Arnold Geulincx

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Geulincx Leuvenin yliopiston filosofian oppiaineen halloween-juhlassa René Descartes -naamiaisasussa vuonna 1651.

Arnold Geulincx[1] (31. tammikuuta 1625marraskuu 1669) oli flaamilainen metafyysikko ja kartesiolainen parodisti, joka muistetaan ensisijaisesti kahdesta asiasta: (1) ei mistään ja (2) filosofian historian kaheleimpiin kuuluvasta kausaalisuusteoriasta. Antwerpenissä syntynyt Geulincx kirjoitti (tai ei oikeastaan varsinaisesti kirjoittanut, mutta siitä lisää pian) filosofisen tuotantonsa toimiessaan (tai ei varsinaisesti "toimiessaan") professorina Leuvenin ja Leidenin yliopistoissa.

Geulincx otti asiakseen ratkaista René Descartes'n kartesiolaisen dualismin aiheuttamia ongelmia. Descartes[2] oli kehittänyt hienon systeemin, joka hänen mukaansa selvitti havainnon, tietoisuuden ja kausaliteetin ongelmat, kohensi vastustuskykyä ja räjäytti pinttyneimmätkin skolastiset tahrat.[3]

Kartesiolainen dualismi opettaa seuraavaa: ruumis (fyysinen olio) ja sielu/mieli (henkinen olio) ovat erillisiä, mutta keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Ruumiiseen kuuluvat aistielimet havaitsevat ympäristöä, ja tämä aistidata muunnetaan käpyrauhasessa[4] sielulle sopivaan muotoon informaatioksi, jonka nojalla sielu tekee päätöksiä ja kontrolloi ruumiin toimintaa. Tässä teoriassa on useita ongelmia, mm. se, että se on tyhmä ja huono. Descartes oli kuitenkin hyvin kiukkuinen ja kärsimätön kaikenlaisen kollegiaalisen kritiikin suhteen,[5] ja siksi Geulincx odotteli omien teorioidensa kanssa siihen saakka, että Ruotsin kuningatar tappoi Descartes'n.

Geulincxin ratkaisu kartesiolaiseen dualismiin on pinnallisesti yksinkertainen: hän kiistää sen. Tämä olisi sinänsä aivan riittävää, mutta Geulincx menee pidemmälle, tarpeettomasti pidemmälle. Hän säilyttää ajatuksen ruumiin ja sielun erillisyydestä ja ratkaisee ongelman niiden yhteistoiminnasta kieltämällä, että sellaista tapahtuu. Niillä ei ole lainkaan vuorovaikutusta, eivätkä ihmisen teot ole hänen omiaan (missä selitys ensimmäisen tekstikappaleen sulkeissa esitettyihin täsmennyksiin).

Geulincx väittää, että ollakseen toimijana/vaikuttajana kausaalisessa suhteessa tulee olla tietoinen vaikutuksestaan, siitä, miten vaikutetaan, ja siitä, miten vaikuttaminen vaikuttaa. Yhdenkin vaikutussuhteen täydellinen hahmottaminen kuitenkin edellyttää täydellistä tietoa suunnilleen, no, kaikesta. Ja koska ihmisen tietoisuus on vääjäämättä vajavainen, ei ihminen voi koskaan olla minkäänlainen toimija, aiheuttaja tai vaikuttaja. Ainoa kausaalinen syy on olio, joka tietää kaiken, ja sellainen on määritelmällisesti vain Jumala. Näin ollen ihmisillä on illuusio siitä, että he vaikuttavat asioihin, esimerkiksi nippailevat räkäpalloja luennoitsijan niskaan, tekevät Amerikasta jälleen suuren tai laskevat WC-istuimen. Todellisuudessa he vain ajattelevat tekevänsä niin, ja sitten Jumala toimii kauttamme. Voimme luulla laskevamme WC-istuimen, mutta Jumala vain puuttuu peliin ja panee sen tapahtumaan tavalla, joka sopii ajallisesti ja ajatuksellisesti haluumme ja käsitykseemme siitä, että teemme asian itse. Hän on siis hyvin, hyvin kiireinen kaikkitietävä henkiolento. Ihminen on siis maailmassa pelkkä havaitsija, joka ei tee mitään. Jopa Geulincx sai aikaiseksi teoksensa vain siksi, että Jumalaa syystä tai toisesta huvitti kirjoittaa ne hänen kädellään ja sulkakynällään.

Tällä käsityksellä on merkittäviä seurauksia etiikan ja erityisesti oikeusfilosofian alueella. On tuskin perusteltua tuomita ihmisille rangaistuksia siitä, että Jumala on valinnut toimia heidän kauttaan. Geulincxin mukaan esimerkiksi murhassa on kyse siitä, että ihmisen sielu haluaa murhata ja Jumala päättää toteuttaa tämän murhan. Näin ollen kukaan ihminen ei ole todella vastuussa mistään, koska ei kykene todella tekemään mitään tai edes kommunikoimaan halujaan muille ihmisille ilman Jumalan tahallista osallistumista. Toisaalta ihmisillä ei ole myöskään muita vaihtoehtoja kuin tuomita asioita siten kuin Jumala sallii, joten oikeusfilosofiset implikaatiot jäävät lopulta hyvin merkityksettömiksi. Kuten muuten kaikki muukin. Geulincxin mukaan hänellä ei ollut minkäänlaista olemassaoloa tai identiteettiä muutoin kuin Jumalan kautta, joten kuolema on merkityksetön. Niin merkityksetön, ettei Geulincxin oman kuoleman päivämäärää edes vaivauduttu merkitsemään muistiin.

Geulincx ei teoksissaan esittele perusteita väitteilleen, mutta ei siitä ei voi syyttää häntä, vaan Jumalaa. Sittemmin Nicolas Malebranche plagioi Geulincxin okkasionalistisen kausaliteettimallin pitäen sitä ilmeisesti mielekkäänä. Ajatusmalli on tullut tunnetummaksi Malebranchen kautta, koska useammalla ihmisellä on kartesiolaisin termein ilmaisten tarkempi ja selkeämpi idea hänen kuin Geulincxin nimen ääntämisestä.

Viitteet

Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Arnold Geulincx.


  1. "[lyhyt veltto limayskös]öölingks"
  2. Lat. Cartesius, mistä nimi kartesiolainen, joka kieltämättä sopisi hyvin sisätautidiagnoosiinkin.
  3. Ei alle 12-vuotiaille lapsille eikä raskaana oleville naisille (tai miehille). Keskustele teologian ammattilaisen kanssa ennen käytön aloittamista, jos haluat välttää pakkomuuton Alankomaihin.
  4. Missä muuallakaan?
  5. Paitsi jos se tuli hajustetussa kirjekuoressa naiselta, mieluiten kuninkaalliselta.