Antti Kaikkonen

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sandglass vermin .svg Päivitystä kaivataan!
Tämä artikkeli ei ole ehkä paskaa, mutta se kaipaisi kipeästi päivittämistä.
Ole siis reippaampi kuin se, joka lisäsi tämän laatikon tähän, ja tuo artikkeli tähän päivään.
Antti Kaikkonen pitää huolta ulkonäöstään meikkipuuterin ja huulipunan avulla.

Antti Kanki Piikkivuosi Kaikkonen (s. 14. helmikuuta 1974) on tuusulalainen balettitanssija, Nuorisosäätiön kansanedustaja, valmistumaton opiskelija ja puoluerahoituksen solmukohta. Hänet tunnetaan kankeasta liikehdinnästään, kankeasta muististaan, joustavasta moraalistaan sekä valmiudestaan avautua naistenlehdille yksityis- vaan ei työasioistaan. Hänen merkittävin saavutuksensa on roikkuminen mukana Tanssii Tähtien Kanssa -satiirissa paljon pidempään kuin lahjat olisivat sallineet. Pitkälti samaa hän on tehnyt kansanedustajan tehtävissään. Kaikkonen toteuttaa henkilökohtaisessa elämässään punamultapolitiikkaa: hän on naimisissa SDP:n kansanedustaja Satu Taiveahon kanssa. Avioparin 27 000 aikakauslehtihaastattelun mukaan politiikan ei anneta tulla suhteessa väliin, vaan kumpikin kähmii ja kahmii omaehtoisesti.

Kaikkonen seurasi Nuorisosäätiön johdossa toista kankeaa ja huonomuistista, niinikään roskaviihdejulkisuudessa itselleen nimeä tehnyttä keskustavaikuttelijaa Matti Vanhasta. Nuorisosäätiö on tunnetusti verovapaa yleishyödyllinen säätiö, jonka tavoitteena on auttaa vähävaraisia nuoria tukemaan vähälahjaisia poliitikkoja. Säätiön keskeisintä toimialaa on valtakunnan lahjattomimpien poliitikkojen kampanjoinnin ja elämisen tukeminen. Säätiöllä on tiettävästi yhteyksiä Illuminatiin, Hizbollahiin ja Milla Magiaan. Kaikista epäilyksistä huolimatta Kaikkonen on hoitanut kaikki kunniavirkansa kunnialla. Hän on osoittanut kokouspalkkioiden perusteella arvioiden erikoislaatuista ahkeruutta pitämällä kokouksia noin puolen minuutin välein. Nuorisosäätiön puheenjohtajana Kaikkonen päätti jakaa vaalitukirahaa lupaavalle Antti Kaikkonen -nimiselle ehdokkaalle kunnallis-, eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa sekä Tanssii Tähtien Kanssa -lobotomiaohjelman katsojaäänestyksessä. Kaikkonen havaitsi myös vuoden 2006 presidentinvaalien alla, että säätiön ex-puheenjohtaja Matti Vanhanen oli ilmiselvästi vaalin onnettomin ehdokas, joka näin ollen ansaitsi tukea.

Kaikkonen luopui Nuorisosäätiön puheenjohtajuudesta pikkumaisen, ainoastaan lakiin ja moraaliin perustuvan ajojahdin seurauksena syksyllä 2009. Ikävä kyllä hän on yhä eduskunnassa.

Kaikkonen on valtiotieteen ikuisuusopiskelija. Luonnontieteet, kuten matematiikka, ovat hänelle heikompia osa-alueita. Tämän johdosta hän ei esimerkiksi hahmota eroa 42 000 ja 20 000 euron välillä.

Vanki-Kaikkonen on Kanki-Kaikkosen modernimpi muoto.

edeltäjä:
Jussi Niinistö
Suomen puolustusministeri
20192023
seuraaja:
Antti Häkkänen
Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.