Antti Rinne

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sen näkee naamasta, kun lakkaa saamasta edustajanpaikkoja.

Antti Rinne (s. 3. marraskuuta 1962) on SDP:n puheenjohtaja toukokuusta 2014 alkaen. Rinteen kredenssi rakentuu puolueen kaunaisimman ja jäykkäniskaisimman, sosiaalisesti lahjattomimman AY-pikkudiktaattorisiiven horjumattomalle uskolle. Jutta Urpilaisen kuuden vuoden loisteliaiden torjuntavoittojen sarjan jälkeen jopa veemäisenä lakko-Machiavellina tunnettu Rinne oli niin varteenotettava vaihtoehto, että hänet valittiin Seinäjoen puoluekokouksessa 9.5.2014 uudeksi työtaistelujohtajaksi huimalla 14 äänen voittomarginaalilla. Puheenjohtajakampanjassaan Rinne teki avauksia mm. esittämällä, että valtio voisi ruveta rakentamaan ihan vaan uusia tehtaita, kun sillä sitä rahaakin on, ja avautumalla iltapäivälehdille painonpudotusnikseistään. SDP:n kannatusta Rinne on tosin pudottanut vielä ruumiinmassaansakin tehokkaammin.

Ammattiyhdistysliikkeessä uransa tehnyt Rinne tunnetaan erityisesti siitä hyvänä tiimipelaajana, että hänellä on tapana peluuttaa palkansaajajärjestöjä toisiaan vastaan rohmutakseen etuisuuksia omalle porukalleen muiden kustannuksella. Tätä kutsutaan AY-liikkeen piirissä vasemmistolaisuudeksi. Rinteen kestosuosikkeja ovat lakolla uhkaaminen ja suomalaiseksi traditioksi muodostuneet laittomat lakot. Tapana on myös vuotaa sisäpiiritietoa julkisuuteen ja laskuttaa liittoa samoista työmatkoista kahteen kertaan.

Rinne nousi pj-valintansa jälkeen hallitukseen vankalla valtakunnallisella politiikkakokemuksella: hän oli ollut kerran joskus viisitoista vuotta aiemmin ehdolla eduskuntavaaleissa. Rinteen korkein saavutus julkisessa päätöksenteossa oli ministerinpestiin saakka paikka Mäntsälän kunnanvaltuustossa murskaavalla 107 äänen kannatusmassalla, ja tästä asemasta hän nousi suoraan varapääministeriksi 6.6.2014. Rinne lupasi puheenjohtajakampanjassaan ottaa kovemman linjan oikeistolaisuudeksi määrittelemäänsä kompromissipolitiikkaa kohtaan, ja uhkasi asettaa SDP:n ministerit lakkoon, jos heidän vaatimuksiinsa ei hallitusyhteistyössä suostuttaisi. Tosin kannanottojen lieventäminen alkoi noin 45 sekunnin sisällä siitä, kun Rinne huomasi tulleensa valituksi SDP:n johtoon.

Antti Rinne vierailulla Olkiluoto III:n työmaalla.

Hallituksessa Rinne sai aikaan lähinnä sättäämistä, mikä sopi hallituksen yleislinjaan. Vuoden 2015 eduskuntavaalikampanjaa Rinne vauhditti julistautumalla äijäfeministiksi yritettyään tätä ennen parhaansa mukaan vieraannuttaa puolueen naistoimihenkilökannattajat. Vaalitenteissä Rinne hikoili ja änkkäsi kuin ainakin ihminen, joka ei ole tottunut vastaväitteisiin. Hän ei tunnistanut kysyttäessä hallituksen omia linjauksia, ja Carl Haglundin kaltainen ylipukeutuva nulikka pyyhki hänellä vaivatta vaalistudion pöytää (joka ratkesi Rinteen painosta). Tällaisten insidenttien vuoksi Rinne paneutuikin vaalikampanjan myöhemmässä vaiheessa kiusaantuneeseen mökötykseen. Rinteen johdolla SDP onnistuikin vaaleissa vetämään jälleen kerran kaikkien aikojen pohjalukemat Nikolai II:n valtakaudesta lähtien. Vaalien jälkeen alkoi tappion syiden analysointi, ja kaikkeen syylliseksi paljastui edellinen puheenjohtaja Urpilainen, joka oli pakottanut Rinteen sönkkäämään asiantuntemattomasti tiedotusvälineiden eteen. Hallitustunnustelujen aikaan Rinne kävi EU-kokouksessa sopottamassa slovakialaiselle kollegalleen (koska todistettavasti juuri kukaan Suomessa ei jaksa kuunnella hänen jupinoitaan) varmaa tietoa siitä, että Urpilainen kampanjoi syrjäyttääkseen hänet puolueen johdosta. Tällainen tarkoitukseton, ämmämäinen juoruilu, joka ei voi mitenkään olla tulematta nololla tavalla ilmi, muodostaakin Rinteen äijäfeminismin ytimen.

Kumma kyllä Rinteen näytöt eivät riittäneet, ja SDP sivuutettiin tylysti hallitustunnusteluissa. Oppositiossa Rinne päätyi välittömästi luovuttamaan henkisen johtajuuden pikkupuolueille ja on keskittynyt lähinnä lakaisemaan itsensä ja Urpilaisen välistä riitaa maton alle, missä on auttanut omien jees-miesten junailu kaikkiin keskeisiin tehtäviin. Ikimasentuneen oloinen Rinne ähmyilemässä maankuululla ulosannillaan hermostuneita kommentteja onkin jo niin tuttu näkö- ja kuulokuva, että moinen sulautuu uutisvirran huomaamattomaksi osaksi sujuvasti kuin SDP:n aktiivijäsenistö hautuumaiden multiin. Rinne on pyrkinyt nostamaan profiiliaan pääministeri Juha Sipilän käärmepyssyhankkeekseen ottamansa ns. yhteiskuntasopimuksen epäonnistuttua kokoamalla parlamentaarisista ja ulkoparlamentaarisista (SAK) demareista demarityöryhmän, joka neuvottelee omaa vaihtoehtoa hallituksenkin käyttöön. SDP:n tyyliin luonnos on valmistumassa kuukausitolkulla liian myöhään eikä kiinnosta ketään.

Retoriikka

Lyhytkin altistus riittää, ja taas on Suomessa yksi sosialidemokraatti vähemmän.

Rinne tunnetaan taidokkaasta ulosannistaan ja mestarillisesta elokuutiostaan, tai ainakin liemikuutiostaan. Hän hyödyntää puhujanlahjojaan ja luontaista karismaansa matkalla suomalaisten kalkkeutuneisiin sydämiin. Näytteitä Rinteen retoriikasta:

»Ämäh-ärp äppän-äppän – me, öh, me-me soto, soti, sotokro, sosikrateissa ole-olemme sillä linjalla, että ...örhöh öp öp öp hrrmh sssuomalaisen yht-yht-yht-yht-yht-yhtskunnan koro kork kokonaisetu öröp pöp ööf.»

»Yyyy mahdottomomomiakin öäräöö vovoi-voi tahdolla ja öyöyööäär teko-teon-tekotavo-teoilla, kin, teoilla-kin, ööh, teoilla, muuttaaaa-ah ah-mahdolliseksekskes-mahdollisissiseksissiksi.»

Rinteen ajattelu on yhtä selkeää kuin hänen ulosantinsa. Tiettävästi Rinne on harjoitellut retoriikkaansa Demostheneen metodilla, muttei koskaan muistanut sylkeä kiviä pois. Rinne on suosittu äänikirjojen lukija, sillä hänen parissaan kertomukseen tulee todella paneuduttua. Esimerkiksi Veijo Meren Manillaköysi kestää Rinteen lukemana yli yhdeksän tuntia, missä ajassa ehtii miettiä vakavasti romaanin asetelmia ja työväenliikkeen tulevaisuutta.

edeltäjä:
Jutta Urpilainen
Suomen valtiovarainministeri
20142015
seuraaja:
Alexander Stubb

Antti Rinne Hikinewseissä

20.04.2015 SDP:n somekampanja jakaa lohturuokareseptejä
10.05.2014 Hätäkeskus tiedottaa: Seinäjoen karhu valittu SDP:n johtoon


Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.