Ben Carson

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stop hand.png Ben Carson on julistettu idiootiksi, sillä hän ei ole osallistunut julkiseen elämään,
kuten vapaan kansalaisen velvollisuuksiin kuuluu.
Ben Carson (vas.) kaksoismuotokuvassa puolisonsa, Mustan Jeesuksen, kanssa. Maalaus, joka on ihan oikeasti esillä Carsonin kodissa.

Tri Benjamin Solomon "Ben" Carson (s. 1951) on maailman ainoa neurokirurgi, jonka ÄO on alle 70. Hän on myös yksi Yhdysvaltain republikaanisen puolueen noin sadasta mustaihoisesta jäsenestä ja Barack Obaman ohella ainoa afroamerikkalainen mies, jota viranomaiset eivät ammu ennaltaehkäisevästi päähän vaalitilaisuuksien läheisyydessä. Carson, joka on lähes yhtä tyhmä kuin Laura Huhtasaari yhteensä, huipensi elämänsä pyrkimällä republikaanien presidenttiehdokkaaksi vuosien 2015–2016 esivaalikampanjassa viettäen suurimman osan vaaliväittelyistään ja kampanjatapahtumistaan narkoosissa. Hänen elämänsä aiempi huippuhetki oli hänen vääristellystä biografiastaan tehty imelä TV-elokuva vuodelta 2009. Elokuva Gifted Hands: The Ben Carson Story kertoo Carsonin täydellisyyteen hiomista masturbointitekniikoista. Carson on alansa huippua lasten neurokirurgiassa, mutta käsittämättömän surkea aivan kaikessa muussa.

Carson lopetti kampanjansa maaliskuun 2016 alussa voidakseen keskittyä kokeelliseen psykoarkeologiaan republikaanisen puolueen raunioilla. Marraskuussa 2016 hän ilmoitti, ettei ole kiinnostunut paikasta presidentti Trumpin kabinetissa, koska ei koe olevansa riittävän kokenut valtiollisiin tehtäviin. Tämä ei kuitenkaan estänyt häntä joitakin kuukausia aiemmin pyrkimästä valtionpäämiehen asemaan.[1]

Biografia[muokkaa]

Carson on julkaissut useita kirjoja, joissa sepittää ilmeisen keksittyjä ja tyystin epäuskottavia yksityiskohtia elämästään. Hän väittää mm. jahdanneensa äitiään vasaran kanssa ja yrittäneensä puukottaa toista poikaa vatsaan tämän vaihdettua radioasemaa – vyönsolki muka esti tätä järjetöntä murhan yritystä etenemästä tätä pidemmälle. Edelleen Carson väittää heittäneensä toista poikaa kivellä kasvoihin ja esittelee mieluusti muitakin hämäriä anekdootteja siitä, miten hän on ollut täysin vastuuton, pidäkkeetön ja väkivaltainen hullu, joka olisi kuulunut vankimielisairaalaan. Carson kertoo luopuneensa silmittömästä väkivallasta löydettyään Jeesuksen ja aloitettuaan uuden elämän patologisena valehtelijana. Juuri mitään tästä ei todennäköisesti ole tapahtunut muualla kuin Carsonin tylsässä mielikuvituksessa, joka on kykenemätön murtautumaan kliseisten TV-elokuvien naurettavan siirapin konventioiden ulkopuolelle.

Ben Carson tuhoutuu vuonna 2020 järjettömässä hyökkäyksessä naapurin Einon haukkaa vastaan.

Näkemykset[muokkaa]

Carson on idiootti, mutta hänellä on tähän täysin hyväksyttävä syy, nimittäin aktiivijäsenyys seitsemännen päivän adventistikirkossa. Carsonin koti on hänelle itselleen omistettu mauton alttari, joka on täytetty häntä itseään esittävillä valokuvilla, leikkeillä ja maalauksilla – eräässä niistä hän hengaa Jeesuksen kanssa.[2]

Carsonin ihailemiin poliittisiin ajattelijoihin kuuluu W. Cleo Skousen (1913–2006), jonka 1950-luvun paniikkikirjallisuutta arvon neurokirurgi on useaan otteeseen ylistänyt. Skousen keskittyi paljastamaan kulttuurimarxistisia salaliittoja. Hän oli mm. vakuuttunut siitä, että Dwight D. Eisenhower ja Henry Kissinger olivat kommunistiagentteja, että Mao Zedong ja Rockefellerit rahtasivat yhdessä heroiinia Amerikkaan romahduttaakseen yhteiskunnan ja että vesijohtoveden fluoraus oli kommunistien juoni.

Carson tajuaa ulkopolitiikasta vielä vähemmän kuin useimmista muista asioista. Hänen omat neuvonantajansa purkivat syksyllä 2015 turhautumistaan Carsonin kyvyttömyyteen omaksua edes perusasioita Lähi-idän tilanteesta.[3] Carson uskoo, että Kiinalla on vahva sotilaallinen presenssi Lähi-idässä, ja hän on myös sitä mieltä, että balttien kannattaisi hankkiutua yhteistyöhön Naton kanssa.

Lausumia[muokkaa]

Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Ben Carson.


  • ”Obaman sairasvakuutusohjelma on todella mielestäni huonoin asia, mitä tässä maassa on tapahtunut sitten orjuuden.”
[4]
  • ”Oma henkilökohtainen teoriani on, että Joosef rakensi pyramidit viljavarastoiksi. Kaikki arkeologithan ovat sitä mieltä, että ne rakennettiin faraoiden haudoiksi. Mutta käyttötarkoituksenhan olisi pitänyt olla jotain tosi suurta, jos sitä rupeaa miettimään. And I don't think it'd just disappear over the course of time to store that much grain. [Osa jätetty kääntämättä, koska mahdoton selvittää virkkeen sisältöä, toim. huom.] Ja kun tarkastellaan pyramidien rakennustapaa, niin niissä on useita hermeettisesti sinetöityjä kammioita, joilla täytyy olla tarkoitus. Ja eri tiedemiehet ovat sanoneet, että "No katos avaruusolennot laskeutuivat ja niillä oli erityistä tietoa ja niin se oli" – mutta ei tarvita avaruusolioita, jos Jumala on kanssasi.”
puhe Andrews Universityssä 1998[5]
  • ”[Poliittinen korrektius] on minusta hyvin epämukavaa, koska aivan sama asia tapahtui Rooman valtakunnassa. He [roomalaiset] olivat valtavan voimakkaita. Kukaan ei voinut voittaa heitä millään konstilla. Mutta ne filosofit, pitkine, liehuvine valkeine kaapuineen ja pitkine valkeine partoineen – he jaarittelivat oppineesti mistä tahansa aiheesta, mutta mikään ei ollut oikein eikä mikään ollut väärin. He [roomalaiset] menettivät pian tajun siitä, keitä oikein olivat.”
[6]
  • ”[Onko homoseksuaalisuus valinta?] Ehdottomasti. Monethan menevät vankilaan heteroina – ja vapautuvat homoina. Tapahtuiko siis jotain heidän ollessaan siellä? Kysykää itseltänne sitä kysymystä.”
  • ”Uskon, että Hitlerille olisi ollut huomattavasti epätodennäköisempää saavuttaa tavoitteitaan, jos ihmiset olisivat olleet aseistautuneita.”
2015[7]
  • ”Jos Fox Newsiä ei olisi, me [Yhdysvallat] olisimme Kuuba.”
[8]
  • ”Äitini kasvatti minut ilman valtion apua.”
[9]
  • ”Tarkoituksenani ei tule olemaan tehdä mitään hyödyttääkseni ketään amerikkalaista. Kaikki mitä teemme on kaikkia amerikkalaisia varten.”
Senaattori Elizabeth Warrenin kysymykseen, voiko Carson vakuuttaa ettei pyrkisi tuottamaan presidentti Trumpin kabinetissa rahallista hyötyä tälle tai tämän perheelle.[10]

Neuvo[muokkaa]

Carson on eläkkeellä, mutta jos taidot ovat yhä tallella, kannattaisi hänen mennä peilin eteen, piirtää tussilla katkoviiva otsaansa ja korjata pari juttua pääkopassaan.

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. "Dr. Carson feels he has no government experience, he's never run a federal agency. The last thing he would want to do was take a position that could cripple the presidency." Carson not interested in serving in Trump administration. The Hill 15.11.2016.
  2. http://www.people.com/article/ben-carson-house-photos-jesus
  3. http://www.nytimes.com/2015/11/18/us/politics/ben-carson-is-struggling-to-grasp-foreign-policy-advisers-say.html?_r=0
  4. https://www.washingtonpost.com/news/post-politics/wp/2013/10/11/ben-carson-obamacare-worst-thing-since-slavery/ Vertailuna muutamia asioita, joita Yhdysvalloissa tapahtui perustuslain XIII lisäyksen (1865) jälkeen: Lincolnin murha; höyrylaiva Sultanan räjähdys; rotuerottelu; Ku Klux Klan; lynkkaukset; Garfieldin murha; sioux-sodat; McKinleyn murha; San Franciscon maanjäristys; espanjantauti; suuri pörssiromahdus; talouslama; Dust Bowl; Pearl Harbor; japanilais-amerikkalaisten internointi; kylmä sota; Joseph McCarthy; Kennedyn murha; Vietnamin sota; Martin Luther Kingin murha; Watergate; Three Mile Islandin ydinkatastrofi; Mount St. Helensin purkaus; Iran–Contra-skandaali; AIDS; Exxon Valdez; Oklahoma Cityn terrori-isku; syyskuu 2001; Katrina-hurrikaani; Meksikonlahden öljynporausturma; Donald Trump; ja kirjaimellisesti satamäärin aseellisia joukkomurhia.
  5. Carsonin mielestä jumalallisen kuninkaan hauta ei ole mitään sellaista, johon olisi todella haluttu panostaa. Vankkaa egyptologian tuntemusta edustaa myös avaruusolio-olettamien esittely tieteellisinä näkemyksinä. Carson uskoo myös, että Colosseum on apostoli Pietarin dinosauruksille rakentama talli ja Stonehenge kuningas Salomon kylpypalju.
  6. No, Rooman alamäen aikana eräät kaapuveikot saivat paljon vaikutusvaltaa, mutta he olivat teologeja, ja heitä tapasi yhdistää inho filosofeja kohtaan. Muuten hyvä yritys, paitsi että ei sinne päinkään.
  7. Esimerkkejä aseistautuneista ihmisistä: puolalaiset, ranskalaiset, britit, kreikkalaiset, neuvostoliittolaiset, yhdysvaltalaiset. Asiaa kokeiltiin myös käytännössä juutalaisten osalta vuonna 1944. Saksalaiset voittivat, ja Varsova tuhoutui.
  8. Ilman yhtä tiettyä uutiskanavaa Yhdysvallat olisi eristynyt kommunistidiktatuuri ja täydellinen talouskatastrofialue ilman Internetiä ja uusia autoja, ja huulipuna, hammastahna ja riisi olisivat kortilla.
  9. Carsonin yksinhuoltajaäiti asui lapsineen julkisesti tuetussa vuokra-asunnossa, syötti lapsensa valtion ruokakupongeilla, käytti julkista terveydenhuoltoa ja pani poikansa kunnalliseen kouluun. Lääkäriksi Carson kouluttautui Yhdysvaltain julkisen terveydenhuoltopalvelun rahoilla.
  10. https://www.facebook.com/cnn/videos/10155900221086509/