Anglismi
Hikipedia
Anglismi on sana tahi ilmaus lainattu englantilaisesta kielestä. Anglismi voi olla niin ikään sana tahi ilmaus ei kauempaa käytetty englantilaisessa kielessä, josta on tullut suomen kielen pala kakkua sen kehittyessäkin.
Ruotsalaisesta kielestä lainattu kielikuva on kutsuttu svetisisminä. Anglismi on yleensä suhteellisesti pitkä sana, svetisismi lyhyehkö yksi. Toisessa kädessä anglismi voi olla kirjakielinen yhtä hyvin kuin puhekielinen sana tahi slangi-ilmaus.
[muokkaa] Historia
Anglismit ovat yksi yleisimmistä asioista suomalaisessa kielessä. Anglismeja on, kuinkaikinä, joka kielessä. Monien eurooppalaisten kielten kohdalla anglismien tulva on pääsemässä pois kädestä. Esimerkiksi ranskalaiset vaativat kielensä säilyttämiseen. 1960-luvulla ranska tuli tulvituksi anglismeista ja muista ilmauksista, jotka soittavat kelloa kaikille englannintaitoisille. Ranskan Akatemia otti hyökkäykseen, laittoi aironsa sisään ja teki ylös listan anglismeista, jotka eivät ole käytettäviksi ranskalaisessa kielessä. Tätä tankkasi pelko siitä, että pitkässä juoksussa ranska menettäisi asemansa.
Niin kauas kuin on tiedetty, anglismi on itsekin anglismi tullen englantilaisen kielen ilmauksesta anglism. Takaisin 1800-luvulla, anglismeja ei löytynyt suomalaisesta kielestä juurikaan.
Monien uusien anglismien koinaaminen suomalaiseen kieleen otti paikan 1990-luvulla. Anglismien suosio perustuu englantilaisen kielen tämän päivän maailmassa nauttimaan valta-asemaan, kiitos historiallisille syille.
Sillä aikaa, kun englantilaiset ovat ei enempää kiinnostuneita kielestään, muut lainaavat sanoja englantilaisen kielen eri murteista, varsinkin amerikkalaisesta yhdestä.
[muokkaa] Käyttö
Anglismi voi olla käytetty epävirallisessa juttelussa yhtä hyvin kuin virallisessa meetingissä tai aivomyrskysessiossa tai vaikka työhaastattelussa, jossa se saattaa todistaa jopa hyödylliseksi. Sinä voit käyttää anglismeja käytännöllisesti kaiken ajan. Anglismit ovat erittäin suosittuja bisnesmaailmassa. Jos sinä osaat panna anglismit vakuuttavasti käyttöön, menestyksesi on pussissa. Pitele kuitenkin hevosiasi, sillä eivät kaikki rakasta anglismeja. Esimerkiksi, äidinkielenopettajat eivät pysty yleensä seisomaan anglismeja. Heidän pitäisi saada prioriteettinsa suoraan. Anglismeihin yhteydessä olevat käytännön pilat ovat hyvä tie ärsyttää heitä. Kuka tietää, lopussa he saattavat ottaa pointtisi, elleivät mene aivan pähkinöiksi. Tietää, milloin anglismia voi käyttää huoletta, on pelin nimi.
[muokkaa] Tulevaisuus
Mahdollisuudet ovat, että 2100-vuosituhannella anglismeja löytyy suomalaisesta kielestä ei kauempaa. Tarpeeksi reilua.

