Anni Sinnemäki
Hikipedia
| | Anni Sinnemäki on julistettu idiootiksi, sillä hän ei ole osallistunut julkiseen elämään, kuten vapaan kansalaisen velvollisuuksiin kuuluu. |
”Vantaalla tapahtuu jatkuvasti”
~Anni Sinnemäki
Anni "Sinnetännemäki" Sinnemäki (s. 20. heinäkuuta 1973) on sanoittaja sekä vihreiden puheenjohtaja, joka sai perintönä myös työministerin kiitollisen viran. Hänet on yksimielisesti julistettu sukupolvensa tulkiksi, siksi sönkkääviä ja omituisia lausuntoja hän on julkisuuteen laskenut. Tämän lisäksi Sinnemäki edustaa yleistyvää teiniäitien kansanosaa, sillä hän väänsi toukan jo 16-vuotiaana.
Sinnemäki nousi vihreiden puheenjohtajaksi 35-vuotiaana keväällä 2009 vailla vastaehdokkaita. Kukaan ei uskaltanut haastaa Sinnemäkeä, jonka mittavien poliittisten saavutusten huippuja ovat Ultra Bran kiihkeän poliittiset sanoitukset ja keskarin näyttäminen Sauli Niinistölle. Sinnemäelle tärkeitä poliittisia tavoitteita ovat yksityisautoilijoiden vangitseminen, moottoriteiden purkaminen ja ulkomaille suuntautuva hyväntekeväisyys muiden ihmisten rahoilla. Sinnemäki nousi työministeriksi Vanhasen 2. hallitukseen puoluetoverinsa Tarja Cronbergin tilalle, joka muutti susiluolaan Pohjois-Karjalaan. Sinnemäki ei ole tehnyt päivääkään oikeita töitä. Tässä ei ole kuitenkaan mitään ihmeteltävää: miten hän olisi voinutkaan, kun ei ole edes valmistunut?
Sinnemäen kansanedustajauran näkyvimpiä saavutuksia oli alkoholisoituminen veronmaksajien rahoilla. Sinnemäki illasti Jan Vapaavuoren kanssa kansan piikkiin juoden kolme pulloa viiniä per lärvi viidessä minuutissa ennen alkupaloja. Tällä saavutuksella Sinnemäki pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan ja lööppeihin. Sinnemäki itse kommentoi asiaa, jotta "harjoitus tekee mestarin".
Sinnemäki oli pitkään tasavallan presidentin jälkeen Suomen johtava niinkuttaja. Puheenjohtajakampanjansa yhteydessä hän kuitenkin petrasi ilmaisutaitoaan ja onnistui haihduttamaan niinku-sanan lähes olemattomiin. Tämä kehitys ei kuitenkaan parantanut lainkaan hänen ilmaisunsa sisällöllistä puolta.
Sinnemäki oli eduskunnan nopeimpia pukeutujia, keskittyen erityisesti takinkäännön harjaannuttamiseen. Sinnemäki käänsi kautensa loppupuolella takkinsa niin nopeasti ja usein, että ihmissilmä ei pystynyt edes havaitsemaan liikettä. Sinnemäelle tarjottiin omaa takinkääntöesitystä Las Vegasin kasinoilla, mutta Sinnemäki joutui kieltäytymään lentoliikenteen aiheuttaman hiilijalanjäljen takia. Olisihan se ikävää jos taivaalla olisi iso hiihtomononkuva keskellä kirkasta päivää.
Vihreiden kärsittyä rankan tappion vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Sinnemäki ilmoitti tulkintanaan, että takaisku johtui hänen käsittämättömästä intonaatiostaan. Hän teki asiasta johtopäätökset ja dumppasi puolueensa puolikompostoidut jätökset jonkun toisen niskaan.