Ansa Ikonen

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Ansa Ikosesta.


Ansa Ikosessa oli neitsytmäistä vetovoimaa joka tuli hyvin esiin mm. Elokuvassa "Pappi, Lukkari ja Talonpoika Piiaa Riiaa" (Suomi-Filmi 1942)
Vaikka kaikki näytti olevan hyvin elokuvissa, niin todellisessa elämässä Tauno Palo ei voinut sietää Ansa Ikosta.

Ansa Ikonen (s. 19. toukokuuta 1907, Madrid – k. 1. maaliskuuta 1945, Helsinki) alkuperäiseltä nimeltään Anjuanita Igfolaugiais oli kuvankaunis espanjalaisneitsyt, joka saapui Suomeen paremman tienestin perässä. Hän päätyi valkokankaalle pornograafisiin elokuviin, ja useimmiten vielä samoihin rainoihin Tauno Palon kanssa, joka ei voinut sitää kyseistä naista. Ansa Ikonen oli naimisissa Esa Pakarisen kanssa vuosina 1933-1935.

Ansa Ikonen esiintyi vain ja ainoastaan Suomi-Filmi Oy:n elokuvissa, sillä hänen isänsä oli yksi kyseisen elokuvayhtiön suurimpia rahoittajia, eikä suostunut siihen, että hänen tyttärensä esiintyisi "ihan missä tahansa elokuvissa".

Ansa tuli tunnetuksi pienistä hameistaan, yhteenkasvaneista kulma-, viiksi-, parta- ja pulisonkikarvoistaan sekä hyvin muodostuneista pohkeistaan, jotka pääsivät oikeuksiinsa esimerkiksi elokuvassa Hilda Neidin Hyllyvät Hynttyyt (Suomi-Filmi 1938). Hänen seksisuhteensa toiseen aikakauden kauniiseen naisnäyttelijättäreen nimeltä Siiri Angerkoski oli yksi Suomi-Filmin tarkimmin vartioiduista salaisuuksista ja herätti runsaasti keskustelua vuonna 1949, jolloin Suomi-Filmi paljasti Pohjanmaalla minimibudjetilla kuvatun lesboseksuaalisen elokuvan Rehevien naisten kilpa-astuntaa tallipilttuussa (Suomi-Filmi kuvasi sen vuonna 1935 mutta julkaisi sen Ansan muistoa kunnioittaen vasta vuonna 1949). Elokuvassa käytettiin ensimmäistä kertaa elokuvan historiassa oikeita hevosia seksikohtauksissa.

Ansa Ikosesta muodostui nopeasti yksi populäärikulttuurin tunnetuimmista hahmoista, ja hänen levitetyt reitensä ovat edelleen tänäkin päivänä kansan huulilla. Ei ole olemassa suomalaista miestä, joka ei vielä tänäkin päivänä huokailisi: "Jospa kerran vielä Ansaa sais..."

Ikosen kuuluisimpia elokuviaan ovat Irmelin Sänkykapina I, II ja III, jotka kertoivat naisen oikeuksista tämän omiin ruumiineritteisiin. Ansa Ikonen sai arvostetun "Jullingulli-palkinnon" elämäntyöstään vuonna 1945 vain kolmea päivää ennen kuolemaansa.

Ansa Ikonen kuoli omaan oksennukseensa elokuvan Liinavaaran kreivin isot kulkuset (Suomi-Filmi 1945) kuvausten aikana, mutta hänen ruumistaan käytettiin vielä hänen kuolemansakin jälkeen, ja elokuva saatiin valmiiksi. Tarinan mukaan Ansa Ikonen hymyili, kun hänet viimein laskettiin haudan lepoon. Ikosen haudan voi löytää Päijät-Rämeen Yhteiskalmistosta Tauno Palon muistolaatan vierestä. Yksityiskohta, joka vielä tänäkin päivänä vetää yleisöä tuohon kalmistoon, on se, että Palon muistolaatta on tutkijoiden kummastukseksi liikkunut noin metrin kauemmas Ikosen haudasta kuluneiden vuosikymmenten aikana.

[muokkaa] Ansa Ikosen elokuvat

  • Kyllä everstiltä laukeaa! (Suomi-Filmi 1927)
  • Piikapaimenen sikajahti (Suomi-Filmi 1929)
  • Ahdin vetiset nautinnot (Suomi-Filmi 1930)
  • Irmelin sänkykapina (Suomi-Filmi 1931)
  • Irmelin sänkykapina II (Suomi-Filmi1931)
  • Irmelin sänkykapina III (Suomi-Filmi 1932)
  • Hän pillastui, kuin hevonen (Suomi-Filmi 1933)
  • Svinhufvudin raivoisat hetket (Suomi-Filmi 1934)
  • Kun Aatos naisen raiskasi (Suomi-Filmi 1936)
  • Hilda-neidin hyllyvät hynttyyt (Suomi-Filmi 1937)
  • Gaudeamus Iku-Turso (Suomi-Filmi 1938)
  • Merirosvon kiiltävä sapeli (Suomi-Filmi 1939)
  • Heinäkasassa laiskottelua kesäiltana (Adams Filmi 1941)
  • Pappi, lukkari ja talonpoika Piiaa riia" (Suomi-Filmi 1942)
  • Laveasti lotisee" (Suomi-Filmi 1944)
  • Liinavaaran kreivin isot kulkuset" (Suomi-Filmi 1945)
  • Rehevien naisten kilpa-astuntaa tallipilttuussa" (Suomi-Filmi, kuvattu 1935, julkaistu 1949)
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut