Autiosaari

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Autiosaari tarkoittaa maankappaletta, joka täyttää seuraavat ehdot:

  1. Alue on anoikumeeninen, eli sillä ei ole asukkaita. Tämä viittaus tulee siitä, että määrite "autio" viittaa siihen, että saarella ei ole asukkaita, samaan tapaan kuin "autiotalo" kertoo siitä, että käsittelyssä on "talo", jossa ei ole asukkaita.
  2. On edellisen lisäksi maa-alue, jota vesi- tai laavamassat ympäröivät ilman maayhteyttä laajempaan maa-alueeseen, kuten mantereeseen. Jos tämä ehto ei toteudu, ja ensimmäinen ehto täyttyy, kyseessä ei ole autiosaari, vaan "autiomaa".

Autiosaaren paradoksi[muokkaa]

Autiosaaren paradoksi syntyy siitä, kun joltakulta kysytään, että mitä hän ottaisi mukaansa jos joutuisi autiolle saarelle. Itse asiassa aluehan muuttuisi, eikä saari enää olisi autiosaari, jos siinä olisi asukkaita. Näin saari, joka olisi aikaisemmin ollut autio muuttuisi heti, kun sinne joutuisi joku henkilö, joka voi tarkoittaa myös kysymisen kohdetta. [1]Tätä kysymystä kuitenkin kysytään melko paljon. [2]

Autiosaarten osuus kertomuksissa[muokkaa]

Autiosaaria esiintyy melko paljon kirjallisuudessa. Silloin niillä kasvaa yleensä yksi palmu, josta saa kookospähkinöitä. [3] Lisäksi saarelle ajautuu melkoisen usein ihmissyöjiä. Lisäksi saarella on eläimiä ja joku haaksirikkoutunut, joten tosiasiassa maailmankirjallisuuden historia ei käsittele autiosaaria, vaan ainoastaan perifeerisiä (meri)veden saartamia maa-alueita. Autiosaaret ovat myös pahisten suosimia tukikohdan sijoittamispaikkoja. Tähän soveltuvat varsinkin tulivuorella varustetut saaret. Jostain syystä he eivät ymmärrä tulivuorien purkautumisvaaraa.

Viitteet[muokkaa]

  1. Paitsi jos tämä on eläin. Eläimiä voi olla "autioilla" alueilla.
  2. Oikea vastaus on tietysti KALJAA!
  3. Kukaan ei koskaan näissä kertomuksissa kuitenkaan kerro, miten nämä saadaan auki ja syötyä ilman välineitä. Kun muistetaan mitä filosofi Mauri Antero Numminen lauloi kookospähkinöistä, tämä on erikoinen unohdus.