Augustinus

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ryyppäsinkö ensin ja rällästin vasta sitten? Vai oliko se sittenkin toisin päin?

Aurelius Augustinus (354–430) oli roomalainen filosofi, teologi, kirkkoisä ja etenkin vanhemmiten väsymätön moralisti. Katolinen kirkko ja protestantit ovat sittemmin kinastelleet raivokkaasti siitä, kumman kaa Augustinus olisi mieluummin ollut. Augustinukselta itseltään asiaa ei ole kysytty, eikä se kai kannattaisikaan, sillä kysyjä saisi päälleen hillittömän moraalisaarnan.

Augustinuksen merkittävimpiä teoksia on suurteos Tunnustuksia (Confessiones), omaelämäkerrallinen ja kohuttu paljastusteos, jossa kirkkoisä kirjaa tunnollisesti nuoruutensa irstaat seksikokeilut, juopottelun, päärynävarkaudet ja muut paheet päätyen sitten kieltämään ne kaikilta muilta. Koska hän on jo kokeillut niitä ja vakuuttunut niiden vahingollisuudesta, ei muillakaan ole tähän tarvetta.

Lisäksi Augustinuksen mukaan vapaata tahtoa ei ole olemassa. Kirkko tulkitsi asiaa vähemmän filosofiselta ja enemmän käytännölliseltä kannalta kieltämällä jäseniltään totaalisesti vapaan tahdon kaikkine ilmentymineen. Paavi muistutti myöhemmin, että päätöstä tehdessään kirkon johto ei voinut valita vapaasti. Myöhemmin etenkin Jean Calvin kehitti Augustinuksen ja omien luonnevikojensa pohjalta opin kaksinkertaisesta predestinaatiosta, jonka mukaan Jumala on määrännyt etukäteen osan ihmisistä Wikipediaan ja osan Hikipediaan.

Aatosten kypsyminen[muokkaa]

Varhaiskypsä Augustinus loisti penikkana retoriikan ja roomalaisen kirjallisuuden klassikkojen opinnoissaan ja murrosikänsä koitettua alkoi pohtia filosofiaa. Hän rehentelee omaelämäkerrassaan, kuinka harvinaisen ajattelevana vauvana opetteli äidinkielensä tietoisesti järkeillen. Journalisti Ludwig Wittgenstein on myöhemmin kyseenalaistanut nämä väitteet tutkimustensa perusteella.

Ennen pitkää Augustinus alkoi saada yhä enemmän erektioita. Niitä tapahtui myös ilman Augustinuksen omaa päätöstä, mikä oli hänelle traumaattinen kokemus. Hän alkoi etsiä totuutta ja hallitsi nuorena aikuisena jo kaikki aikansa uskot ja filosofiat. Muutamiksi vuosiksi Augustinus ajautui synkkään ja brutaaliin manikealaisuuteen, jossa sai takoa tuplaluontoa ihan kyrpänä (yhteiselämä avovaimon kanssa ja maallinen ura olivat hänen pimeän ja kylmän alemman luontonsa kontolla, samalla kun hän itse saattoi uskonnollisessa elämässään kulkea kohti pelastusta). Käännyttyään lopulta kristinuskoon Augustinus löysi tyydyttävän selityksen siittimensä toiminnalle: ennen syntiinlankeemusta Aatami oli mitä ilmeisimmin jäykistynyt tahdonvaraisesti, mutta kun hän sitten oli uhmannut Jumalaa, Herra rankaisi miessukukuntaa pistämällä heidän elimensä turpoamaan kysymättä erikseen lupaa omalta herraltaan (De civitate Dei, 14. kirja, luku 24).

Katso 'elävää tulta', joka ei tottele sielun päätöstä vaan useimmiten nousee pystyyn sielun tahtoa vastaan kurittomin ja rumin liikkein

~Augustinus: Contra Julianum

Filosofia ja teologia[muokkaa]

Augustinus (vas.) haaveilee Taivaasta, auvon valtakunnasta, jossa ei ole aamustondiksia.

Manikealaisessa dualismissa oli Augustinukselle lähes riittävästi determinismiä ja elämän inhoamista, mutta hän koki aina siitä puuttuvan jotakin. Löydettyään kolmikymppisenä henkisen kotinsa kristinuskosta Augustinus kykeni sisällyttämään filosofiaansa myös ankaran moraalisen sadomasokismin. Hän esitti, että kaikki kärsimys ja ikävyys maailmassa on identtistä ihmisen oman synnin kanssa. Kuurous? Pahuutta. Vastasyntyneitä kuolee? Vastasyntyneet ovat turmeltuneita. Vanhassa testamentissa oli kätevästi eräs irtonainen muinaisjuutalainen kertomus ensimmäisistä ihmisistä, jotka syövät kielletystä puusta, tulevat kovin itsetietoisiksi, vaatettavat itsensä toisiltaan piiloon eivätkä sittenkään kehtaa näyttäytyä Jumalan edessä. Herra kaivaa kaksikon puskasta ja määrää tästä sekoilusta heidän maanviljelyksensä vaivalloiseksi ja synnytyksen tekemään kipeää. Sitten Hän tuumii, että hedelmä on jättänyt juniorien aivoihin pysyviä rakennemuutoksia, eikä ikuinen elämä Edenin ilmanalassa enää sovi heille, ja karkottaa sankarimme taikapuutarhastaan. Piispa Augustinus kirjoitti ensimmäisenä auki tästä tuhat vuotta vanhasta raportista joitakin pikkuseikkoja, kuten että vikuripäisyys pilasi Aatamin ja Eevan psykofyysisen konstituution ja moraalisen luonnon, mädätti koko luomakunnan ja sai heidän kriittiset paikkansa siitä lähtien pulppuamaan ja nytkimään röyhkeästi omia aikojaan. Näillä kropilla lisääntyessä kelvottomuus ja metafyysinen syyllisyys siirtyvät heidän jälkipolvilleen ja jälkipolviensa jälkipolville, iankaikkisesti, aamen. Augustinukselta ei Herra tullut tuulispäästä ärjymään polttouhreja, vaan hänen mielipiteensä sai rauhassa kasvaa katolisen, luterilaisen ja kalvinistisen kristinuskon valtavirran opiksi perisynnistä. Paljon hyvää on seurannut.

Koska kaikki antiikin filosofit pyrkivät kehittämään oman kaikenkattavan teoriansa hyvästä elämästä, Augustinuksen oli uskottavuutensa takia yritettävä samaa. Hänen mukaansa hyvä elämä on Jumalalle pyhitetty ja muodostuu ruumiillisen kieltäymyksen (so. kaikesta kivasta luopuminen) kautta. Asia sinänsä onkin, onko kieltäymyksissä järjen hiventä, jos vapaata tahtoa ei ole. Augustinus teki kritiikkiä kohdatessaan ovelan intellektuaalisen väistöliikkeen ja totesi ykskantaan siirtyneensä filosofiasta teologiaan, jossa tunnetusti jokainen voi pelata omilla säännöillään.[1] Toinen ongelma on se, että vapaan tahdon puuttuminen johtaa predestinaatioon, jossa Jumala on etukäteen valinnut, ketkä viettävät hyveellistä elämää, ottavat kirkon sakramentit ja pelastuvat. Koska tämän näkemyksen valossa voisi olla turhaa lukea (ja ostaa) itseoppineiden teologien raskassoutuisia teoksia, Augustinus keksi kätevän selityksen, jonka mukaan systeemi on niin hieno, ettei vajavainen ihmismieli (paitsi hänen omansa) voinut sitä ymmärtää.

Katso myös[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Paitsi väärässä olevat, jotka eivät saa pelata ollenkaan.
THINKER.jpg Filosofisia haihattelijoita

Herakleitos - Parmenides - Sokrates - Platon - Aristoteles - Goazi - Augustinus - Tuomas Akvinolainen - René Descartes - Arnold Geulincx - Gottfried Leibniz - John Locke - George Berkeley - David Hume - Voltaire - Jean-Jacques Rousseau - Immanuel Kant - G. W. F. Hegel - Arthur Schopenhauer - Karl Marx - Søren Kierkegaard - John Stuart Mill - Friedrich Nietzsche - Ludwig Wittgenstein - Martin Heidegger - Theodor Adorno - Louis Althusser - Jacques Derrida - Michel Foucault - Paul Feyerabend