Aatami
Hikipedia
| | Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole. Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla. |
Aatami oli maailman ensimmäinen mies, jonka Jumala loi tylsyyttään. Aatamilla (nykymiesten tapaan) oli kaksi kättä, kaksi jalkaa, pää, valtava ja turhantärkeä ego sekä elin, jota kutsutaan kansanomaisesti pippeliksi, mutta siitä on myös muita nimityksiä, kuten Lerssi tai kukkahattutätien suosima tylsä penis. Aatamin ainoat erot nykymieheen verrattuna olivat hänen kolme karvaista kivestään ja outo viehtymys kiiltävään mahonkiin. Talmudin (Sanhedrin, 38b) mukaan Aatami syntyi valmiiksi ympärileikattuna.
Jumala sanoi Aatamille, että tämän tulisi tehdä kaikkensa tehdäkseen maailmasta hyvä paikka asua. Siispä heti ensitöikseen Aatami istui mättäälle ja alkoi onanoimaan. Tehtyään oikean käden edestakaista liikettä parisen vuotta hän kyllästyi (ympärileikatulla veitikalla on paha onanoida!), ja uhkasi tappaa itsensä, ellei Jumala keksisi hänen elämälleen suurempaa sisältöä.
Jumala repäisi elämäänsä kyllästyneeltä mieheltä kylkiluun pois ja loi sen avulla Eevan, maailman ensimmäisen naisen. Aatami ja Eeva rakastuivat toisiinsa päätäpahkaa ja harrastivat villiä ja eläimellistä seksiä, kunnes Jumala ei enää kestänyt katsella ja järjesti juonen, jolla heidät saatiin järjestettyä paratiisista pois. Jumala nimittäin järjesti heille ansan: hän asetti keskelle paratiisia puun, jonka hedelmiä he eivät saaneet syödä, kun kaikkia muita sitten sai. Kaupan päälle Jumala järjesti puhuvan käärmeen viekottelemaan heidät maistamaan, ihan pikku palasen vain. Ja tietysti nämä hölmöt, naiivit ja typerät olennot haksahtivat Jumalan heille virittämään ansaan. No, Jumala sitten ensin päätti rankaista omia luotujaan siitä, että he lankesivat Jumalan juoneen, ja jottei tämä riittäisi, niin hän kirosi vielä nuo ihmispolojenkin kaikki jälkeläisetkin ziljoonanteen polveen. Käärme puolestaan kärsi sen normaalin likaisen työn tekijän kohtalon: Jumala kirosi hänetkin, ja niinpä käärme yhdistetään myös Saatanaan, mutta kyseessä on kuitenkin aivan eri äijä.
[muokkaa] Aatami maailmanhistoriassa
Aatami on usein kuvattu voimakasrakenteiseksi mieheksi, jonka pullistelevat lihakset ja omahyväinen hymy ovat lietsoneet vihaa kautta vuosisatojen. Aatamia pidetään kaikkien miesten esi-isänä ja hän on surullisen kuuluisa yrityksistään kasvaa ihmisenä (ainoat osat jotka Aatamissa kasvoivat olivat hänen karvansa).
[muokkaa] Ajattelemisen aihetta Aatamista ja jälkeläisistään
Koskapa sukurutsa on joittenkin tahojen/teosten, esim Raamatun mielestä syntiä, on hyvä kysymys mietittäväksi vaikkapa lauantai-illan saunan jälkeen, että mitenkähän ja kenenkähän kanssa Aatamin ja Eevan lapset mahtoivat lisääntyä.

