Basso

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tätäkö olisit valmis vapaaehtoisesti soittamaan?

Basso on soitin, jota soittavat vain ne, jotka eivät muuhun pysty. Sen ikivanha jumboversio, kontrabasso syntyi 1600-luvun alussa, kun eräs zombi teki ruumisarkusta ja hissivaijerista kitaraa muistuttavan ison hökkelin. Soitin levisi nopeasti sinfoniaorkestereihin ja saavutti suuren suosion erinomaisen käytettävyytensä ansiosta. Suuren kokonsa vuoksi sillä näes osui raivoikkaissa orkesteriryhmien välisissä helposti vihollisorkesterin torven luuviulun otekaulaan. Myöhemmin sama zombie perusti bändin luurankojen kanssa ja alkoi soittaa vemputusta, joka sai Negridiväestön keskuudessa nimen jazz. Genren myötä tämä kaapin kokoinen soitin sai lisää mainetta ja käyttäjäkuntaa. Hämmästyttävää sinänsä, kuinka hyvin perinteitä noudatetaan; nykyäänkin joku eläväkuollut on lätkyttämässä kontrabassoa.

Basson uusi versio, sähköbasso, on pirun keksintö. Piru päätti kehittää jotain erittäin kamalaa, ja loi sähköbasson. Voitko kuvitella mitään kamalampaa kuin tuo massiviinen jousisoitin varustettuna mikeillä ja uusimmalla teknologialla. Tämän tarkoituksena oli tehdä bassosta yhtä seksikäs ja cool soitin, kuin sähkökitarasta ja tällä tavoin saada viattomia ihmisiä kokeilemaan bassoa ja jäämään siihen koukkuun. Näin heistä tulisi vähitellen evoluutiossa paljon alempana olevia basisteja ja Saatanan aivottomia kätyreitä.

[muokkaa] Basistit

Bassoa käyttävää olentoa kutsutaan basistiksi, jolloin vastaavaa kansanryhmää kutsutaan basisteiksi. Basisti on jonkinlainen erittäin vähän tai ei ollenkaan älynlahjoja omaava eliö, jonka aivokapasiteetti ei riitä kitaran soittamiseen. Basistien uskotaan polveutuvan nilviäisistä tai nivelmadoista. Basson soiton aloittava ihminen vajoaa vähitellen jousen vinguttelun myötä evoluutiossa basistiksi. Tähän menee yleensä noin viikko tai kaksi, minkä takia jotkut kitaristit voivat joskus hätätilanteessa tuurata basisteja, muuttumatta itse sellaisiksi. Tätä ei kylläkään suositella, sillä basistin mahdollisuus saada naisia on olematon. Onneksi älynlahjoiltaan vähäinen basisiti voi siltikin kokea ilon tunteita: Basson soitto on aivan lapsellisen helppoa, sillä soiton kamalat virheet eivät haittaa mitään, koska basso ei kuulu biiseissä lainkaan. Basistit otentaankin bändeihin vain säälistä, tai koska niillä on hyvän näköinen sisko.

[muokkaa] Triviaa

[muokkaa] Katso myös

Treble staff with notes 01.svg TIRITIRITIRITIRI. Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä.
Pienellä vaivalla saat kuoro-osuudet kuulostamaan enemmän Pink Floydilta
.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä