän siellä edes ollut leivänpaahtimia ja leivät paahtuivat itsestään.
Synkkä Laskeutuminen
Vuosia ennen Amnesian tarinaa Aleksanterin säheltäessä jotakin ihan omaa hän onnistui särkemään silloisen ainokaisen hallussaan olleen sfäärin. Kiroiltuaan tovin hän huomasi muutaman vuoden vierähtäneen ja että hänen puhelimensa pärisi vaativasti. Langan toisessa päässä oli Daniel joka sammalsi jotakin, normaalille kunnialliselle työssäkäyvälle kansalaiselle, mitäänsanomatonta. Muutaman ymmärtämiskelvottoman lauseen seasta erotettuaan sanat "Sfääri" sekä "Varjo" hän huomasi että kaikki sujui paremmin kuin oli odottanut sillä tässä oli hänellä jaloinkosketeltava mahdollisuus saada uusi sfääri särkyneen tilalle. Houkuteltuaan Danielia päättömillä tarjouksilla ja tämän viimein saavuttua Brennenburgin Linnaan Aleksanteri kertoi hänelle että häntä seuraava varjo tappaa hänet ellei hän suostu tekemään kauheuksia.
Huolellisesti manipuloiden Danielia hän sai tämän tekemään likaisen työn puolestaan. Hän valehteli Danielille ettei hän voisi välttyä aivan kaamealta kohtalolta ellei hän suorittaisi suojelurituaaleja, joten Daniel, kaameaa kohtaloa peläten, teki työtä käskettyä ja kaappasi lukemattomia kyläläisiä ja kidutti nämä hengiltä saadakseen heistä elämän nestettä, mikä pelastaisi hänet mutta jonka Aleksanteri käyttikin omaan tarkoitukseensa, päästäkseen takaisin kotiin. Lopulta hänen ilkeiden suunnitelmiensa paljastuttua Daniel ei ollut uskoa kuuloelimiään ja alkoi murjottaa ja niin hän on tehnyt siitä saakka.
Viimein Danielin päästyä Sisäiseen Pyhättöön ja sen kautta Sfäärikammioon hän huomaa rynnänneensä huoneeseen aivan väärällä hetkellä. Aleksanteri on nimittäin juuri herännyt ja hän on ilkosillaan ja Daniel on jälleen tulla hulluksi pelkästä hulluudesta mikä johtuu liiallisesta hulluksi tulemisesta. Aleksanterin yrittäessä löytää tilanteeseen sopivaa vaatetusta ja hänen höpöttäessä käsittämättömyyksiä Danielilla on kolme vaihtoehtoa. Hän voi joko töniä portaalia auki pitävät pylväät kumoon, minkä seurauksena Varjo ahmaisee Aleksanterin, yrittää osua Agrippan päällä Aleksanterin ahteriin tämän pyllistellessä löytääkseen vaatteensa sänkynsä alta tai hän voi auttaa Aleksanteria löytämään sopiva vaateparsi jolloin hän selittää kaiken olevan yhtä, hieman kahta, väärinnymmärrystä ja he menevät linnan juhlasaliin jossa kaikki pelissä esiintyneet henkilöt ja olennot juhlivat kassamenestystä ja nauttivat tarinan lopun kunniaksi virvokkeita.
Nauti Myös
- Virvokkeita
- Amnesia: The Dark Descent
- Kokoajat
- Daniel