Arto Paasilinna

Hikipedia

Arto Paasilinna (s. Kittilässä 1942) on suomalainen draamakirjailija, joka otti tuntumaa inhorealismiin toimimalla Apu-lehden reportterina ennen varsinaista kirjailijanuraansa. Arto Paasilinnan kirjoitukset ovat syväluotaavia ja sameita. Hänen teostensa sivuilta voi tarkkavainuinen lukija erottaa tupakan- ja viskinhajua, jota on runsain määrin syntynyt tekstiä luotaessa. Sikäli mikäli jotakuta kiinnostaa, niin kerrottakoon että Arto Paasilinna on huomattavasti humoristisempana tunnetun Erno Paasilinnan veli.

[muokkaa] Veljesten siivellä

Arto Paasilinnan menestyneempi veli Erno Paasilinna oli eläessään Suomen myydyimpiä kirjailijoita. Erityisesti hänet myytiin tavantakaisesti Lappiin ja Peräpohjolan loppumattomille soille. Hyvä ettei suorastaan poljettu sinne. Arto seurasi sanatarkasti veljensä kynänjälkiä ja laati jo vuonna 1964 22-vuotiaana ensimmäisen kokoillan kirjansa Karhunkaataja Kemistilä puiston illassa. Kirja ei ollut erityinen myyntimenestys, mutta se turvasi nuorelle Arto Paasilinnalle suojatyöpaikan Apu-lehdessä, joka nimenomaisesti oli perustettu Arto Paasilinnan kaltaisia tyyppejä silmällä pitäen. Toinen apu seurasi europarlamentaarikko Reino Paasilinnalta, joka Yleisradion palveluksessa järjesti Artolle jutunjuurta kirjoitettavaksi ja julkaistavaksi lehdessä. Erno Paasilinnan jymymenestys 1970-luvulla siivitti Arton suorastaan huimaan liitoon, ja vuodesta 1976 aina näihin päiviin saakka Arto Paasilinna on laatinut jokaiselle isänpäivälle uuden teoksen.

[muokkaa] Paasilinnan kirjojen edut Kalle Päätalon tuotantoon nähden

Arto Paasilinnan merkittävin kilpakumppani oli Kalle Päätalo vuosina 1919-2000. Päätalo hyökkäsi valtaisilla sivumäärillä, kun taas Paasilinna kirjoitti huomattavasti tiiviimmin. Jako kahteen tapahtui siten, että kiireiset ja menestyvät isät lukivat Paasilinnan kirjoja ja eläkeläiset puolestaan kahlasivat Päätalon miljoonaa sivua. Siinä missä Päätalo pysäytti tarinan paikoilleen, Paasilinna joudutti tarinaa merkittävästi vieden sen nopeaan loppuun saakka. Paasilinnan huumorista voidaan olla montaa mieltä, mutta hänen nopeuttaan kirjoittajana ei voi väheksyä. Arto Paasilinna on pelastanut suomalaisen isänpäivän lahjavalikoiman runsauden tarjoten pysyvän vaihtoehdon partavesille ja deodoranteille.

[muokkaa] Paasilinnan teemat

Paasilinnan teoksissa eittämättä suurin sankari on suomenhevonen. Ihmiset ovat enemmän tai vähemmän kovaonnisia räpeltäjiä, joiden elämä on kuin jäätyneillä suksilla hiihtäisi. Nekin, jotka onnistuvat keinottelemaan itsensä tilapäisiksi menestyjiksi, ovat päässeet asemaansa pikemminkin sattuman kaupalla kuin kovalla työllä. Mieliaiheita Paasilinnalle ovat masennus, itsemurhat, sotaveteraanit ja laivanvarustajat. Kaikki tapahtumat kirjoissa esitetään kuitenkin täysin absurdisti ja mielipuolisesti. Paasilinnan mielestä on hauskaa, jos Lapin erämaissa moottorikelkalla vedetään joululahjoja täynnä olevaa kylpyammetta. Pilkka osuu seuraavaksi tilanteen näkevään poropoliisiin, joka oitis ryhtyy miettimään onko sellainen mahdollisesti lainvastaista. Pohdiskelu purkautuu henkilökohtaiseen katkeruuteen:

”Pitävät perkeleet poliisia pilkkanaan. Ammetta ajeluttavat.”

~Poropoliisi Hurskainen teoksessa Hirtettyjen Kettujen Metsä, WSOY 1982)

Vuoden kuluttua Paasilinna kuvaa Rami-nimisen henkilön pyrkimyksiä kusta helsinkiläisen lähiöasunnon jääkaappiin siinä kuitenkaan onnistumatta. Paikalle saapuvat poliisit ja Rami-niminen henkilö pidätetään: syynä yritys kusta helsinkiläisen lähiöasunnon jääkaappiin.

Paasilinnan katsannossa luontevaa on, että sotaveteraani viettää yönsä Parolan Panssarimuseossa panssarivaunussa nukkuen ja sipuleita syöden. Yhtä tavallista on, että samainen sotaveteraani viedään sairaalansängyssä puuttomalle suolle lepäämään, koska tämä viihtyy siellä hyvin. Paasilinnan pilkan voidaan katsoa kohdistuvan lukijaan ja lukijasta heijastuksena takaisin Paasilinnaan itsensä.