Anime
Hikipedia
| | SENSUROITU! Tämä artikkeli tai osio on sensuroitu koska se kertoi, että Jeesuksella oli lapsia. |
| Osa artikkelisarjasta Anime | |
|---|---|
|
Tuotteita | |
”En kannata pornoa. Voisin kannattaa, jos esiintyjinä ei olisi oikeita ihmisiä vaan kiihottavia animaatiohahmoja”
”Anime lähtee lapsesta hakkaamalla.”
~Asioista perillä olevat
”Hitot te sitä meistä millään pois saatte!”
”On muistettava, että kaikki anime ei ole hentaita! Osa animesta on myös Furrya.”
~NPOV
Anime, eli japanimaatio on japanilainen piirretty kuvataidemuoto, jossa suurisilmäisten[1] lasten ja nuorten seksuaalisen hyväksikäytön todisteet yritetään piilottaa piirtämällä piirroselokuvia tai piirrossarjoja oikeasti filmattujen elokuvien päälle. Yleensä animea piirtävät japanilaiset riisinpoimijat tupakkatauoillaan, mutta jotkut rapajuopot kuuluvat valinneen ns. "animoinnin" elämäntyökseen. Päällepiirrettäessä käytetään usein piirroselokuvan sallimia vapauksia, joten animen piirtäjät voivat käyttää hyvin vapaasti mielikuvitustaan ja piirtää esim. piirroselokuvia, joiden olennaisin osa on se, että erilaiset lonkerohirviöt ja robotit harrastavat seksuaalista kanssakäymistä alaikäisten ja suurisilmäisten[2] naisten kanssa.
Sisällysluettelo |
Animen alatyylit
Vai luulit sinä päässeesi näin helpolla? Et varmaan tiennytkään, että animea on kaikenlaisille pedofiileille, vauvasta vaariin. Vaikka suurin osa näistä keskittyykin tyydyttämään jonkin tietyn ryhmän sairaita mielihaluja jotkin genret ovat niin sairaita, että niistä ei edes uskalla kirjoittaa.
- Bishōjo: Kauniita tyttöjä (vähissä vaatteissa)[3]. Riittää aivan hyvin kuvaukseksi. Esimerkki: paheellisella Sub:illakin pyörinyt Magic Knights Rayearth.
- Bishōnen: Kauniita poikia (vähissä vaatteissa hekin.) Pystytköhän arvaamaan keille nämä sarjat on suunnattu? Esimerkki: SENSUROITU.
- Ecchi: Echhi on japaniksi sama kuin pikkupervo. Sisältää pidemmän päälle pelkkää seksiä. Esimerkki: Love Hina.
- Harem: Monta tyttöä yhden tai useamman pojan perässä. Paljon seksiä. Suunnattu haaremifetisteille. Pienempänä muotona on muoto jossa monet pojat piirittävät yhtä suurisilmäistä tyttöä, sisältää paljon väärän kylpyhuoneen oven avaamista.
- Hentai: Asialle lienee omistettu oma artikkeli. Jos ei ole, niin kohta on.
- Josei: Seksuaalisesti kieroutuneille koulutytöille tarkoitettu genre. Sisältää paljon poikaongelmia ja muuta pissistouhua. Suoranaista seksiä hyvin vähän. Esimerkki: Pokemon.
- Kodomo: Pikkulapsille [4] suunnattua animea. Tunnetuimpia lajinsa edustajia ovat Hellsing, Death note ja Muumit.
- Robot/Mecha: Näiden sarjojen pääosassa ovat sieluttomat metallinkappaleet[5]. Kaikkien näiden juonet kulkevat täsmälleen samoja ratoja, joten kun olet nähnyt yhden, olet nähnyt kaikki. Poikkeuksena NGE. Jostain syystä Magic Knights Rayearth sopii tähänkin kategoriaan.
- Seinen: Nuorille aikuisille tarkoittettua animea. Erikoisominaisuuksia ovat hillittömät hinkit[6], yli "kymmenen litraa verta/jakso"-arvo ja kohtuuton kiroilu. Magic Knights Rayearth sopii tähänkin kategoriaan. Salaliittoa epäillään.Toinen loistava esimerkki on One Piece.
- Sentai: Ei hentai, senkin pervo. Sentai-animet esittävät usein kaikissa sateenkaaren väreissä homo tulevat maailmanpelastajaryhmät, no pelastamassa maailmaa. Esimerkkejä: Power Rangers, Kyborgi 009.
- Mahō shōjo: Bishojon alaluokka, joka sisältää "maagisia tyttöjä". Ominaista näille tytöille ovat liian pienet koulupuvut[7] ja luonnottomat ryntäät. Malliesimerkki tälläisestä on Sailor Moon, ja ei mikään ihme, Magic Knights Rayearth.
- Shōnen: Pienille poikalapsille (5-12) suunnattu animegenre. tähän kuuluvat mm. Dragonball Z ja Naruto.
- Mahō shōnen: Hieman sama juttu kuin Mahō shōjo, mutta sankareina on poikia ja näiden vaatetus on suoraan S/M -liikkeen salaisesta takahuoneesta.
- Shōjo-ai/Yuri: Tyttörakkautta. Suunnattu lesboille sekä kaikille miehille neljästätoista ikävuodesta ylöspäin. Yuri on sitten "kunnon tyttörakkautta", eli lesbohentaita.[8] Ei ole mikään ihme, että Hikipediassakin on aiheesta artikkeli. Taisi olla peräti ensimmäisiä artikkeleita...
- Shōnen-ai/Yaoi: Sama juttu, mutta pojilla. En suosittele. Homoille. Tai lesboille. Ei, älä kokeile googlen kuvahakua! Älä edes harkitse sitä. (Ellet ole jokin edellämainituista seksuaalivähemmistöistä.)
Animen historia
Varhaisimmista animen esimuodoista on tietoja niinkin kaukaa ajan takaa kuin 1500-luvun feodaalisesta japanista, jossa maalaistytöt esittivät himoikkaille ruhtinaille seksuaalisesti kieroutuneita nukke-esityksiä[9]. Toinen nykyanimen ja sen alkumuotojen yhtymäkohta ovat Keisarien hovien... mielenkiintoiset liikkuvat seinämaalaukset, joiden malleina käytettiin oikeita, suurisilmäisiä alä kurki sillä saatat tulla sokeaksi nuoria tyttöjä. Animen kehitys jatkui 1500-luvulta selvillä linjoilla (suurempia tissejä ja hiuspehkoja) aina varsinaisen animaation keksimiseen asti.
Ensimmäiset animaatiot olivat joiltakin osin nykypäiväisten kaltaisia (arvaat varmaankin miltä osin), mutta jotkin tärkeät ominaisuudet vielä puuttuivat. Tämä korjaantui, kun itse Walt Disney purjehti Höyrylaiva S/M Villellä Ameriikkojen valtakunnasta japaniin "opintomatkalle". Japanin animeministeriön silloinen Fyyreri (tämä homma on kuule paremmin organisoitua kuin kuvittelitkaan), Jerkalota Popalouda sattui näkemään Waltin mukanaan tuoman aikuisviihdefilmin "Bambi - Mitä löytyykään hännän alta?". Ahkerana peesaajana Jerkalota kopioi suurten, anelevien tissien[10] konseptin, ja kuten näkyy, hittihän se oli. Viimeinen osatekijä, sairaalloinen taistelunryminä ja ylitsekäyvä verenvuodatus muodostuivat toisen maailmansodan aikana.
Animen tunnusmerkit
Katsopa tuota vasemmalla olevaa kuvaa (5 sekuntia). Ja sitten oikealla olevaa kuvaa (Noin 5 minuuttia). Mitä huomaat? Kyllä, totta sekin, mutta nyt tarkastelemme kuvien välisiä eroja emmekä libidoasi. Molemmat kuvat esittävät kahta koulutyttöä, mutta toinen niistä on piirretty ja on animevaikutteinen. Kumpiko? Oikea. Yksi animen huomattavimmista ja ikävimmistä piirteistä on naurettavan vääristynyt todellisuuskuva. Japanilaiset koulutytöt ja naiset kuvataan hotteina, suuritissisinä pimuina ja nymfomaaneina, kun taas lähempänä totuutta on se, että he ovat ujoja, siveitä ja sairaalloisten roolimallien rinnalla vain normaaleja. [11]
Mutta sama pätee mieshahmoihin. Kaikki miespäähenkilöt muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ovat komeita, tai ainakin suurinpiirtein komeampia kuin yksikään ihminen. Eikä steroidilihaksia tule unohtaa. Eikä painovoimaa uhmaavia hiuspehkoja. Toinen tärkeä tekijä on kasvot. Jos vertaat japanilaisen animehahmon ja oikean japanilaisen hahmon kasvoja saat huomata, että suorastaan pikkulapsia pelottavan näköiset japanilaiskasvot ovatkin animehahmolla täysin ihmisolennon saavuttamattomissa oleva utopia. Myös se omituinen kontrastihohde paistaa silmään.
Nyt kun siis tiedät kuinka anime syöttää ihmisille vääristynyttä maailmankuvaa, tiedät velvollisuutesi. Mikäli tunnet ihmisiä jotka katsovat animea, lue tekstiä eteenpäin ja toimi ohjeiden mukaisesti.
Vieroitushoito
Mikäli olet huomannut lapsesi tai jonkun muun läheisen henkilön hurahtaneen animeen[12], on suositeltavaa että aloitat vieroittamisen pikimmiten. Oli kyse sitten lapsesta, vaimosta, sulhasesta, äidistä tai naapurin Kyllikki-sedästä.
- Polta kaikki animevideot, -DVD:t, ja mikäli hän käyttää nettiä (Youtube!), myös tietokone.
- Pidä tunnin ankara puhuttelu animen vaaroista, sen aiheuttamasta sosiaalisesta vieraantumisesta ja maailmankuvaa vääristävästä vaikutuksesta (katso Animen tunnusmerkit).
- Mikäli vieroitettava on värjännyt hiuksensa oudolla tavalla tai omaa cosplay-seksiasuja piiskaus on paikallaan (ei puku päällä).
- Aivopesu on suositeltavaa, sillä KGB:lla on aivopesukoneiden alennusmyynti meneillään.
- Jos vieroitettava jää kiinni animen salaa katsomisesta, niin päivän rundi eristyssellissä on paikallaan.
- Mikäli vieroitettava mainitsee animen muuten kuin soveliaaksesi katsomassa yhteydessä (Onneksi pääsin animesta eroon, en halua enää ikinä katsoa animea), ammu häntä välittömästi vesipyssyllä, jotta hän ehdollistaa animen ajattelemisen pahaan oloon.
- Kuuria olisi hyvä jatkaa parisen kuukautta. Saarna tulee toistaa vähintään viikon välein.
Animen harrastajat
Animen harrastajia kutsutaan rikosoikeudessa nimikkeellä pedofiili. Yksi suurimmista animen kannattajista on Japanin opetusministeriö, joka on määrännyt kaikki animessa näkyvät koulutyttöjen hameet enintään 30 cm mittaisiksi. Jostain syystä tytöt ovat poikia avoimempia animen harrastajia.[13]
Kuuluisia animesarjoja
- Cowboy Bebop
- Death note
- Dragon Ball
- Full metal alchemist
- Hokuto no Ken
- Hellsing
- Inuyasha
- Muumit (Tosi on!)
- Naruto
- Neon Genesis Evangelion
- One piece
- Puni Puni Poemy
- Sailor Moon (henkisesti sairas ohjelma)
- Yugioh
Katso myös
Kiinnostaako? Youtubesta löytyy (Teille, jotka ette tunne ns. "torrenttia")
Sarjojen tapauksessa seuraava jakson seuraava osa tai seuraavan jakson alku löytyy vanhan jakson "relatedeista".
- Tylsiä animepätkiä kaamealla audiolla, osa 1 (AMV Hell 1)
- Animepätkiä (muka)hauskalla audiolla, osa 2 (AMV Hell 2)
- Animepätkiä hauskalla audiolla, osa 3 (AMV Hell 3)
- Animepätkiä hauskalla audiolla, osa 4 (AMV Hell 4)
- "Gintama"-sarja (Kivekset)
- "Grenadier"-sarja (Isot tissit)
- "Tengen Toppa Gurren Lagann"-sarja (Penetraatiorobotit)
- Kuinkas tervettä viihdettä se anime olikaan?
- Hellsing OVA 1 eng. dub (FAIL)
- Hellsing OVA 2 eng. dub (FAIL)
- Hellsing OVA 3 eng. dub (FAIL)
- Hellsing OVA 4 jap. aud. eng. sub (WIN)
Tissit
- ↑ ja joiltakin osin myös suuritissisten
- ↑ ja ehdottomasti suuritissisten
- ↑ ja suurissa tisseissä
- ↑ joskin kieroutuneille – ja mahdollisesti suuritissisille
- ↑ jotka voivat silti olla suuritissisiä
- ↑ mehän sanoimme
- ↑ Eli (japaniksi) fukut. Taidat varmaan ihmetellä, että täältä löytyy jotain asiallistakin?
- ↑ Älä unohda tissejä!
- ↑ Lienee sanomattakin selvää, että näillä nukeilla oli isot tissit
- ↑ Vai oliko se silmien? Tämä liiallinen "tissin" toistaminen alkaa käydä voimille
- ↑ Tämä on muuten johtanut useiden ulkomaisten turistien pahoinpitelyihin paperiviuhkoilla
- ↑ Tämän huomaa kasvaneesta kiinnostuksesta tisseihin. HUOM! Älä sekoita murrosikään.
- ↑ Kyllä, luit oikein. Tytötkin harrastavat animea. Ja vielä poikia enemmän Ikävä kyllä suurin osa heistä on lesboja, joten SINULLA ei ole mitään mahkuja.








