Anu Palosaari

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Anu Palosaari, olet suorasukainen blogikirjoittaja ja kerrot punnitsevasi asiat Suomen kansan edun kannalta. Oletko sitä mieltä, että Suomessa on helpompi elää, kun kaivetaan vain ihmisten pahimmat puolet esille?”
~Ylen toimittajan täysin puolueeton aloituskysymys eurovaalien 2014 haastattelussa[1]

Anu Palosaari on Sinivalkoisen Rintaman r.p. tamperelainen varapuheenjohtaja. Toisin kuin pj. Olavi Mäenpää, Palosaari osaa televisiohaastattelussa vaikuttaa poliitikkoviiteryhmässä verraten tasapainoiselta henkilöltä. Joko itse Mäenpää, tai vaihtoehtoisesti ainakin Palosaari on oivaltanut tämän ja suostutellut henkilökohtaisin keinoin Mäenpään väistymään julkisista esiintymisistä pidemmällä puolueen historiassa.

Poliitikko Palosaari aiheuttaa kohua tämän tästä puolustaessaan heltiämättä niiden perusoikeuksia, joilta ne ovat vaarantuneet, ja heidän, jotka ovat luonnollisista syistä heikommassa asemassa, kuten lapset. Palosaari on siviiliammatiltaan erotiikka-alan yrittäjä. Hän opiskelee yleistä historiatiedettä ja on aina kannattanut partioaatetta.[2]

Palosaari on myös Demokratia ry:n puheenjohtaja ja entinen Vihreiden ehdokas.[3][4]

Naziflag.gif
Natsit rakastavat tätä artikkelia.
Naziflag.gif
Jalot germaanit rakastavat tätä artikkelia.
Wikipedia-logo-en.png
Bruuu-hhuuu-hu-uttokansantulo! Wikipedian niin kutsutut "asiantuntijat" eivät ole kirjoittaneet tästä aiheesta (vielä) yhtään mitään!


Elämä

Anu Palosaaresta olisi voinut tulla ammattiurheilija: hän kirjoitti ylioppilaaksi Suomen ensimmäisestä urheilulukiosta ja hänellä on SM- ja maajoukkuemitaleitaselvennä.[2]

Mielipiteitä

Rasismi

Palosaaren mukaan maahanmuuttajat tarvitsevat Suomessa eniten rasismin vastaista kasvatusta. Hän huomauttaa asenteiden kantaväestöjä samoin kuin naisiakin kohtaan kulkevan ”isältä pojalle”, olevan luonteeltaan kulttuurista. Palosaari siteeraa häiriköivien maahanmuuttajien puolustuksia: ”Suomi on vapaa maa. Saamme tehdä mitä huvittaa” ja esittää, että ilman suvaitsevaisuuskasvatusta asennoidutaan voimakkaan kulttuurishokin jälkeen tulkitsemaan läntinen vapaus ”oman käden oikeudeksi”.

Palosaari huomioi median kaunistelevan, jopa vääristelevän otteen kansallisuuksien välisiin eroihin. Kun kyseessä on etnisen vähemmistön jäsen, puhutaan ’Suomen kansalaisesta’, vaan kantasuomalaisen tapauksessa ’suomalaisesta’.[5] Tähän voisi lisätä, että liekö käytäntö jopa jonkinlaista paluuta 1800-luvun rasistisiin biologisiin teorioihin? ’Suomalainenhan’ on nimittäin myös etninen määrite. Näin alemman rodun edustajilta kielletään kansalaisuus ja kansalaisoikeudet.

Palosaari kauhistelee eikä voi hyväksyä sellaisia tapauksia kuten erästä joukkoraiskausta, jossa arabikaksikko saattoi huomattavan nuoren uhrinsa siunattuun tilaan, mutta näistä kahdesta perusteesta huolimatta tapauksesta ei uutisoitu – Suomessa kun ollaan. Hän muistuttaa meitä siitä, että median ”kuuluisi sensuurista vapaassa, humanistisessa yhteiskunnassa kertoa totuus” eikä ”fasisitis[ien] [sic] diktatuuri[en]” tiedotusvälineiden tavoin vaieta[6] – muistanemme Pravdan (emmekä nyt tarkoita meidän Pravdaamme) käytännön keskittyä vain jaltalaisten pienviljelijöiden verotuloihin harhauttaakseen kansansa huomion pois neuvostosysteemin epäkohdista!

Islam

»Edelleen olen sitä mieltä, että Tukholmassa voisi alkaa ampumaan rauhanrikkojia kovilla. Kun kerran tuovat "sivistystä" tänne pohjolaan, miksei annettaisi heille sitä "sivistystä" takaisin?? Muslimia pitää kohdella kuten hän kohtelee sinua, silloin asia menee jakeluun. Muslimi ei ymmärrä kristillistä paatosta "tasavertaisuudesta" ja "toisen posken kääntämisestä" jne. Muutama kymmenen ruumista ja loput putkaksi muutetulle jalkapallostadionille tms. asioita miettimään ja "kuulustelu" pystyyn. Voi olla että sitten ovat pojat kiltisti vähän aikaa. En ymmärrä miksei historiasta voi ottaa oppia: Kolmannessa valtakunnassa ainakin osattiin yhteiskunnan militarisoiminen. Sieltä voi ottaa mallia nyt, että miten homma hoidettiin. Yhteiskunnan turvaaminen kai pitäisi olla se pääasia. Nyt ei näytä menevän Ruotsin pojilla homma niin kuin Strömssöössä.[7]»

Yllä oleva on Palosaaren toukokuun 2013 Tukholman tiimoilta julkaisema Facebook-päivitys, jonka vuoksi poliisi otti häneen yhteyttä. Tämän myötä Palosaari huvittuneena totesi aivan oikein, että hänestä on jo kehittynyt mielipiteiden taparikollinen. Hän ei kuitenkaan taivu pakkovallan edessä, vaan voi kuitenkin sanoa

», että minä en vaikene koskaan. Sen tiedostaminen, että Suomessa on lähdetty tällaiseen politiikkaan mukaan, saa minut hiomaan sanan säilääni entistä terävämmäksi. Tulevaisuudessa ne, jotka näitä rikosilmoituksia tehtailevat saavat niitä tehdä joka kerran kun sanon mielipiteeni - mikä ei istu mielipidediktatuurin muottiin - ja minä juoksen sitten kertomassa poliisillekin mielipiteeni. Katsotaan kumpi kestää kauemmin, minä vai nämä rikosilmoitusten tekijät. En puutu tässä nyt siihen, mitä tällainen maksaa, enkä siihenkään, mitä kaikkea muuta sillä rahalla saisi aikaiseksi: tässä maassa kyllä tulevia eerikoita, ryöstettyjä vanhuksia, raiskattuja naisia riittää, mutta nämä pölyttyvät mapeissa niin kauan kuin poliisi käyttää resurssinsa mielipiderikollisiin.

Opiskelen historiaa historian kandidaattiohjelmassa Tampereen yliopistossa tarkoituksenani valmistautua historiantutkijaksi. Eli painettua sanaa minulta voi joku päivä odottaa ilmestyväksi. Aika näyttää, tuleeko minusta tai jostakusta muusta sukupolveni teräväsanaisesta Suomen Salman Rushdie. Rushdie tuomittiin omassa maassaan[8] kuolemantuomioon romaanistaan "Saatanalliset säkeet". Kuolemantuomio voisi Suomessa tarkoittaa symbolista lynkkaysta, mutta voi sen tulkita tulevaisuudessa konkreettisestikin fatwan langettamisena - jos muslimien maahanmuutto jatkuu ja kasvaa vielä isommalla volyymilla - ai niin, siitähän tästä oli alunperin puhe, maahanmuuttajien taparikollisten mellakoinnista[7]»

Sananvapaus

Anu Palosaari sai sakot.[9]

Kyllä, 13. helmikuuta 2014 Pirkanmaan käräjäoikeus katsoi Palosaaren kirjoituksen neekeristä ja suomalaisesta naisesta kiihotukseksi kansanryhmää vastaan.[9] Ei Palosaari tästä lannistunut, vaan julkaisi uuden blogikirjoituksen vandaalista ja suomalaisesta naisesta; sisältö on oleellisesti sama.[9] Kysymys kuuluukin: jos näin vähällä muutoksella voi mennä lain porsaanreiästä, onko koko rikosnimike oikeudenmukainen?

Alkuperäinen kirjoitus löytyy yhä archive.today-sivustolta automaattisesti arkistoituna[10] – sieltä Suomen lainsäädäntö ei sentään ole voinut sitä poistaa.[11] Kirjoittajat vastaavat tuomioon kuten heidän militantti itsekunnioituksensa vaatii: ”tottelemme”, ja lainaavat tässä ’vandalisoitua’ versiota. Vaikka heidän täytyisikin lisätä, että sakkorangaistus on täysin epäoikeudenmukainen. Blogikirjoituksessa vandaali-sanojen taustaväri on punainen.

»Missä ovat suomalaisten naisten oikeudet?

Vandaalit levittäytyvät maapallon joka kolkkaan YK:n agenda 21:n määräämänä. Samaa voidaan sanoa myös Uuden Maailman Järjestyksen nimissä - nämä lienee kaksi samaa asiaa.

Vandaaleille on annettu kaikki oikeudet.

Samalla meiltä on viety oikeus edes kutsua heitä vandaaleiksi.

Sanon tässä kirjoituksessa monta kertaa sanan "vandaali". Innokkaimmat voivat tehdä niin monta tutkintapyyntöä kuin jaksavat. Vastaan jokaisesta sanomisestani. Ihmisiä ei voi kieltää puhumasta. Me erotamme ihmiset toisistaan sen perusteella miltä he näyttävät. Toiset ovat pitkiä, toiset lyhyitä, toiset hoikkia, toiset paksuja - toiset valkoisia, toiset mustia. Milloin meiltä kielletään kaikkien näiden ominaispiirteiden ääneen sanominen vain siksi, että joku loukkaantuu niiden ääneen sanomisesta? Sana "vandaali" on ikivanha. Jossain vaiheessa vaan joku keksi, että se on halventava. Ei se oikeasti ole, katsokaa vaikka Rooman valtakunnan historiikkia.

Pari vandaaliteiniä raiskasi nuoren tytön pari vuotta sitten Helsingissä. Innokkaimmat uuden maailmanjärjestyksen kannattajat tyhmyydessään puolustelevat vandaaleita sillä, että kyseessä on vain teinien tempaus ja ymmärtämättömyys. Ainakaan suomalaiset teinit eivät ole tempaisseet mitään vastaavaa. Sen sijaan vandaalit kyllä tempaisevat tällaista useinkin - joukkoraiskaus. Suomalaiset (teinit) eivät joukkoraiskaa. Suomalainen raiskaaja häpeää tekoaan, eikä perustele facebook-ryhmiä tekonsa kunniaksi.

– –

Palataan takaisin 70-luvulle: taistellaan naisille oikeudet takaisin. Taistellaan naisille oikeus turvalliseen elämään. Taistellaan naisille oikeus kulkea rauhassa omassa kaupungissaan iltaisin. Taistellaan heille oikeus kulkea lempipuiston läpi pimeälläkin. Taistellaan heille oikeus tulla kohdelluiksi ihmisinä, ei kunniapalkintoina - omassa maassaan. Kerrotaan ihmisille näistä vandaaleiden hirmuteoista - jos emme kerro, yhä useampi nuori tyttö ja nainen on vaarassa tulla raiskatuksi omassa maassaan, omassa lähiössään. Ensi kerralla se voi olla sinun tyttäresi, sinun vaimosi tai siskosi. Kuka tahansa, mielivaltaisesti. Vandaalit suhtautuvat vääräuskoisiin naisiin kuin koiriin. Tämän määrää heidän uskontonsa ja sukuperimänsä. Vääräuskoisilla ei ole mitään arvoa vandaaleiden silmissä ja mielissä, he ovat pelkkä mielitekojen tyydytyksen kohde. Kukaan muu kuin me tavalliset ihmiset ei tätä kerro, me, joilla on tietoa - ei media, ei poliitikot, ei viranomaiset. He uhraavat oman kansansa, omat naisensa vandaaleille. Omassa maaassaan. Tämä on sensuurinalaista tietoa. Siitä huolimatta - taistellaan oikean tiedonvälityksen, ihmisoikeuksien ja väkivallan ehkäisyn puolesta.

Palataan takaisin 60-luvulle. Nostetaan nyrkkiin puristettu käsi ylös merkiksi ylpeydestä omasta rodusta. Tehdään kuten Meksikon olympiakisojen musta olympiavoittaja teki sadan metrin finaalin jälkeen olympiapalkintokorokkeella: käsi ylös, joka haluaa rasismin valkoista rotua kohtaan loppuvan nyt.
Noustaan rasismia vastaan. Tällä vuosisadalla rasismi nostaa uudelleen päätään. Nostetaan käsi ja noustaan valkoisen rodun ja valkoisten oikeuksien puolesta.[9]»

28. helmikuuta 2014 Palosaari purkaa sydäntään tuomion vuoksi:

»Postmoderni maailma on opetettu reagoimaan juutalaisten modernin ajan lopulla kokemaan pahaan empatialla. Varmaan jokainen siitä johtuen osaa ymmärtää, tai ainakin kykenee antaa ymmärtää ymmärtävänsä [(sananvapaus)rangaistuksen pelossa], miltä juutalaiselta on mahtanut tuntua seistessään tämän lipun edessä.

No minusta tuntuu tällä hetkellä aivan samalta. Ehkäpä olisi liioiteltua sanoa, että siinä lipussa edessäni lukisi "Finnische Ghetto Polizei", koska kaikki suomalaiset eivät ole, eivätkä tule kokemaan, samaa kuin minä. Mutta toisaalta ei kaikkia juutalaisiakaan tapettu toisen maailmansodan aikana, vaikka ehdottomasti kaikkia, ketkä jäivät Eurooppaan, vainottiin (virallisen historiankirjoituksen valossa). Siinä kohtaa Euroopan Unioni jatkaa natsisaksan perinnettä viholliskuvien luomisessa: paha, ahne, pahalta haiseva jutku. Kaikki vika kaikkeen oli "jutkuissa". Unionin miehet ja naiset sen sijaan näkevät kaikkialla ääriliikkeitä, niistä pahimpana luonnollisesti rasismi. Paha, heikkolahjainen, roskasakkilainen rasisti. Paha, ahne, pahalta haiseva jutku. Kaikki vika kaikkeen on [Unionin miesten ja naisten mielestä] rasisteissa.»
(molemmat hakasuljemerkinnät alkuperäisessä)

Palosaari haistaa näytösoikeudenkäynnin, ja sen haju on vahva ja pistävä.

»Tunnen olevani kuin koskaanpäättymättömässä saippuaoopperassa nimeltä "Natsiperformanssi".[12]»

Eikä tämä ollutkaan ensimmäinen kerta, kun virallinen establishmentti sensuroi Palosaaren julkaisuja, minkä jälkeen oikeus langettaa sakon kunnianloukkauksesta tai kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Jopa lastensuojelun kritisoimisesta hän on saanut tuollaisen tuomion, vaikkei tässä ole mitään järkeä. Palosaari kirjoittaakin bloginsa sivuun kiinnitetyssä ilmoituslokissa elegisesti:

»6. lokakuuta 2013: demokratiaa, johon minä Suomessa synnyin, ei enää ole. Niinpä parlamentaarisin keinoin on turha kuvitella vaikuttavansa mihinkään.[13] Valta on saastunutta, ja minä en halua liottaa käsiäni siinä.[14]»

Holokausti

Palosaari arvostelee toisen maailmansodan tutkimuksen yksipuolisuutta. Hänen mukaansa

»[m]ikäli holokaustimuseo tekee "tutkimusta" holokaustista, se on sama kuin jos uusnatsit kirjoittaisivat "kansallissosialismin ylivertaisen historian" ja väittäisivät sen olevan neutraali, objektiivinen tutkimus.[15]»
(kursiivit alkuperäisessä)

Palosaari kertoo historian opiskelijana, että tieto yli 42 000 vanki- ja tuhoamisleiristä sodassa ei sinänsä ole yllättävää, sillä sota tuottaa aina vanki- ja keskitysleirejä. Kukaan ei kuitenkaan sodi yksin. Natsikortti on nakattu karrikoiden ”viimeisen kerran”, sillä

»[p]ankkiirien ja velkarahan hallinnoimalla Euroopalla, Yhdysvalloilla, ja koko maailmalla alkaa olla hätä - sen verran paljon tietoisuus pankkien orjuuttamista hallituksista, valtioista ja kaikista niiden yksittäisistä kansalaisista on levinnyt ihmisten keskuuteen. Tosiasia on, että toisen maailmansodan jälkeen voittajavaltiot jatkoivat siitä, mistä Saksa koetti eroon päästä: ihmisten orjuuttamisesta rahan avulla. Nyt elämme siis siinä kauhuskenaariossa, mistä Kolmas Valtakunta koetti Eurooppaa varoittaa.[15]»

»Hauska ajatusleikki: mikäli natsien alistamis- ja tuhoamiskeskuksia olisi ollut 42 000 kappaletta, niin silloinhan noita keskuksia on ollut Saksan jokaisessa kaupungissa ja kunnassa useita satoja tai peräti tuhansia - riippuen toisen maailmansodan aikaisen Saksan kaupunkien ja kuntien määrästä. Mielenkiintoista.[15][16]»

Naisten oikeudet

”Väitän, että missään muualla maailmassa ei nainen ole yhtä alistettu kuin länsimaissa.”
~Anu Palosaari 10.8.2010[3]

Prostituoitujen asema

”Entä jos annettaisiin seksityöntekijöiden päättää asioistaan ihan itse sen holhoamismentaliteetin sijaan, jota naispäättäjämme heille tarjoavat?”
~Anu Palosaari[17]

Palosaari on taipumaton prostituoitujen oikeuksien puolustaja. Hän näkee prostituutiota käsittelevän keskustelun ensisijaisena myrkyttäjänä ei-prostituoidut naiset, joilla on otsaa puhua kuin kokemuksesta. Palosaari on itsekin ollut – siitä asti, kun kypsyi virallisen totuuden mukaan kunniallisiin ammatteihin: puhelinmyyjän ja viskinmyyjä-promotytön – ihan oikea huora,[17] mutta vain valitsee puhua ”erotiikka-alasta”. Seksityö antaa Palosaarelle vapauksia eikä vaadi mitään, mikä osoittaa hänen kyvystään tuntea vahvuutensa, eikä seksialalle päätyvän myöskään tarvitse olla seksuaalisuudeltaan ylikorostunut tai mitenkään sairas, vaikka kenenkään vaatimatta sattuisikin olemaan tarjottavaa sillä saralla; varapuheenjohtaja vertaa prostituutiota sairaanhoitajan työhön ilman vaaratilanteita.[17][18]

Naisjohtajien asema

Palosaari kannattaa naisten poistamista päättävistä asemista, koska poikkeusyksilöitä lukuun ottamatta kuukautiskierto ja hoivaviettiin kuuluva toisten ihmisten kontrollointipakko epäpätevöittää naisen.[17]

Euroopan unioni

Palosaaren mukaan Suomessa on vaiettu toista maailmansotaa edeltävästä asenneilmastosta: hän viittaa tavallista avoimemman veteraanin todistukseen, että täällä oltiin tuolloin oikeasti kovin saksanmielisiä ja natsimyönteisiä.[19] Sodan[20] päättymisestä tähän päivään on jatkunut ns. denatsifikaatio, informaation ”puhdistus” ja totuudesta vaikeneminen tässä suhteessa niin Suomessa kuin kaikin tavoin koko Euroopassa. Ja poikkeuksena tähän on Euroopan unioni.[19] Emme me voi nähdä, mitä seurauksia meille tulee EU:sta, joka

»pystyy nyt toteuttamaan natsihallinnolle ominaista politiikkaa kaikessa rauhassa, koska kukaan ei enää muista (tiedä) yhteistä menneisyyttä todenmukaisesti ja realistisesti - eikä siten pysty siitä mitään oppimaan.[19]»

Tässä me siis näemme sodan voittajien nerokkaan kärsivällisen strategian, jonka lopullinen päämäärä on maanosan laajuinen natsifikaatio ja demokratian kuolema! Voittajat kirjoittavat historian ja sodassa rajoja ylittävät molemmat puolet.

Liittovaltiokehitystä Palosaari kertoo mahdollisesti Euroopan parlamenttiin päästyään vastustavansa puuttumalla vihapuheen määritelmiin.[1]

Kirjallisuus

Palosaaren lempirunoutta ovat Kalevala, jota hän aina siteeraa tai mainitsee (Das Nationalepos der Finnen) saksaksi, Edgar Allan Poen ”The Raven” sekä äärioikeistoidoli Pablo Nerudan ”Oodi kissalle”.[14]

Antiikki ja valtajärjestelmät

Palosaaren mukaan antiikin Kreikassa, jossa demokratia oli otettu käyttöön, naisten valta ei kasvanut vaan väheni. Militantissa Spartassa, Ateenan demokratiasysteemin ja sen kansalaisen käsitteen puutteessa, sen sijaan vallasta jopa kolme viidesosaa oli vapailla[21] naisilla. Ateenan kulttuuri ei juuri kehittynyt demokratian installaatiosta:

»Demokratia syntyi myyttien ja tarujen hallinnoimaan antiikin helleeniseen maailmaan, missä nykyajan "jumalat"; julkkikset, tosi-tv, elokuva ja muu populäärimaailma korvautui jumaltaruilla, jumalilla, myyteillä, sankareilla ja hämärällä, kirjoittamattomalla menneisyydellä,. [sic][22]»

Lopulta demokratia varapuheenjohtajan katsomuksessa ”taitaa pohjimmiltaan olla ihmisen luoma toivekuva, jostain 'miten asiat olisi ihanteellista hoitaa'”. Hän ei vedä johtopäätöksinä moraalisia vaatimuksia tai arvostelmia, eli toisin sanoen Palosaari ei julistaudu nykyajan suomalaiseksi prospartiaaniksi. Kuten parhaiden bloggareiden kohdalla aina, hänenkin raapustuksensa saa jokainen tulkita kuten haluaa.[22]

Viitteet

  1. 1,0 1,1 https://www.youtube.com/watch?v=23gRQe0w7cg
    tai
    http://areena.yle.fi/tv/2260038
  2. 2,0 2,1 http://anupalosaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
  3. 3,0 3,1 http://uusiviesti.blogspot.fi/2010/08/anu-palosaari-vihrea-muslimi.html
  4. ”Suomalaisten käymä keskustelu maahanmuutosta, ja etenkin pakolaisten määrästä on naurettavaa, alentavaa ja yksipuolista. Suomalainen ”maahanmuuttokritiikki” on valepukuun naamioitua muukalaisvihaa.”Anu Palosaari 24.3.2010.
  5. http://anupalosaari.blogspot.fi/2013/05/suomen-kansalainen-tarkoittaa-mamua.html
  6. http://anupalosaari.blogspot.fi/2012/07/joukkoraiskaus-ja-raskaaksitulo.html
  7. 7,0 7,1 http://anupalosaari.blogspot.fi/2013/06/mielipiderikollinen.html
  8. Kuolemantuomion langetti Iranin islamilaisen tasavallan korkein johtaja ajatollah Khomeini; intialaissyntyinen Britannian kansalainen Rushdie ei ole koskaan edes käynyt Iranissa. "Omassa maassaan", romaanin Saatanalliset säkeet julkaisumaassa Britanniassa ei Rushdie ole mitään tuomiota ko. kirjasta saanut. Kaikki yksityiskohdat siis päin persettä: tältä pohjalta on hyvä tähdätä historiantutkijaksi.
  9. 9,0 9,1 9,2 9,3 http://anupalosaari.blogspot.fi/2012/04/neekeri-ja-suomalaiset-naiset.html
  10. http://archive.today/yX5aO
  11. Kansainvälinen oikeuskin on siis meidän tuomioistuimiemme kanssa eri mieltä.
  12. http://anupalosaari.blogspot.fi/2014/02/natsiperformanssi.html
  13. Palosaari kuitenkin pyrki europarlamentaarikoksi vuoden 2014 vaaleissa.
  14. 14,0 14,1 http://anupalosaari.blogspot.fi/
  15. 15,0 15,1 15,2 http://anupalosaari.blogspot.fi/2013/03/holokausti-tutkimusta.html
  16. http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_cities_and_towns_in_Germany
  17. 17,0 17,1 17,2 17,3 http://anupalosaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/124784-naiset-pois-paattavista-asemista
  18. Paitsi ehkä asiakkaille, toim. huom.
  19. 19,0 19,1 19,2 http://anupalosaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/126409-vaiettua-historiaa-ja-suomalaisia-ss-miehia
  20. Palosaaren sanoin ”hävityn sodan”
  21. Seuraten tosin spartalaista vapauskäsitystä, jossa kansalaisen oli pakko omistaa elämänsä sotilaskoulutukselle.
  22. 22,0 22,1 http://anupalosaari.blogspot.fi/2013/12/ateenan-myytti.html