Ahdistuksen loputon meri

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä sivu on julistettu kansallisesti merkittäväksi suojelukohteeksi, sillä se edustaa varpaisjärveläistä rokokooajan uusgotiikkaa puhtaimmillaan. Sivun yleisilmeeseen vaikuttavat uudistus- ja kunnostustyöt on suoritettava huolellisesti ja aikakauden henkeä kunnioittaen.

Ahdistuksen loputon meri on filosofian käsite, jota käytetään usein CMX:n masentavimpien kappaleiden yhteydessä. Se merkitsee käytännössä ahdistusta, johon ei ole saatavilla lohtua. Kysymyksessä on täydellinen ahdistuksen loputon meri vain, jos kappaleessa ei kuulu yhtäkään lohdun sanaa, ei ahdistusta lievittävää säveltä. Osittainen ahdistuksen loputon meri on CMX:n kappale, jossa huomattava osa kappaleesta on täydellistä ahdistuksen loputonta merta. Asiaan perehtymättömien mielestä ahdistuksen loputon meri olisi fyysisen loputtomuuden lisäksi myös pohjaton, koska vain silloin siihen voisi hukkua, mutta tämä on väärä luulo, sillä ahdistuksen loputtomaan mereen hukkuu, vaikka se ylettyisi vain polviin asti, sillä ahdistuksen kourissa ei ihmisen mieli jaksa vastustella halua päättää päiviänsä. Sen syvyys on psyykkistä.

[muokkaa] Kappaleita, jotka ovat ahdistuksen loputonta merta tai muuttuvat sellaiseksi

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut