Arto Lahti
Hikipedia
Arto Lahti on suomalainen turhake ja entinen presidenttiehdokas. Arto Lahti on yrittämisen asiantuntija koska hän on valmistunut yrittäjyyden professoriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta, myös käytännössä Arto Lahti on osoittanut kykyään yrittäjänä osallistumalla useisiin konkursseihin. Arto Lahden suurin julkisuustempaus oli osallistua vuoden 2006 Presidentinvaaleihin ehdokkaana eikä vain äänestäjänä. Lahti menestyi hyvin sillä hän sai kaksi kertaa enemmän ääniä kuin edeltäjänsä Pekka Tiainen. Sekä Lahden että Tiaisen pahin kilpailija vaaleissa oli Aku Ankka, kun varsinaisia ehdokkaita ei oteta lukuun. Arto Lahti pyrki julkisuuten osallistumalla myös vuoden 2007 Eduskuntavaaleihin, mutta ei saanut julkisuutta ja ääniäkin peräti 681.
| | Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole. Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla. |

