Abortti
Hikipedia
Abortti on toimenpide, joka suoritetaan raskaana olevalle naiselle, mikäli kyseinen nainen on unohtanut ehkäisyn, luullut ettei ekalla kerralla voi tulla raskaaksi tai kärsii komplikaatioista, jotka voivat tehdä synnytyksestä hengenvaarallisen. Myös raiskauksen aiheuttama raskaus voidaan kumota abortiolla, jonka jälkeen uhri voi terveellisesti uskotella itselleen, ettei mitään ikinä tapahtunutkaan.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kuinka abortointi suoritetaan
Abortti voi olla yllättävän helppo toimenpide. Eräillä naisilla abortio tapahtuu kuin itsestään, keskenmenona. Loppu epäonninen hameväki joutuu kuitenkin turvautumaan joko lääkärin apuun tai kotikonsteihin. Lienee sanomattakin selvää, ettei tässä kuvattuja abortiokonsteja ole välttämättä terveellistä noudattaa ilman kokeneen abortoijan ohjeistusta.
[muokkaa] Kouraisu
Barbaarinen tekniikka. Käsi survaistaan sinne, ja sikiö kiskotaan ulos. Toimii sadan prosentin varmuudella, mutta nainen, jolle abortti suoritetaan saattaa kärsiä sekä fyysistä että henkisistä traumoista vielä pitkän aikaa. Ja naiselta, jolle abortio aiotaa suorittaa, olisi tietenkin kiva kysyä lupa ennen toimenpidettä.
[muokkaa] Falcon Punch
Falcon Punch on Kouraisua kehittyneempi tekniikka, joka eroaa vähäisemmästä veljestään siinä, että siinä abortti operoidaan kokonaan naisen ulkopuolelta, jolloin vältytään raiskaussyytteeltä. Tekniikkaan tarvitaan yhdestä kahteen miestä, sekä tietenkin nainen, jolle abortti tulisi suorittaa. Menetelmä on varsin yksinkertainen:
- Naisen tulisi seisoa suorassa, vatsa esillä. Mikäli tässä on vaikeuksia, se toinen mies voi auttaa viereisen kuvan osoittamalla tavalla.
- Vedä kätesi taakse
- Huuda FAAAALCOON
- Tässä vaiheessa on myös hyvä kehittää lievä tuliaura ympärille, ellet ole sisätiloissa. Ajattele mahdollisia palovahinkoja!
- Keskitä mahdollisimman paljon voimaa rystysten alueelle
- Toivottavasti olet muistanut ultraäänipaikantaa sikiön sijainnin!
- Huuda PUNCH!', ja sysää kätesi samalla eteenpäin.
- ????
- Onnistunut abortti. Tyttö kiittää sinua myöhemmin.
[muokkaa] Imaisu
Tässä hassunnimisessä tekniikassa sinne (Kohtuun siis. Älä ajattele likaisia) ujutetaan putki, ja syntymätön lapsi imetään ulos sitä pitkin. Tekniikka on toimiva ja turvallinen, mutta ulos tulleen vauvaa muistuttavan mössön näyttäminen ei-niin-tulevalle äidille ei ole hyvä siirto. Oikeastaan sitä ei pitäisi näyttää yhtän kenellekään. Mokomat abortinvastustajat... Ei tuollaisilla saa yrittää kääntää ihmisiä vastustamaan aborttia.
[muokkaa] Pillerit
Epämääräisiä sinisiä pillereitä, joita lääkäri määrää. Aiheuttavat sen, että äidin oma immuniteettisysteemi käy kohdussa vellovan pikkuisen kimppuun. Ulos tuleva verinen mössö on ikävää katseltavaa, mutta sitähän varten ne tehokkaat kuukautissuojat ovat.
[muokkaa] Aborttiin liittyvät ongelmat
Abortti on tietyissä piireissä herättänyt vakavamielistä keskustelua elämän arvosta ja ainutlaatuisuudesta. Myös abortin ns. "eettisyys" on ollut aiheena monissa lukion uskonnon esseetehtävissä. Monet uskonnolliset organisaatiot, kuten vaikkapa kotipuolen lestadiolaiset, ovat aborttia vastaan, koska heidän Jumalansa on ilmoittanut jokaisen lapsen olevan pyhä tai jotain sinnepäin. Luterilaisten Jumala taasen ei ole ainakaan Hikipedian saamien tietojen mukaan ilmoittanut kantaasa asiaan, ainakaan sen jälkeen, millaisen vastaanoton homokysymys sai aikaan.
Vaikeimmillaan kysymys abortin eettisyydestä on silloin, kun raskaus voi vaarantaa äidin hengen. Vaikka ihmislajin säilymisen kannalta olisi järkevintä antaa nuoremman yksilön elää ja antaa vanhemman kuolla, yllättävän harvat äidit ajattelevat näin.
[muokkaa] Katso myös
Luokat: Ikävät asiat | Lääketiede | Anatomia | Seksi

