Antoninus Pius

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Antoninus Pius.


Stones 01.svg
Tämä artikkeli kiinnostaa kiviäkin!
ANTONINVS PIVS
Apius2.jpg
Tylsä ja ylpeä siitä
Rooman keisari
vallassa 138–161
edeltäjä Hadrianus
seuraaja Marcus Aurelius & Lucius Verus
syntyi 19. syyskuuta 86
Lanuvium
kuoli 7. maaliskuuta 161
Lirium Lorium
puolue

Titus Aurelius Fulvus Boionius Taedius Arrius Antoninus, joka tunnettiin kollegiaalisesti nimellä Antoninus Pius, oli tylsin ja pitkäveteisin henkilö, joka koskaan onnistui nousemaan Rooman keisariksi. Hänet luetaan Rooman viiteen hyvään keisariin,[1] joista hän oli tylsin ja siis paras. Hän oli kaukonäköinen hallitsija, jonka hallituskausi oli koko prinsipaatin ajan rauhallisin, jonka lisänimi merkitsee ”hurskasta”[2] ja joka kaiken huipuksi kuoli luonnollisesti. On hyvin todennäköistä, että viihdyt paremmin näiden vähemmän pitkästyttävistä keisareista kertovien artikkelien parissa kuin Antoninuksen toivottoman tasaisesta elämästä lukien.

Antoninuksen elontie[muokkaa]

Varhainen elämä[muokkaa]

Antoninus syntyi vuonna 86 Lanuviumissa, joka sijaitsee tylsät 30 km Roomasta kaakkoon. Nykyisin hänen synnyinpaikallaan on huomattava lähiliikenteen bussipysäkki. Antoninus syntyi ikäloppuun senaattorisukuun, joka oli saavuttanut mainetta hämmästyttävällä keskinkertaisuudellaan ja ällistyttävällä ennalta-arvattavuudellaan. Toisin kuin monet aikalaiskollegansa, Antoninuksen esi-isät eivät olleet kuolleet groteskeilla, kivuliailla ja hauskoilla tavoilla edellisessä kappaleessa mainittujen keisarien aikana. Olisi törkeän perusteetonta liioittelua väittää yllätykseksi, että ennen keisariksi nousemistaan Antoninus pyöritteli papyruksia monessa erittäin merkittävässä ja erittäin pitkäveteisessä valtakunnallisessa virassa ilman, että kukaan oikeastaan huomasi häntä.[3]

Keisariksi[muokkaa]

Keisari Hadrianus ilmaisi vuonna 138 halunsa siirtyä eläkkeelle keisarinvirasta voidakseen keskittyä joidenkin keräiltäviksi kelpaavien, postinkulkuun liittyvien juttujen keksimiseen. Kävi kuitenkin niin kuin usein käy, sillä Hadrianuksen huolella ja henkilökohtaisesti valitsema seuraajakandidaatti Aelius Verus potkaisi sandaalillaan tyhjää. Hadrianuksen piti löytää nopeasti tämän tilalle joku täysi-ikäinen mieshenkilö, joka ei ollut murhanhimoinen, umpiperverssi mielipuoli.[4] Hän valitsi ensimmäisen kohtaamansa virkamiehen, jolla oli tapana luetteloida ja aakkostaa talonsa seinään tuherretut piirtokirjoitukset, ja valituksi tuli[5] Antoninus. Nousu keisariksi oli valtava muutos Antoninuksen elämässä – hän kävi siitä lähtien nukkumaan kello kymmeneltä kello yhdeksän asemesta.

Kun Antoninus muutaman päivän kuluttua oli lajittelemassa kotitaloutensa pyykkipoikia koon mukaan, sai hän tiedon, että Hadrianus oli kuollut kampausturmassa ehtimättä keksiä postiin liittyviä keräilykohteita, ns. ”postimerkkejä”. Tämä merkitsi paitsi sitä, että Hadrianus oli haaskannut koko elämänsä, myös sitä, että Antoninus oli uusi keisari.

Ei orgioita, kiitos, minulla on imperiumi johdettavana[muokkaa]

Taas yksi huikaisevan jännittävä päivä Palatinuksella – Antoninus Pius ja Faustina leikkivät ystäviensä kanssa patsaankiillotusleikkiä.

Uusi hallitsijapari asettui Palatinukselle ja vaihtoi ensi töikseen verhot purppuraisista harmaisiin. Antoninus sekaantui moniin skandaalimaisiin toimiin, kuten lauantai-iltaisten himorellestystanssien ja vaimonvaihtokeskiviikon lakkauttamiseen. Rooman vanhoillinen, uskonnollinen väestönosa tuomitsi Antoninuksen törkeän pidättyväisyyden pakanallisten traditioiden vastaisena. Myös jälkipolvien suuri enemmistö on ollut Antoninusta vastaan. Caligula ja Nero olivat murhanhimoisia seksimaanikkoja, ja Elagabalusta on hankala mainita edes samalla sivulla Antoninuksen kanssa, mutta ainakin he onnistuivat lisäämään edes hiukan väriä ja verta historiallisen tapahtumien puuroiseen virtaan.

Piktit piknikillä[muokkaa]

Harvojen hereillä pysytelleiden roomalaisten historioitsijoiden onneksi barbaarit järjestivät Rooman legioonille enemmän jännitystä kuin mitä keisarillisen palatsin tuolileikki olisi ikinä voinut tarjota. Eniten hosumista aiheuttivat Hiberniasta Caledoniaan kahlanneet kelttikahelit, joita pikteiksi kutsuttiin. Nuo sinisiksi maalatut (tai paleltuneet) villi-ihmiset nauroivat päin Hadrianuksen säälittävää vallia ja rynnivät joka perjantai-ilta Newcastlen keskustaan rellestämään.

Moinen hillittömyys ei ollut lainkaan Antoninuksen mieleen, joten hän lähetti muutaman legioonan Pohjois-Britanniaan rakentamaan uuden vallin ja pitämään tatuoidut, melskaavat ääliöt poissa ihmisten ilmoilta.[6] Valli pystytettiin Skotlannin poikki, sillä rakennusmateriaaliksi käytettiin kaikkea paikan päältä löytyvää, lähinnä tyhjiä oluttölkkejä ja rikottuja huonekaluja. Puolustusvalli oli erittäin tehokas siihen asti, kunnes piktit olivat nukkuneet krapulansa pois, minkä jälkeen he repivät Antoninuksen törkyvallin alas paljain käsin (ja hampain).

Vieläkö se on elossa?[muokkaa]

Niin jatkui harmaa aikakausi Rooman valtakunnassa. Kaikki olivat tylsistyneen onnellisia lukuun ottamatta orjia, piktejä ja tietenkin kristittyjä. Kristityt olisivat näet mielellään tulleet vainotuiksi ja surmatuiksi omituisilla tavoilla monituhatpäisen yleisön edessä, sillä sellaista pidettiin hyvänä pelastuksen ja muun sellaisen kannalta. Antoninus sen sijaan jätti kristityt melko lailla omiin oloihinsa, mitä he eivät koskaan antaneet keisarille anteeksi. Lisäksi pakanajumaliin uskoneen ja siitä hyvästä jopa hurskaan maineessa olleen keisarin hyveellinen elämä otti kristittyjä päähän, sillä se ei antanut heille mahdollisuutta käyttää ainoaa kykyään (kummallisilla tavoilla tapetuksi tulemisen lisäksi), moralisointia. Sensijaan juutalaisista Antoninus ei tykännyt, ja hän kielsi kulttuurisidonnaisen perinteisen kehonmuokkauksen. Mutta hän ei ilmeisesti ollut samanlainen fanaattinen antisemitisti kuin Hadrianus, koska Talmudissa hänen nimeensä ei liitetä mitään erityiskirousta.

Edes neljän alastoman nymfin kiehnäystanssi ei saanut Antoninusta jättämään pitkästyttävää palatsiaan. (Juvenaliksen mukaan Antoninuksella oli hyvin karvaiset jalat.)

Antoninus käytti temppelien ja muiden julkisten rakennusten kunnostukseen varat, jotka muut keisarit olisivat ohjanneet orgioihinsa.[7] Hyvin intensiivisen pasianssin peluun ohella keisarilta jäi vielä aikaa seuraajakandidaateilleen varsinkin sen jälkeen, kun hänen rakastettu vaimonsa Faustina oli kuollut sydänkohtaukseen kesken kaleerinupotuspelin. Hän omisti joka päivä useita tunteja Marcukselle ja Luciukselle keskustellen näiden kanssa imperiumin hallinnosta ja parran kampaamisesta. Antoninuksen kiinnostavin piirre onkin, että hän oli järjestyksessä toinen parrakas keisari, ja sai myös nuorukaiset Marcuksen ja Luciuksen viskaamaan omat partaveitsensä roskakoriin. Keisarillisen palatsin tonsorit irtisanottiin.

Antoninuksen kauan odotettu loppu ja perintö[muokkaa]

Säilyneiden tietojen perusteella Antoninus kuoli äkillisesti. Eräiden kronikoitsijoiden (hyvä on, yhden kronikoitsijan) mukaan hänet löydettiin alastomana ja päättömänä Vestan alttarilta, mikä näyttäisi viittaavan siihen, että keisareista tylsin oli kaappipervo tai rituaalimurhan uhri. Yleensä tätä tietoa pidetään kuitenkin historioitsijan epätoivoisena yrityksenä estää itseään päätymästä samaan tilaan keisarin pitkäpiimäisen hallituskauden takia. Antonius Pius oli suuri helvetialaisen juuston ystävä, ja saattoi syödä tahkokaupalla vallis emmenensis -juustoa. Todellisuudessa kaikki viittaa siihen, että Antoninus hukkui nukahdettuaan kylpyammeeseen juustonmässäilyorgioiden jälkeen.

Antoninus Pius oli elävä[8] todiste siitä, että antiikin Roomassa saattoi menestyä tylsyydestä huolimatta. Keisarilla oli selvästi kykyjä – myöhemmät tylsyyteen pyrkineet hallitsijat eivät ehtineet torkkua valtaistuimella läheskään yhtä pitkään.

Viitteet[muokkaa]

  1. Roomalla tosiaan oli vain viisi hyvää keisaria koko aikana. Surullista, mutta historialliselta kannalta hauskaa.
  2. Antoninus sai nimen Pius mitä ilmeisimmin tylsistytettyään senaatin sellaiseen alennustilaan, että se meni korottamaan keisarin edeltäjän Hadrianuksen jumalaksi.
  3. Tämä saattaa selittää hänen ja hänen sukunsa selviytymisen.
  4. Keisarillisia työpaikkailmoituksia oli jouduttu modifioimaan Neron jälkeen.
  5. Tähän kohtaan ei sijoiteta sanoja yllätys, yllätys, sillä se olisi aiheetonta.
  6. Tavoitetta ei saavutettu, ja nykyisin Britanniassa on enemmän tatuoituja, melskaavia ääliöitä kuin koskaan.
  7. Ja paljonpa se hyödytti: aika matalana ovat ne pytingit tänä päivänä, ja keisari jäi paljosta huvista paitsi.
  8. Biologisessa mielessä