Bonnie and Clyde

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Bonnie and Clyde oli amerikkalainen rock-yhtye, joka perustettiin vuonna 1930. Sen jäsenet olivat Bonnie Parker (1910-1934) ja Clyde Barrow (1909-1934). Kyseisen bändin ura ei ollut erityisen pitkä, mutta se sai suurta suosiota varsinkin lama-ajan kourissa kamppailevissa etelävaltioissa. Bändi koki traagisen lopun vuonna 1934, jolloin molemmat yhtyeen jäsenet saivat surmansa ammuskeluvälikohtauksessa.

Bonnie ja Clyde tapasivat toisensa vuonna 1930. He perustivat yhtyeensä, ja ottivat bändin nimeksi omat etunimensä. Heidän ensinmäinen albuminsa oli maaliskuussa 1931 ilmestynyt We Rob Bank's. Albumista tulikin suuri hitti, jatkoa seurasi Let's clean this Store -levyn myötä. Yhtyeen ura oli parhaimillaan vuonna 1933.

Uransa aikana Bonnie and Clyde tekivät viisi albumia. Heidän viimeiseksi albumikseen jäi hieman ennen bändin traagista loppua nauhoitettu We Attack Against the Prohibition.

Yhtyeen loppu oli julma; Bonnie ja Clyde olivat käymässä huoltoasemalla, kun kuusi mafiosoa ampui molemmat kuoliaaksi. Murhan järjesti Al Capone. Motiivina oli yhtyeen erään albumin nimi Capone - The Fat Shit.

Diskografia[muokkaa]

  • We Rob Bank's (1931)
  • Let's clean this Store (1932)
  • We need some stealing-money (1933)
  • Capone - The Fat Shit (1934)
  • We Attack Against the Prohibition (1934)
Treble staff with notes 01.svg TLIN TITI TIN, TITI TIN TITI DIDIDIDI. Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä.
Poistamalla punk-osuudet ja tylsät balladikohdat saat sen soimaan radiossa
.