Anneli Jäätteenmäki

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun


Anneli Jäätteenmäki on julistettu idiootiksi, sillä hän ei ole osallistunut julkiseen elämään,
kuten vapaan kansalaisen velvollisuuksiin kuuluu.

Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Anneli Jäätteenmäki.
”En ollut niitä pyytänyt ja ne tulivat minun pöydälleni ilmoittamatta.”
~Jäätteenmäki eduskunnalle jäätyään kiinni "Great German Bondage Porn" -lehden tilaamisesta vuonna 2002.

Anneli Jätteenmäki, Jäätteenmäki, Jätemäki tai Jääteenmäki (s. 11. helmikuuta 1955, Lapua) on Suomen Kansallisen Kalapuolueen pääsihteerin lemmikin kaima, Helsingin korkein kohta ja Suomen pitkäaikaisin naispääministeri. Anneli on Helsingin merkittävin turistikohde ja turistilaumat usein kiipeävät hänen päälleen ihailemaan maisemia ja tuuliviirejä.

[muokkaa] Poliittinen ura

Jäätteenmäestä tuli eduskunnan puhemies vuonna 2003, kun Keskusta voitti eduskuntavaalit. Pian tuon jälkeen hänestä tuli pääministeri ja hän otti punamultahallitukseensa Keskustan ministereiksi mm. Mauri Pekkarisen ja Matti Vanhasen. Pois hän jätti mm. Seppo Kääriäisen, joka oli vähän pettynyt. Lisäksi Jäätteenmäki teki Tanja Karpelasta kulttuuriministerin. Hän syrjäytti demareiden ministereistä mm. Paavo Lipposen, koska halusi kostaa tälle. Jätteenmäki jouduttiin erottamaan pääministerin paikalta melkein heti hänen syötyään tärkeän faksin. Matti Vanhanen kaappasi hänen pääministeripaikkansa ja syksyllä puolueen puheenjohtajuuden. Hänen uransa suurin saavutus oli Paavo "Pave" Lipposelle faksaamansa häpykarvojen kampaus/tupeeraus/pehmennys/värjäyslaite. Paavo kuitenkin otti köykyy, hankki Annelille lähestymiskiellon ja alensi hänet Eduskunnan pontikankeittäjän vara-apulaiseksi. Jäätteenmäki toimi siinä hommassa talven 2003-2004 ja keväällä 2004 Jäätteenmäki otti pitkät eduskunnasta yhdessä Ville Itälän ja parin muun edustajan kanssa päästyään europarlamenttiin.

[muokkaa] Aiheesta muualla

edeltäjä:
Paavo Lipponen
Suomen pääministerit
2003
seuraaja:
Matti Vanhanen
Kuva:Wiki_letter_w.png Tämä artikkeli on tynkä. Artikkelin kirjoittajat ovat todennäköisesti myös.
Ole Hikipedian kaveri ja laajenna artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut