Astuvansalmen kalliomaalaukset

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Astuvansalmen kalliomaalauksista.
Suuri Astuva ja Hiiden hirvi Astuvansalmen kalliomaalauksissa
Suuri Astuva ja Hiiden hirvi Astuvansalmen kalliomaalauksissa

Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat vaikuttavimpia nykypäiviin säilyneitä merkkejä Suomen kivi- ja pronssikautisesta taiteesta. Ne sijaitsevat Astuvansalmen pohjoisrannan jyrkissä kallioissa.

Tarina kertoo, että Astuvansalmella on ammoin asustellut suuri Astuva, jättiläinen, joka on astunut hänelle uhratut nuoret naiset ja naaraseläimet. Astuva vaati usein uhreja, ja hurjistui, jos ei saanut. Vain viemällä neitoja ja kotieläimiä sidottuina Astuvan luo saatettiin varmistaa, ettei astuva itse tullut ryöväämään ja raiskaamaan ketä halusi. Usein ihmisuhrit jouduttiin arpomaan, ja usein turvauduttiin ulkomailta hankittuihin orjiin. Kerran suuri Lovetar-noita tekeytyi nuoreksi neidoksi, ja hänet vietiin valepuvussa Astuvan luo. Hän onnistui lovitaidoillaan viivyttämään Astuvan siemensyöksyä auringonnousuun asti. Astuva tajusi liian myöhään mitä oli tapahtumassa, eikä hänen enää onnistunut paeta luolaansa. Astuva kivettyi, ja hänen vartalostaan muodostui Astuvansalmen kallio. Astuvan jättimäiset kasvot ovat edelleen näkyvissä kallion reunassa.

Myöhemmin Astuvansalmi on ollut tärkeä hedelmällisyysmenojen ja palvonnan paikka. Jättiläisen tarunomaisten kykyjen uskottiin edelleen virtaavan kalliossa. Astuvaa pyydettiin lisäämään niin metsän, veden kuin ihmistenkin hedelmällisyyttä. Pyynnöt usein myös kuvattiin kallioon punamultaväreillä. Näin syntyivät ensimmäiset kalliomaalaukset. Maalauksissa on kuvattu myös Astuvan kellistänyt Lovetar noidannuolten ampumiseen tarkoitettu jousi kädessään.

Henkilökohtaiset työkalut