Anita Hirvonen
Hikipedia
| Anita "Anita Hirvonen" Hirvonen | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| ||||||||||||||||||
Anita ”Anita Hirvonen” Hirvonen on suomalaisen iskelmätaivaan kirkkain ja pitkäikäisin tähti. hän on myös toinen niistä ikivanhoista, punatukkaisista ylipirteistä tädeistä[1], jotka aina silloin tällöin ilmestyvät televisioruutuun.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Uran alku
Hirvoskan ura lähti rakettimaiseen nousukiitoon tähtösen ollessa viisivuotias, jolloin hän tapasi laulella iskelmiä synnyinkylänsä Äänekosken Koivistonkylän kirkon jumalanpalvelusten aikana. Vanhoillinen ja ahdasmielinen pappi ei juuri esityksistä pitänyt, mutta kovinkin maallinen ja jumalaton äänekoskelaiskansa piti tytön pikkutuhmia laulelmia huomattavasti evankeliumin sanomaa viihdyttävämpänä. Hieman myöhemmin hän esiintyi myös yhdessä sisarensa Hilkan kanssa. Tyttösen laulu- ja esiintymistaidot tunnettiin jo laajalti, kun hän lopulta oivalsi ottaa viimeisen askeleen kohti lopullista menestyksen sinettiä: Hirvonen heitti paidan pois ja esiintyi lehdissä pelkissä pikku pikku bikineissä, juuri sellaisissa mistä muut tuon ajan iskelmätähdet uskalsivat vain laulaa. 1960-luvulla oltiin jo enemmän kuin valmiita kohtaamaan Anitan uhkeat keuhkonpäät ja rohkea esiintyminen avasi monen keikkapaikan ja levytysstudion ovet selkosen selälleen. Musiikkibisneksen lait pätivät jo tuolloin – paljas pinta myy.
[muokkaa] Menestyksen vuodet
Suomen ensimmäisen sexi-symbolin[2] nimi oli äkkiä kaikkien huulilla. Lehdet pursuivat rohkeita bikinikuvia, ja radio soitti Anitan hittejä taukoamatta. Niin kuin monen nuoren laulajatähtösen tapana on, Anitakin hairahti miehen mukaan. Hänestä tuli Jorma Weneskosken yhtyeen solisti. Toisin kuin yleensä, tästä ei Anitalle ollut mitään haittaa, vaan yhteistyö osoittautui hedelmälliseksi. Siinä sitten mennä hurahti 30 vuotta rattoisasti tanssilavoja kierrellessä. Jossakin vaiheessa Anitan permanentti kasvoi huomattaviin mittasuhteisiinsa. Ensin kampauksen koko ylitti hänen rintavarustuksensa koon. Myöhemmin frisyyri paisui jopa bändin keikkabussia suuremmaksi. Kultalevyjä ja listahittejä kertyi useita satoja. Keikkapaikat täyttyivät ääriään myöten, jos ei maksavasta yleisöstä, niin Anitan kampauksesta.
[muokkaa] Menestyksen vuodet jatkuvat (odotitko jo alamäkeä?)
1990-luvulla Anita debytoi televisiojuontajana MTV3:n musiikkiohjelmassa Ei itketä lauantaina, juontajaparinaan Petri Kaivanto. Myöhemmin Anita juonsi omaa showta Maitolaituri soi ja vielä Hecumaniaa yhdessa S-dangerin kanssa. Ohjelmat keräsivät kymmeniä miljoonia katsojia, ja Anita sai erikoismaininnan televisiomaailman suurimmasta tukasta. Anitan kampauksen uskotaan olevan suuri syy siihen, miksi keskimääräinen televisioiden koko kasvoi huomattavasti 1990-luvulla ja johti lopulta laajakuvatelevision läpimurtoon.
[muokkaa] Ja jatkuvat (in your face, kyyninen paskiainen)
2000-luvulla Anita on julkaissut uutta materiaalia mm. rap-artisti Specialistin kanssa. Yhteinen levytys Älä tule myöhään kotiin sai tanssilavoilla ristiriitaisen vastaanoton. Menestys jatkuu huikeana edelleen, vaikka suurin osa iskelmämusiikista kiinnostuneista faneista alkaa olla siinä iässä, että tekonivelet eivät oikein nopeatempoiseen revittelyyn taivu. Anita itse on kuin valtavalla punaisella kampauksella varustettu kelohonka. Joka siis liikkuu ja laulaa ja... antaa olla... Huikeinta 2000-luvun Anita-antia on ollut Riihimäen Teatterin Anita-musikaali, joka onnistui väsyttämään[3] hetkellisesti itsensä ikiliikkujankin. Lähde? Vuonna 2007 japanilaiset esittivät kuuluotaimen lähettämien kuvien perusteella väitteen, että Anitan kampauksen voisi nähdä kuusta paljaalla silmällä.
[muokkaa] Diskografia
- Permis tänään (1976)
- Sydän rakastaa permanenttia(1977)
- Ovi kampaamoon (1981)
- De va tukka de (1982)
- Anitan parempi permis (1982)
- On permis haituva (1983)
- Ans permis ny (1983)
- Päivään uuteen, tyyli säilyen (1984)
- Anita Hirvosen Parhaat kampaukset (tupla-LP) (1985)
- Anna aikaa permikselle (1986)
- Permis-klassikot Anita Hirvonen (1989)
- Anita Hirviö (1990)
- 50-luvun permiksessä (1991)
- Maitolavan pönäkkä keski-ikäinen täti (1993)
- Ei kitketä lauantaina (1994)
- Kaksi klassikkoa: Permis rakastaa / Ovi permikseen (1994)
- Permis rakastaa, taas? (1996)
- 20 Permistä – Mitä näihinkin keksii (1997)
- Parhaat – Poptorin poistetut otokset (1999)
- Anita Hirvosen permikset (2000)
- Parhaat – 18 ei näitä kukaan lue kuitenkaan (2000)
- Suomi permikset - 20 hittiä (2003)
- Älä tule myöhään (2004)
- 40 unohtumatonta permistä (2006)
- Su-Permis (2008)
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Nokkelimmat arvasivat jo, että toinen on Aira Samulin
- ↑ http://www.anitahirvonen.com/anitahistoria.html
- ↑ http://www.hymy.fi/juorut/anita-ylirasittui
[muokkaa] Katso myös
| Hyvät: | |
| Keskinkertaiset: | |
| Huonot: | Mikko Alatalo - Markku Aro - Danny - Anna Eriksson - Matti Esko - Frederik - Eino Grön - Joel Hallikainen - Anita Hirvonen - Erkki Junkkarinen - Laila Kinnunen - Katri-Helena - Kirka - Paula Koivuniemi - Arja Koriseva - Lea Laven - Matti ja Teppo - Timo Rautiainen - Marion Rung - Jari Sillanpää - Marita Taavitsainen - Janne Tulkki - Jamppa Tuominen - Annikki Tähti - Olavi Virta |

