Amishlaiset
Hikipedia
Amishlaiset ovat noin 200 000 000 toisen asteen oppilaitoksissa opiskelevien muodostama kristitty lahko.
Amishlaisia asuu etenkin Pennsylvaniassa, Ohiossa ja Indianassa. Heitä tapaa myös Esson baarista. Amishlaiset välttävät modernien laitteiden kuten autojen ja sähkölaitteiden käyttöä, lähinnä koska eivät osaa käyttää niitä. Amishlaisten mielestä tämä osaamattomuus kertoo siitä, että tekninen kehitys on mennyt liian pitkälle. Tästä seuraa yksinkertaisen hampurilaisten syömiseen, nurkan takana tupakointiin sekä viinan juominen siihen pisteeseen asti, että ammattikoululaista tarkoittava slangisana ääntyy "amishlainen" (tämä on nimen etymologinen alkuperä). Eri amishlaisryhmillä on erilaisia sääntöjä, joiden tiukkuus vaihtelee jengistä toiseen.
Amishlaisuuteen opiskelu on laajuudeltaan kolmivuotinen ja se johtaa ammatillisheen perustutkintoon. Keskeisimpiin amishlaisten oppeihin kuuluu autojen tuunaaminen, purkiremonttien tekeminen, Raamatun ottaminen kirjaimellisesti ja aikuiskaste.
Amishlaiset tunnistaa amishviiksistä. Tämä tarkoittaa sitä, että amishlaiset miehet ajavat partansa ja pulisonginsa pois, ja nyppivät viiksistään enemmistön karvoista pois ja jättävät muutaman karvan viiksiinsä rehottamaan. Näitä yksittäisiä viiksikarvoja ei ikinä leikata.
Amishlaiset ovat Yhdysvaltain johtavia ruoan alkutuottajia ja putkimiehiä sekä muiden alempain roskatöiden tekijäitä. Heidän bisneksiään on kaikissa suurissa kaupungeissa, eikä niiden määrä pienissäkään ole populaation kokoon nähden laskeva vaan nouseva. Suomessa amishkoulun käynyt on täysin kelpoinen oleskelemaan työttömyyskortistossa, tuunaamaan autoja rahasta ja raplaamaan putkia miljoonan euron liikevaihdolla. Amishlaiset ovat myös hakukelpoisia ammattikorkeakouluihin sekä joillekkin yliopistojen opintolinjoille. Amishlaiset ovat kuitenkin sitä mieltä, että heitä vainotaan heidän uskonsa vuoksi.

