Åke Lindman

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Åke Lindman esittää kovanaamaa jossakin 50-luvun suomifilmissä.
Åke August Lindman (1925– 2009) on kotimaisen elokuvan laillistettu konna ja kiristäjä. Lindmanin maallinen elo päättyi vuosia kestäneeseen kaksintaisteluun syövän kanssa.

Julkitulo[muokkaa]

Åke Lindman tuli suuren yleisön tietoisuuteen 1950-luvulla, jolloin hän nuorena kapeakasvoisena uroona mätki vastanäyttelijöitään (paitsi jos nämä olivat naisia) turpiin oikein urakalla suomifilmeissä. Lindman esiintyi karskina, tunteettomana ja häikäilemättömänä aina ja kaikkialla valkokankaalla.

Kriisi[muokkaa]

Mustavalkoisen elokuvan vähittäinen katoaminen sekä suomalaisten suurteollisten elokuvavalmistamojen kassakriisi johtivat lopulta siihen, että Åke Lindman katosi valkokankaalta. Vuodet 1965–75 hän vietti kiertelevää elämää myymällä mm. kengännauhoja ja nappeja sirkuksessa. Myös hirviporukoihin Lindman osallistui mielellään masennuksensa syvimpinä aikoina; hän suorastaan rukoili vahingonlaukausta.

Myrskyluodon Tauno[muokkaa]

Suomea murtaen puhuva Jari Tervo kirjalsi jossakin välissä Myrskyluoto-trilogian. Kirjoissa seikkaili Myrskyluodon Tauno -niminen pummi ja alkoholisti, joka herätti sääliä, inhoa ja pelkoa kaikkialla Radio Rymättylän kuuluvuusalueella. Lopulta Taunolle ei voitu muuta kuin viedä Turun teurastamoon lihanleikkaajaksi. Näistä vaiheista Åke Lindman ohjasi tv-sarjan Myrskyluodon Tauno. Kuvaukset tapahtuivat Suur-Saimaalla ja Hailuodossa, mutta suomen sanaa koko viisitoistatuntisessa tv-sarjassa ei kuultu sanaakaan. Syynä tähän oli se, että ruotsalaiset olivat rahoittaneet koko touhun ja halusivat pääsylipputulot kokonaisuudessaan lyhentämättöminä itselleen. Toden totta, sarjan ilmestyttyä TV-ohjelma 1:ssä Yleisradion perimät lupamaksut kääntyivät jyrkkään nousuun.

1980-luku[muokkaa]

1980-luvulla Åke Lindman jäi eläkkeelle eikä tehnyt mitään. Ilmeisen hyvävoimaisena ja joutenoloonsa turhautuneena hän innostui vielä televisiotöistä ja palasi viimeistään vuonna 1990 Yleisradion leipiin miettimään, mitä seuraavaksi tekisi. 1980-luvulla hän kuitenkin ohjasi Mauri Sariolan teksteihin löyhästi pohjautuvan Harjanpää-sarjan.

Ei vanhene koskaan[muokkaa]

Åke Lindman ryhtyi 1990-luvulla selvittämään selvittämättömäksi jääneitä suomalaisia henkirikoksia. Käsiteltävinä olivat aikajärjestyksessä Kyllikki Saari (1953), Tulilahti (1959), Inga Mylläri (1959)ja Bodominjärvi (1960). Lindman uurasti sarjansa parissa miltei vuosikymmenen, mutta seurauksena olikin viihdyttäviä murhamysteerejä pureskeltaviksi. Lindmanin työryhmä sai selville, että kaikki murhaajat ovat vielä elossa, mutta he eivät tiedä, missä he ovat. Oleskelupaikoiksi epäiltiin mm. vanhainkoteja.

Elokuvat Lapin kullan kimallus ja Etulinjan edessä[muokkaa]

Vuonna 1999 valmistui Lindmanin eeppinen Klondike-elokuva Lapin kullan kimallus. Elokuvan tapahtumat sijoittuivat 1860-luvulle, ja siinä kuvattiin syvästi ja peilaten porovarkaiden ja kullanhuuhtojien ikuista ristiriitaa. Elokuvan välienselvittelykohtauksissa käytetyt Naton panssarivaunut sekä maamiinat herättivät katsojissa usein tunteen, että tämä on selvää liioittelua. Ilmeni näet myöhemmin, että Lindmanilla olivat hieman menneet pasmat sekaisin, sillä myöhemmin valmistuneessa Lindmanin sotaelokuvassa Etulinjan edessä oli pitkiä jaksoja miltei koskemattomista erämaista ja kullanhuuhtojista.