Barack Obama
Hikipedia
Obama on sukupolvensa lahjakkaimpia poliitikkoja. Hän pystyy materialisoimaan muutamassa sekunnissa sumuverhon, joka peittää hänen poliittiset mielipiteensä ja ennen kaikkea suunnitelmansa.
Barack Hussein Obama II, tunnettu myös nimellä Saddack Hussein Obama bin Laden (s. 4. elokuuta 1961[1]) on amerikkalainen presidentti Illinois'sta, suunnaton mediakupla sekä toivon ja muutoksen suojeluspyhimys. Hän soveltuu presidentiksi, koska hän ei ole George W. Bush, koska hän on musta[2] ja koska hän pystyy parantamaan spitaaliset kosketuksellaan. Viimeksi mainitun ansiosta hänet valittiin Yhdysvaltain 44. presidentiksi vuonna 2008.
[muokkaa] Vaaliohjelma
- Toivo (Hope)
- Kansakunta tarvitsee toivoa. Ihmiset janoavat toivoa. Heille on annettava toivoa. Toivoa on levittävä ympäri maailman, jotta ihmisillä olisi taas toivoa.
- Muutos (tai vaihtoraha, käännöksestä riippuen; Change)
- Vaalien tematiikka on pyörinyt kokemuksen ympärillä, sillä Obaman vastaehdokas John McCainilla on poliittista kokemusta jo prekambrikaudelta, kun taas Obama oppi ajamaan polkupyörällä viime torstaina viiden aikoihin. Obaman kampanjan mukaan ongelma on juuri siinä, että asioista on päättämässä liian kokeneita ihmisiä. He ovat liian kokeneita politikoinnissa, lehmänkaupoissa ja kapeiden erityisintressien ajamisessa. Siksi on huutava tarve uudelle ja uudenlaiselle, tuoreelle johtajuudelle. Nyt on muutoksen aika. Nyt on optimismin aika ja toivon aika (ks. yllä). On tullut aika palauttaa amerikkalaisten usko siihen, mitä Amerikka edustaa.
Aika on kylvää ja aika on niitTuo olikin jo käytetty muualla. On idealismin aika. Sen jälkeen on taas ehkä aika lisätä vähän toivoa. Ja sitten vielä lisää toivoa, sitten taas muutosta jonkin aikaa, minkä jälkeen toivoa ja optimismia yhdellä kertaa. Sen jälkeen on lounastunti. Sieltä palattuamme palaamme asioihin muutoksen merkeissä, ja sitten...
- Irakin sota
- Irakiin on saatava muutos. Siksi maassa olevat amerikkalaisjoukot on sijoitettava Hyväntoivonniemelle mahdollisimman pikaisesti, jotta muutos olisi mahdollisimman tuntuva.
- Sosiaaliturva
- Sosiaaliturva tarvitsee muutosta, sillä ilman muutosta ihmisillä ei ole toivoa. Yksityiskohdat ovat tässä vaiheessa epäolennaisia, sillä muutoksen ilmapiiri saa aikaan toivoa ja optimismia, mikä osaltaan lievittää ongelmia, joiden kanssa järjestelmä painiskelee.
- Laiton siirtolaisuus
- Laittomia siirtolaisia, tulivatpa he aivan mistä tahansa, yhdistää yksi tekijä: he toivovat muutosta elämäänsä. He toivovat ehkä kansalaisuutta. Amerikkalaisten on joko saatava aikaan muutos asenteissaan tai jaksettava toivoa, että laittomat siirtolaiset lähtevät pois.
- Ulkopolitiikka
- Maailmassa on käynnissä muutos. Muutosta tulee edistää siihen suuntaan, jonka toivo viitoittaa.
- Talous
- Taloudessa on käynnissä muutos. Toivoa ei kuitenkaan saa menettää, sillä ilman toivoa ja optimismia ja idealismia ei ole toivoa muutoksesta. Ja muutosta tarvitaan, jotta talouselämä voisi rakentaa ihmisten, tavallisten työtätekevien ihmisten, elämää ja tuoda heille toivoa. Yhdysvaltain ja maailman talouden kriisistä päästään ulos käyttämällä kahta ekonomistien laajalti tunnustamaa fiskaalista parannuskeinoa: toivoa ja muutosta. Jos ne eivät riitä, voidaan aina soveltaa myös muutosta ja toivoa.
- Muut aiheet
- etc. etc. etc. ad nauseam
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Näin ollen hän ei voi olla vasta 1963 kuolleen John F. Kennedyn reinkarnaatio, vaikka on niin usein väittänytkin.
- ↑ Oikeat afroamerikkalaiset tosin väittelevät siitä, onko Obama oikeasti afroamerikkalainen ja tarpeeksi musta. Tämän debatin perusteita ja mielekkyyttä yritettiin kyseenalaistaa, mutta kyseenalaistajat paljastuivat rasisteiksi.
| | edeltäjä: George W. Bush | Yhdysvaltain presidentti 2009–2013 | seuraaja: Dick Cheney |


