Aivopesu
Hikipedia
Aivopesu on erityisesti Euroopan unionin suosima keino murtaa ihmisen vapaa tahto saada kansalaiset tajuamaan omaa parastaan. Aivopesty kansalainen ei valita turhista veroista tai Lordin Euroviisu-voitosta. Aivopesty kansalainen uskoo kaiken, mitä televisio suoltaa. Aivopesu on monessa maassa yleinen käytäntö, joka toteutetaan ensimmäisen kerran jo esikouluikäiselle kansalaiselle. Aivopesu tapahtuu usein television tai koululaitoksen kautta. Kansalaisten aivopesu jatkuu koko ihmisen eliniän, niin kauan kuin ihminen katsoo MTV3:a ja lukee Seiskaa.
Aivopesty kansalainen on kansantalouden kannalta hyödyllinen, koska aivopesty ihminen uskoo hyvin helposti mainok tuote-esittelyt ja antaa niiden vaikuttaa alitajuntaansa. Esimerkiksi tamponimainokset vetoavat huomattavan hyvin myös aivopestyihin miehiin.
Jotkin tietyt ohjelmat, kuten Salatut elämät, Kauniit ja rohkeat, Idols ja Kymmenen uutiset ovat mediaelitiin virittämiä ohjelmia, ja näitä kannattaa välttää. Aivopestyn ihmisen tunnistaa siitä, että hän on joko teini tai 60-vuotias mummo tai lukee Seiskaa. Aivopesty ei lähde asunnosta vaan katsoo koko ajan jotain O.C.:tä, koska hänet on "valmisteltu" katsomaan sitä. Aivopestyn motto on: Kun ne muut, niin minäkin. Niitä, joihin aivopesu ei tehoa jostain syystä, kutsutaan terroristeiksi, saatanan-palvojiksi tai (tietoverkoissa) n00beiksi.
[muokkaa] Tee-se-itse-aivopesu
Haluatko sinä kenties aivopestä jonkin tietyn henkilön tekemään juuri niin kuin sinä haluat? Haluaisitko kenties, että joku tietty henkilö omaksuu kokonaan uuden ja erilaisesta poikkeavan ajattelutavan? Helppo homma, kunhan vain seuraat seuraavia ohjeita:
- Hanki jostakin ihminen. Tai voit vaihtoehtoisesti aivopestä äitisi tiskaamaan sukkasi.
- Köytä hänet tuoliin, tai voit vaihtoehtoisesti teipata hänet.
- Tuo huoneeseen televisio ja pistä Big Brother-DVD pyörimään.
- Älä päästä
uhriasuostuteltavaa menemään, vaikka hän potkisi, kirkuisi ja rukoilisi armoa. - Laita Antti Tuiskua tai kenties Lordia soimaan.
- Jos tämä ei jostain syystä tehoa, Laita BB pyörimään vielä pari lisäkertaa.
- Jos jostakin syystä tämäkään ei tehoa, laita soimaan Il Divoa, varsinkin, jos aivopesussa on äitisi.
- Jos aivopesu onnistui, eikä suostuteltava päässyt tekemään missään vaiheessa itsemurhaa, hän on luultavasti nyt erittäin vastaanottavainen suostuttelulla.
| kansalaistaso: | Adressi - Mielipide - Äänestäminen - Huutoäänestys - Politikointi - Lahjonta - Mielenosoittelu - Lakkoilu - Hörköperseisyys - Terrorismi - Koulusurmaaminen |
|---|---|
| johtotaso: | Aivopesu - Verotus - Lahjonta- Kidnappaus - Salamurha - Oikeusmurha - Kansanmurha |

