Aake Kalliala

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tästä hahmosta maskeeraaja loihtii joka torstai kuvaruutuihin sen Aake Kallialan, jonka kaikki paremmin tuntevat. Pulttiboisissa Kallialaa tiettävästi ei maskeerattu.

Aake Kalliala oli suomalainen näyttelijä, joka ilmestyi julkisuuteen vähän kerrallaan 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Aake Kallialan nimi liitetään usein humoristisuutta tavoitteleviin mutta siinä onnistumattomiin rooleihin. Hauskimmillaan Kalliala on ollut Pulttibois-tv-komediasarjassa, jossa hänen roolinsa on aikaansaanut peräti kahden ja puolen sekunnin naurunpyrskähdyksiä.

Suurikokoisena ja jossain määrin romania muistuttavana Kalliala on joutunut esittämään usein mustalaishuumoria, joka on ollut hänen uransa tähtihetkiä Lähde?.

Spede Pasasen kuoltua Lähde? Kalliala on ollut pakotettu hakemaan kiinnitystä halpoihin jatkosarjoihin, joista Yle TV1-kanavalla jo vuodesta 1994 lähtien säännöllisesti esitetty Kotikatu on ollut Kallialan pitkäaikaisin työsuhde. Sarjassa Kalliala esittää urveloa suntiota, joka puuhastelee ja touhuaa kaikenlaista hölmöä ja typerää Sulevi Peltolan kanssa. Jostakin käsittämättömästä syystä tämä limboilu on ollut suomalaisten televisionkatselijoiden suuressa suosiossa vuodesta toiseen. Kallialan roolityöskentely on aina ollut jossakin määrin jurpoilua ja tekohauskuutta, mikä toisaalta on luonteenomaista suomalaisille miesnäyttelijöille. Tässä Kalliala on ilmiselvä jatkumo Leo Lastumäelle.

Hauskimmillaan Kalliala on ollut niissä harvoissa vakavissa rooleissa, joita hän on joskus päässyt esittämään. Niistä käy epäilemättä ilmi, että Kallialassa olisi aineksia kunnianhimoisempiinkin rooleihin kuin joihin häntä on tähän asti käytetty.

Kalliala löydettiin menehtyneenä kesäasuntonsa edustalta rantavedestä 24.6.2009. Kuolinsyytutkimuksen perusteella hän oli joutunut piisamien syömäksi.