Alaska
Hikipedia
Alaska on Amerikan osavaltio, joka sijaitsee Kanadassa. Hämärän peittoon on jäänyt syy, miksi Amerikan osavaltio ei sijaitse Amerikassa, mutta huhujen mukaan asiaan liittyvät eskimot, Venäjä ja kolme täysin viatonta jääkarhua.
[muokkaa] Historia
Aikuisten oikeasti Venäjä myi Alaskan Amerikalle ja katui sitä syvästi Kylmän sodan aikana. Kauppahinnasta on ollut keskustelua myöhemmin, mutta lopullisesta myyntihinnasta ei ikinä ole tullut selvyyttä, sillä alaskalainen harmaahylje söi kauppakirjan vuonna 1897. Yleisesti kuitenkin oletetaan, että kauppahinta olisi ollut jotain keskikokoisen suomalaisen naarashirven ja parin suurehkon valkoisen terävähampaisen hyvinsyöneen jääkarhun väliltä.
[muokkaa] Hyökkäys Alaskaan
Alaskasta on löytynyt kultaa sekä öljyä, ja presidentti George W. Bush suunnittelikin hyökkäävänsä sinne maaliskuussa 2006, kunnes hänelle kerrottiin, että Alaska kuuluu Yhdysvaltoihin. Bush hyökkäsi yksin Alaskaan ja valloittikin sen huhtikuussa 2006. Hän kommentoi asiaa myöhemmin näin: "Hyvät kansalaiset, kaikkien meidän tietämättämme pohjoisessa Kanadassa piilotteli valtio nimeltä Yhdysvallat. Minä ja Amerikan hallitus päätimme, että Pohjois-Amerikan mantereella ei suvaita muita valtioita kuin Amerikka ja Kanada, joten me päätimme hyökätä Yhdysvaltoihin. Kansalaiset, me voitimme sodan ja nyt myös Yhdysvallat on osa Amerikkaa!"
| osavaltiot: | Alabama - Alaska - Arizona - Arkansas - Calisota - Colorado - Connecticut - Delaware - Etelä-Carolina - Etelä-Dakota - Florida - Georgia - Havaiji - Hollywood - Idaho - Illinois - Indiana - Iowa - Irak - Kalifornia - Kansas - Kentucky - Louisiana - Lounais-Dakota - Länsi-Virginia - Maine - Maryland - Massachusetts - Michigan - Minnesota - Mississippi - Missouri - Montana - Nebraska - Nevada - New Hampshire - New Jersey - New Mexico - New York - Ohio - Oklahoma - Oregon - Pennsylvania - Pohjois-Carolina - Pohjois-Dakota - Pohjoiskoillinen Dakota - Rhode Island - Teksas - Tennessee - Utah - Vermont - Virginia - Washington - Wisconsin - Wyoming |
|---|---|
| erillisalueet: | Amerikan Samoa - Baker Island - Guam - Itäiset Vappusaaret - Jyväskylä - Puerto Rico - Yhdysvaltain Neitsytsaaret - Guantanamo Bay |
| kaupunkeja: | Chigaco - Las Vegas - Los Angeles - Minneapolis - New York - San Francisco - Washington D.C. |
Luokat: Osavaltiot | USA-tyngät | Alueet


